Luokissa kasvaa nyt ruokaa – tutustu Ylästön koulupuutarhaan

Artikkeli

Vantaalaiskouluissa testataan ruokakasvien kasvattamista sisällä. Ylästön koulussa vesiviljely tempaisi oppilaat mukaansa.

Luokkahuoneessa kuuluu liplatusta, kun nurkassa kasvaa basilika ja salaatti poikineen.

- Veden ääni on tosi rauhoittava. Maantiedon kokeessa pystyi keskittymään paremmin, kun tämä oli siinä sivulla, pohtii yhdeksäsluokkalainen Mona.

Vieressä kasvaa pystysuuntainen puutarha, jossa oppilaat ovat päässeet kokeilemaan lähiruuan kasvattamista. Ysiluokkalaiset kuvailevat projektia ”oikeasti tosi kivaksi”. Esimerkiksi lehtisalaatti kasvoi hyvin nopeasti.

- Semmoista yhtä tiettyä sitruunabasilikaa seurasin. Siihen ehkä kiinnyin eniten, Mona kertoo.

Kasvit hyötykäyttöön

Salaattia on päästy jo maistamaan, ja muutenkin kasveille tulee käyttöä.

- Tällä viikolla aletaan kerätä kasveja, ja niitä käytetään sitten kotitalouden tunneilla ruuanlaittoon, Mona kuvailee.

Kasveja istutaan kesällä myös koulun ulkopuutarhaan jatkamaan kasvamista.

Idea palkittiin innovaatiokilpailussa

Ruokakasvien viljely kouluissa kuului viimevuotisen Vantaan innovaatiokilpailun voittajaideoihin.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen tutustui maaliskuun lopulla Ylästön koululla idean toteutukseen.

- Oli hauska nähdä, miten innovaatiokilpailu on tuottanut toimintaa kouluihin ja miten lapset ovat innostuneet kasvien vesiviljelystä, hän summasi.

Myös idean isä Jouni Spets kuunteli oppilaiden kokemuksia puutarhasta tyytyväisenä.

- Lähdin alun perin kehittämään viherseinää, ja tällaisen koulupuutarhan kehittämiseen on päädytty. Tuntuu, että innovaationi sopii aika hyvin kouluympäristöön, ja siitä on hyötyä biologian ja kotitalouden opiskelussa. Oman ruuan kasvattamista pääsee kokeilemaan talvellakin.

Koulupuutarhaa kokeillaan tällä hetkellä kolmessa vantaalaiskoulussa.

Lue lisää

Paljon onnea, Vantaan innovaatiokilpailun voittajat!

Avainsanat

InnovaatioYlästön koulu