Talous, kasvu ja korona päättivät valtuustokauden

Tiedote

Vantaan kaupunginvaltuusto kokoontui valtuustokauden viimeiseen kokoukseen 15.6.2021. Kaupunginvaltuusto keskusteli kuluvan ja ensi vuoden taloudesta, kasvuhankkeista ja koronan merkittävistä vaikutuksista niin työllisyyteen, talouteen kuin kaupungin palveluihin. Myös Variston sähköaseman kaavamuutos hyväksyttiin. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman kiitti kaikkia valtuuston jäseniä hyvästä yhteistyöstä ja vantaalaisia kiinnostuksesta kaupungin yhteisiä asioita kohtaan.

Vantaan kasvu jatkui koronasta huolimatta

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi osavuosikatsauksen ajanjaksolta 1.1.-30.4.2021. Osavuosikatsaus kertoo kaupungin kasvun jatkuneen koronan vaikutuksista huolimatta. Vantaan väkiluku oli maaliskuussa noin 238 000. Kaupungin väestönkasvu on edelleen vahvinta suurimpien kaupunkien vertailussa. Rakentaminen ja investoinnit jatkuivat ja uusia rakennuslupia myönnettiin alkuvuonna enemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisenä vuonna.



Vantaan työttömyys kääntyi koronakriisin seurauksena jyrkkään nousuun. Vantaan työttömyysaste oli korkeimmillaan toukokuussa 2020 (19,2 %). Työttömänä oli maaliskuun 2021 lopussa runsaat 18 800 henkeä. Verrattuna muihin Suomen suuriin kaupunkeihin Vantaan työttömyysaste oli kaikista korkein maaliskuussa 2021 (15 %).



Kaupungin toimintatuotot tulevat ennusteen mukaan ylittämään talousarvion noin 21,9 milj. eurolla, sillä valtio on luvannut kompensoida kunnille koronaepidemian aiheuttamia kustannuksia valtionavuina. Toimintakulut (ilman HSY) ylittävät talousarvion ennusteen mukaan noin 37,3 milj. eurolla. Ylitystä selittää erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon lisämenot johtuen koronakuluista. Vuoden 2021 alusta voimaan astunut oppivelvollisuuslaki pidentää oppivelvollisuusaikaa ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Valtio kompensoi lakimuutoksen aiheuttamia kustannuksia ja lisää näin kunnan tuloja.

Toimintakatteen ennustetaan toteutuvan noin 15,4 milj. euroa negatiivisena talousarvioon nähden. Verotulojen ennustetaan ylittävän talousarvion 17,1 milj. eurolla erityisesti yhteisöveroennusteen positiivisen kehityksen seurauksena. Valtionosuustuottojen arvioidaan ylittävän talousarvion noin 1,7 milj. euroa. Vuosikatteeksi ennustetaan 71,9 milj. euroa, joka ylittää talousarviossa oletetun noin 3,4 milj. eurolla. Tulosennuste päätyy huhtikuun lopussa tehdyn ennusteen perusteella noin -27,3 milj. euron alijäämään (talousarvio -30,9 milj. euroa). Kaupungin pitkäaikainen lainakanta jatkoi laskuaan myös vuonna 2020 ja oli vuoden lopussa n. 858 milj. euroa.

Vantaan talouden kehys vuodelle 2022: ei veronkorotuksia, vastuullinen kasvu jatkuu

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi kaupungin talousarvion kehyksen vuodelle 2022. Koronan aiheuttamasta epävarmasta tilanteesta huolimatta kaupunki jatkaa vastuullista kasvua: palveluita kehitetään ja uusia investointeja tehdään. Veronkorotuksia ei suunnitella.

Työttömyyden voimakas kasvu sekä koronan yrityksille tuottamat ongelmat vaikuttavat Vantaan talouteen. Lisäksi korona on aiheuttanut monenlaista hoito-, hoiva- ja palveluvelkaa, jonka purkaminen tuottaa lisäkustannuksia. Myös valtion mahdollinen koronatuki vuodelle 2022 on päättämättä. Kehys on tehty tiedossa olevien valtion päätösten pohjalta ns. teknisenä kehyksenä.

Tuottavuus- ja kasvuohjelman mukaisesti vuoden 2022 kehyksen vuosikate on 94 miljoonaa euroa ja tulosennuste -18 miljoonaa euroa. Kehys ei sisällä vielä koronan jälkeistä jälleenrakennusohjelmaa. Se tehdään syksyllä lopulliseen talousarvioon, kun tiedetään taloudellinen liikkumisvara.

Tulevan valtuustokauden investointien enimmäismäärä on 600 miljoonaa euroa ja vuoden 2022 kokonaisinvestointitaso on 155,3 miljoonaa euroa eli investointitaso on hieman korkeampi kuin vuonna 2021.

Toimintakulujen kasvu on 3,3 prosenttia. Vantaan vahva väestönkasvu heijastuu myös palvelutuotantoon. Toimintakulujen kasvua lisäävät palvelutarpeen kasvun ja yleisen hintatason nousun lisäksi muun muassa työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu työttömyyden kasvun myötä, hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen muutokset, oppivelvollisuuden laajentaminen sekä ulkoisten vuokrien nousu.

Vuoden 2022 kehykseen on laskettu mukaan 10,5 miljoonan euron tasapainottavat tuottavuus- ja kasvutoimenpiteet. Niiden kohdentaminen tehdään talousarviovaiheessa.

Variston kiireellisen sähköaseman kaavamuutos hyväksyttiin

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Variston sähköaseman kaavamuutoksen. Vantaan kaupunki hakee lisääntyvän sähkönjakelutarpeen vuoksi uuden sähköaseman kaavoittamista Varistoon. Hanke on lisääntyvän sähkönjakelutarpeen ehdottomasti vaatima ja kiireellinen.