Marja-Leena nauttii opettajan työstä niin paljon, että on yhä “Pähkiksen” vakiokasvo – “Osalle oppilaista ollut yllätys, että olen eläkkeellä”
Marja-Leena Vikman aloitti Pähkinärinteen koulussa opettajana vuonna 1981. Sinne hän on myös jäänyt, jopa pidemmäksi aikaa kuin ehkä arvasikaan.
Vikman kokee, että opetustyö luo rytmiä elämään. Kuva: Noora Hakulinen
Marja-Leena Vikman toimi Vantaalla Pähkinärinteen koulussa noin 30 vuotta luokanopettajana, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 2012.
Sen jälkeen hän on sijaistanut koulussa laskujensa mukaan 1236 päivää, mikä vastaa yli kuutta kouluvuotta.
– Ensin tuli ikävä työkavereita.
Koko ura opettajana
Saarijärveltä kotoisin oleva Vikman on toiminut koko uransa opettajana. Kipinä ammattiin syntyi jo pienenä kansakoulussa.
– Minulla oli todella kivoja opettajia. Ne kokemukset ovat vaikuttaneet ammatinvalintaani, Vikman pohtii.
Pienenä Vikman leikki koulua kavereiden kanssa kotona. Kaverit istuivat penkeillä ja hän oli opettavinaan heitä.
– Olin minäkin varmaan joskus oppilaana.
Parasta on työn monipuolisuus
Vikman valmistui opettajankoulutuslaitoksesta Jyväskylästä vuonna 1974. Sen jälkeen hän opetti vuoden verran Porissa, josta tie vei muutamaksi vuodeksi Tikkakoskelle Liinalammen koululle.
Pienessä koulussa oli hyvä yhteishenki.
– Yksi lapsi kysyi minua siellä synttäreilleen ja suostuin. Sen jälkeen muutkin alkoivat pyytää ja kävin varmaan niiden kaikkien lasten luona.
“Ihmiset tekevät työn tärkeäksi, sekä lapset että aikuiset.”
Tikkakoskelta Vikman lähti pariksi vuodeksi Kuopioon, kunnes vuonna 1981 hän sai viran Vantaalta Pähkinärinteen koulusta.
Sinne hän on myös jäänyt.
– Pähkinärinteessä on hyvä henki. Opettajien kesken tehdään paljon yhteistyötä ja kaikki ideat jaetaan. Opettajanhuoneessa itketään ja nauretaan yhdessä. Se on tosi ihanaa ja terapeuttista. Vaikka ei oltaisi aina samaa mieltä, siellä saa sanoa oman mielipiteensä.
Marja-Leena Vikman sai vuosia sitten omenapuun lahjaksi oppilaaltaan. Se kasvaa yhä hienosti hänen pihallaan.
Työyhteisön merkitys korostuu Vikmanin muistellessa omaa uraansa. Työkaveruutena itänyt ystävyys on jatkunut myös töiden jälkeen.
– Kun meitä jäi samaan aikaan eläkkeelle useita naisia, perustimme WhatsAppiin ryhmän “Seniorisiskot”. Ryhmä toimii aktiivisesti edelleen. Olemme vuosien mittaan tavanneet esimerkiksi lounailla ja elokuvissa sekä vierailleet toistemme luona.
Parasta opettajan työssä on hänen mukaansa se, että päivät ovat erilaisia.
– Ei koskaan samanlaista päivää. Nimenomaan ihmiset tekevät työn tärkeäksi, sekä lapset että aikuiset.
On sanomattakin selvää, että Vikman on viihtynyt työssään hyvin.
Pojat lauloivat “Mitä kuuluu Marja-Leena”
Vikman kuvailee, että koulussa sijaistaminen piristää hänen elämäänsä. Myös hänen omat lapsensa ovat suhtautuneet pidentyneeseen työuraan kannustavasti.
– Poikani on sanonut: “Äiti, se tekee hyvää sun nupille!”
Varsinkin Vikmanin miehen kuoleman jälkeen yli viisi vuotta sitten tuli työstä entistä tärkeämpää.
– Oli tärkeää nähdä ihmisiä, jotka tiesivät tilanteeni. Silloin työ oli terapiaa.
Koska sijaisuuksia on kertynyt eri luokista, Vikman on tuttu kasvo hyvin monille Pähkinärinteen koululaisille. Häneen törmää harva se päivä koulun käytävillä.
– Osalle oppilaista on ollut yllätys, että olen oikeasti eläkkeellä!
Niin entiset kuin nykyiset oppilaat myös tunnistavat ja moikkailevat Vikmania koulun ulkopuolella.
– Muutama vuosi sitten Vaskivuoren lukiosta tuli poikia Variston suoralla vastaan. He näkivät minut ja alkoivat laulaa "Mitä kuuluu Marja-Leena", Vikman naurahtaa.
“Suosittelen lämpimästi”
Ennen eläkkeelle jäämistä Vikman oli pohtinut, mitä alkaisi eläkkeellä tekemään. Lähtisikö hän kenties vanhainkotiin auttamaan?
– Ajattelen niin vanhanaikaisesti, että minun täytyy tehdä jotain hyödyllistä.
“Osalle oppilaista on ollut yllätys, että olen oikeasti eläkkeellä!”
Tekemistä ei kuitenkaan kauaa tarvinnut mietiskellä. Pyyntöjä tulla sijaistamaan alkoi pikkuhiljaa tipahdella, eikä tahti ole vuosien varrella hiipunut. Se ei kuitenkaan Vikmania haittaa, sillä hän kokee sijaisuuksien rytmittävän hyvin elämää.
– Suosittelen lämpimästi tätä kaikille eläkeläisille, joille se on mahdollista ja jotka haluavat vielä tehdä töitä.
Toisinaan kutsu töihin on kilahtanut puhelimeen kuudelta aamulla.
– Menen, jos ei ole muuta suunnitelmaa päivälle.
Koulumaailma muutoksessa
Kymmenien vuosien uran aikana opettajan työ on muuttunut paljon. Erityisesti digitaalisten laitteiden vallankumous näkyy päivittäisessä työssä. Oppilaat voivat esimerkiksi palauttaa suoraan opettajalle tehtäviä Chromebookeillaan, monet opettajien kirjat ovat netissä ja taulut ovat digitaalisia.
Kännykät eivät kuitenkaan ole Vikmanin kokemuksen mukaan aiheuttaneet sen suurempia pulmia oppitunneilla.
– Meillä on Pähkinärinteellä selkeä käytäntö, ettei puhelinta käytetä tunnilla. Muuten voi tulla merkintä Wilmaan.
Muutamasta asiasta Vikman on kuitenkin huolissaan: lukutaidon heikkenemisestä ja käsin kirjoittamisen vähenemisestä.
– Käsillä tekemistä, kuten käsitöitä ja kirjoittamista, pitäisi olla enemmän. Kaipaan vanhanaikaisesti vihkotyötä, piirtämistä ja luovuutta.
Lasten maailma tuntuu olevan myös levottomampi kuin ennen.
Kehuminen on tärkeää
On asioita mennyt vuosien aikana myös hyvään suuntaan. Luokat ovat esimerkiksi nykyään pienempiä.
– Luokat saattoivat olla todella täysiä. Pähkiksessä minulla oli “parhaimpana” vuonna 36 oppilasta.
“On tärkeää antaa pienistäkin askelista positiivista palautetta.”
Kouluavustajia on myös nykyään enemmän. Vikman kehuu, että Pähkinärinteen koulussa on todella päteviä ja hyviä avustajia, jotka ovat tärkeä apu luokissa. Myös erityisopettajat saavat Vikmanilta kiitosta.
Koulumaailma on muuttunut, mutta niin on myös Vikman. Hän nostaa esiin, että lasten kehuminen ja kannustaminen on hänelle yhä tärkeämpää.
– Sen muistaa itsekin, miten koulussa on kehuttu. On tärkeää antaa pienistäkin askelista positiivista palautetta.
“Sitä kysellään joka kevät”
Eläkkeelle jäännistä on kulunut nyt kolmetoista vuotta. Vieläkö Vikman aikoo palata syksyllä sijaistamaan?
– Sitä kysellään minulta joka kevät. Olen vastannut, että jos olen tässä kunnossa ja hengissä, niin tulen, Vikman naurahtaa.
