Helsinge gymnasium hienosti toisella sijalla STT:n lukiovertailussa

Tiedote

Helsinge gymnasium sai huipputuloksen ja sijoittui toiselle sijalle STT:n lukiovertailussa, jossa verrattiin kaikkia Suomen suuria lukioita.

studerande jublar

STT:n lukiovertailussa tulokset saadaan vertailemalla ylioppilaskirjoitusten neljän pakollisen oppiaineen tuloksia, lukionsa kolme vuotta sitten aloittaneiden peruskoulun päättötodistusten keskiarvoihin. Syksyn vertailussa lasketaan miten sekä kevään että syksyn ylioppilaat ovat pärjänneet. Suuriin lukioihin lasketaan lukiot, joista on valmistunut yhteensä 51 ylioppilasta tai enemmän vuoden 2022 aikana.  

Suurten lukioiden vertailussa ykkössijan sai Turun Katedralskolan i Åbo ja kolmanneksi sijoittui Brändö gymnasium Helsingissä. 

STT:n lukiovertailuilla voidaan huomioida opiskelijoiden lähtötason vaikutusta yo-tuloksiin. Pelkkiä yo-tuloksia vertaillessa kärki täyttyy lukioista, joihin tulee poikkeuksellisen opiskelutaitoisia opiskelijoita jo valmiiksi korkeilla keskiarvoilla. Syksystä 2018 STT on maakuntakohtaisten tulosten lisäksi vertaillut kansallisesti pienten ja suurten lukioiden tuloksia erikseen. Maakuntakohtaisessa vertailussa Helsinge gymnasium sijoittui jälleen ensimmäiselle sijalle Uudellamaalla, kun huomioitiin sekä suuret että pienet lukiot. 

- Rehtori Johanna Blomstedt on erittäin tyytyväinen tuloksiin. On aina yhtä mukavaa kun kova työmme tuottaa tulosta. Olemme viime vuosina keskittyneet paljon oppimisen iloon ja hyvinvointiin, ja mikä olisikaaan ilahduttavampaa kuin nähdä opiskelijoiden kehittyvän, onnistuvan ja voivan hyvin. 

Avainsanat

Helsinge gymnasiumLukiot