Eläkkeeltä takaisin töihin – varhaiskasvatuksen erityisopettaja rakastaa työtään

Artikkeli

Asiasanat

Työ ja elinkeinotVarhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen konkari Merja Tissari jäi eläkkeelle vuosi sitten, mutta päätti palata päiväkotiin töihin lyhennetyllä työajalla.

Kolme lasta askartelevat.

Kuvituskuva: Sercan Alkan

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja eläkeläinen Merja Tissari työskentelee Länsimäen toimintayksikössä laaja-alaisena erityisopettajana. Toimintayksikköön kuuluu Länsimäen ja Vartiokujan päiväkodit.

Merja jäi virallisesti eläkkeelle vähän yli vuosi sitten 1.3.2022, mutta päätti pienen harkinnan jälkeen palata takaisin töihin päiväkotiin – ihan vaan silkasta rakkaudesta lapsiin ja työhönsä.

 – Eläkkeellä työskentely ei kuormita minua. Se tuo minulle iloa ja virtaa – tällä hetkellä nukunkin paremmin, kun olen saanut tarpeeksi tehdä hommia. Kaikki ovat suhtautuneet tosi myönteisesti työhön paluuseeni. En ole sellainen, joka jaksaisi vaan puuhastella kotona päivät pitkät. Se saa minut helposti turhautumaan.

Tällä hetkellä Merjan työsopimus on laadittu tammikuusta 2023 toukokuun 2023 loppuun. Kesällä Merja viettää eläkepäiviä ja syksyllä hän aikoo taas jatkaa töitä.

 – Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin itse määritellä työaikani. Nyt teen töitä kuusi tuntia päivässä, neljä päivää viikossa. Tiedän monia, jotka joutuvat tekemään taloudellisista syistä töitä vielä eläkkeellä, koska eläke on pieni. Minun kohdallani tämä on vaan aitoa halua tehdä tätä työtä.

Merja valmistui vuonna 1985 varhaiskasvatuksen opettajaksi (ent. lastentarhanopettaja) ja aloitti työt esiopetusryhmässä Vantaalla. Neljän vuoden jälkeen hänelle tuli tarve paneutua lasten asioihin entistä paremmin ja vuonna 1992 hän erikoistui varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi. Merja toimi muutamia sivupolkuja lukuun ottamatta koko työuransa vuodesta 1996 lähtien kiertävänä, konsultoivana varhaiskasvatuksen erityisopettajana Vantaalla.  

 – Mikään asia ei ole ikinä saanut minua kyseenalaistamaan ammatinvalintaani. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista tunnetta, että taas pitää mennä töihin. Varhaiskasvatuksessa päivät ovat niin vaihtelevia ja saan jatkuvasti käyttää omaa luovuuttani. Minulla on ihanteellinen asiakaskunta ja saan välitöntä palautetta. On todella vaikuttavaa, mitä säännöllinen opettaminen ja välittäminen tuottaa lapsille.

Merja pohtii, että eläkkeelle jääminen on uuden ajan opettelua. Lapsenlapsia ehtii nähdä enemmän ja liikunnallekin on eri tavalla aikaa. Pelkät harrastukset eivät kuitenkaan ihan riitä energiselle Merjalle.

 – Kaipaan aktiviteetteja ja sosiaalista kanssakäymistä. Mietin viime syksynä myös vapaaehtoistöitä.

Hetken pohdinnan jälkeen Merja tuli kuitenkin siihen tulokseen, että hän on parhaimmillaan varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Lisäksi työ pitää aivot virkeänä.  

 – Olen onnellinen! Jokainen on kommentoinut minulle, että hyvinvointini näkyy ulospäin. Eläkkeellä työskentely on minulle tuonut elämäniloa, ja tunteen siitä, että olen elämässä kiinni.

Kiinnostaako sinua työskentely Vantaan varhaiskasvatuksessa? Lue, miksi meille kannattaa tulla töihin!

Avainsanat

PäiväkoditTöissä Vantaalla