Kesäharjoittelu auttoi selkiyttämään tulevaisuuden suunnitelmiani – Harjoittelussa Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluissa

Artikkeli
Kuvituskuva

Kuvituskuva

Sosionomiopiskelija Jenni suoritti harjoittelunsa Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluissa neuvonnan harjoittelijana kesällä 2022. Harjoittelun aikana hän halusi erityisesti vahvistaa omaa osaamistaan ja saada monipuolista työkokemusta, josta olisi hyötyä myös tulevaisuudessa.

 

  • Hain kesäharjoittelijaksi työllisyyspalveluihin, sillä halusin lisää kokemusta erityisesti aikuisten parissa tehtävästä työstä. Lisäksi halusin vahvistaa ohjaamis- ja neuvontaosaamistani, sillä haluaisin tehdä niitä työkseni tulevaisuudessa. Minulle oli myös tärkeää, että oppisin harjoittelun aikana tunnistamaan asiakkaiden palvelutarpeita sekä ohjaamaan heidät asianmukaisiin palveluihin. Työllisyyden kuntakokeilu kiinnosti minua myös ja halusin päästä auttamaan asiakkaita pääsemään kiinni työelämään.

 

Kesäharjoittelu neuvonnan apulaisena piti sisällään vaihtelevia asiakastilanteita ja niihin liittyviä työtehtäviä.

 

  • Olen päässyt osallistumaan asiakastyöhön kesän aikana. Olen esimerkiksi neuvonut asiakkaita työnhaun asiakirjojen, kuten työhakemusten ja CV:een laadinnassa sekä erilaisten lomakkeiden täyttämisessä. Lisäksi olen auttanut heitä sähköisen Oma asiointi -palvelun käytössä. Olen myös päässyt tutustumaan ukrainalaisten pakolaisten auttamiseen erikoistuneeseen Ukrainakeskukseen. Ukrainakeskuksessa olen antanut työllisyyttä edistävää neuvontaa. Sain lisäksi mahdollisuuden tutustua työllistymistä tukeviin palveluihin. Olen myös osallistunut työllisyyspalveluiden asiakasviestintään.

 

Jenni kertoo harjoittelun olleen opettavainen kokemus. Erilaiset asiakkaat ovat opettaneet kesän aikana monia asioita. Lisäksi tulevaisuuden urasuunnitelmat ovat selkiytyneet.

 

  • Olen oppinut harjoittelun aikana monia asioita. Esimerkiksi asiakaspalvelumalli ja palveluprosessi asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi ovat tulleet tutuiksi. Olen myös oppinut kuntakokeilun ja työllisyyspalveluiden toiminnasta sekä työllisyyteen liittyvästä lainsäädännöstä. Tiedän nyt myös paremmin, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni.

 

Jenni kertoo, että parasta harjoittelussa ovat olleet asiakkaat ja heidän auttamisensa. Asiakkaiden auttaminen on tuntunut hänestä erityisen merkitykselliseltä. 

 

  • Asiakkaat täällä ovat olleet todella mukavia! Parasta on ollut se, että olemme yhdessä selvittäneet asiakkaan tilanteen niin, että hän lähtee hyvillä mielin kotiin. Se on saanut minut tuntemaan, että olen tehnyt täällä merkityksellistä työtä.

Avainsanat

Työllisyys