Näin asukkaat osallistuivat ja vaikuttivat Vantaan ikäystävällisten puistojen suunnitteluun
Vantaalaiset vastasivat aktiivisesti ikäystävällisten puistojen suunnittelua koskeviin kyselyihin ja osallistuivat asukastilaisuuksiin. Lue, miten puistojen suunnittelu ja toteutus etenevät omalla alueellasi!
Ikäystävällisiä puistoja toteutetaan Vantaalle yhteensä seitsemän eli yksi jokaiselle suuralueelle. Puistot rakennetaan vaiheittain vuosien 2026–2030 aikana.
Ikäystävällisyys tarkoittaa sitä, että puistot suunnitellaan eri-ikäisille käyttäjille sopiviksi. Tavoitteena on, että lapset, perheet, nuoret ja ikääntyneet voivat kaikki löytää mielekkäitä tapoja liikkua, oleskella ja kohdata toisiaan puistoissa.
Esteettömät ja viihtyisät puistot toteutetaan asukkaiden toiveiden mukaan
Vantaalaiset ovat osallistuneet aktiivisesti puistojen suunnitteluun. Asukkaat saivat esimerkiksi valita puistojen paikat äänestyksellä. Sopivat vaihtoehdot oli mietitty valmiiksi kyselyä varten. Lisäksi selvitettiin, mitä eri-ikäiset asukkaat haluaisivat tehdä puistoissa.
Kyselyihin saatiin yhteensä yli 760 vastausta.
Osallistuva Vantaa -verkkokyselyiden lisäksi puistojen suunnittelijat ovat tavanneet asukkaita eri puolilla kaupunkia. Kyselyistä ja asukastilaisuuksista on kerrottu kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.
Asukkaat toivoivat puistoihin etenkin
- esteettömiä ja talvikunnossapidettäviä reittejä
- penkkejä ja levähdyspaikkoja oleskeluun
- isoja puita sekä kauniita kukkivia kasveja
- katoksia ja sateensuojaa
- ikääntyneille soveltuvia kuntoilu- ja tasapainoiluvälineitä
- hyvää valaistusta ja turvallista ympäristöä.
Osa asukkaiden esittämistä toiveista, kuten grillikatos, kioski, vessa tai valvontakamerat, ovat vaikeita toteuttaa. Etenkin yleisten wc-tilojen toteuttamisen mahdollisuuksia selvitetään kuitenkin parhaillaan koko Vantaan alueella.
Missä mennään nyt?
Kivistö
Äänestyksen voitti Opaalipuisto. Asukkaat toivoivat kukkivaa kasvillisuutta, isoja puita, penkkejä, talvikunnossapidettävää reittiä sekä rauhallisia oleskelualueita.
Suunnitelmat valmistuvat vuonna 2026, ja rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2027.
Kivistön kyselyn tulokset Osallistuva Vantaa -sivustolla
Myyrmäki
Ikäystävälliseksi puistoksi valittiin äänestyksessä Liesipuisto. Tarkempi suunnittelu alkaa alueen kaavoituksen valmistumisen jälkeen.
Myyrmäen kyselyn tulokset Osallistuva Vantaa -sivustolla
Tikkurila
Tikkurilan suuralueella äänestyksen voitti Savikkapuisto. Puistoa suunnitellaan vuonna 2026. Alueelle on tulossa muun muassa aistipuutarha, oleskelualueita ja seniorikuntoiluvälineitä.
Aviapolis
Aviapoliksen suuralueen ikäystävällinen puisto tulee Isonmännynpuistoon. Asukkaiden toiveet ikäystävällisyydestä huomioidaan, kun puiston tarkempi suunnittelu alkaa vuonna 2027.
Aviapoliksen ja Tikkurilan kyselyn tulokset Osallistuva Vantaa -sivustolla
Hakunila
Hakunilan suuralueen ikäystävälliseksi puistoksi valittiin Paalupuisto Kuninkaanmäessä. Puiston tarkempi suunnittelu alkaa vuoden 2026 aikana.
Koivukylä
Koivukylän suuralueella äänestyksen voitti Peltoniemenpuisto Havukoskella. Puiston tarkempi suunnittelu alkaa vuoden 2026 aikana.
Hakunilan ja Koivukylän kyselyn tulokset Osallistuva Vantaa -sivustolla
Korso
Korson alueella ikäystävällisyyttä lisätään useisiin puistoihin. Ristirajanpuiston suunnittelussa huomioidaan ikäystävällisyys, vaikka puisto ei ole täysin esteettömästi saavutettavissa.
Ikäystävällisyyttä myös muihin kohteisiin vuonna 2026
Ikäystävällisten puistojen suunnittelun lisäksi Vantaalla lisätään nykyisten puistojen esteettömyyttä ja viihtyisyyttä eri puolilla kaupunkia.
- Länsimäen Kuntopuisto kunnostetaan ja Nissbackanpuiston suunnitelmat valmistuvat. Molempiin kohteisiin lisätään ikäystävällisiä kuntoiluvälineitä, penkkejä ja monipuolista kasvillisuutta koko puistoalueelle.
- Korson Metsopuistoon lisätään kunnostuksen yhteydessä esteettömiä pöytiä, penkkejä ja kuntoiluvälineitä. Marsinpuiston suunnittelussa ikäystävällisyys näkyy monipuolisina istutuksina, liikuntavälineinä sekä oleskelualueina, joiden rakentaminen ajoittuu alustavasti vuoteen 2027.
- Myyrmäen Mätäojanlaaksoon rakennetaan luontoreitistö, jonka varrella on esteettömiä ja senioreille soveltuvia kuntoilu- ja jumppapaikkoja. Luonnon keskellä tehtävät tasapaino- ja voimaharjoitteet tukevat arjen liikkumista.
Millainen on ikäystävällinen puisto?
Ikäystävällinen puisto on kaikille sopiva puisto, jossa ikääntyneiden asukkaiden tarpeet on huomioitu. Ikäystävällisessä puistossa on helposti saavutettavat ja selkeät reitit, runsaasti istumapaikkoja, vehreä ympäristö ja mahdollisuus sekä aktiiviseen liikkumiseen että rauhalliseen oleskeluun.
Ikäystävällisten puistojen suunnittelua on tehty yhteistyössä Vantaan vanhusneuvoston kanssa. Neuvostojen näkemykset ovat tuoneet suunnitteluun tärkeää kokemustietoa erityisesti esteettömyydestä, turvallisuudesta ja puistojen käytettävyydestä eri elämäntilanteissa.
Suunnittelun tukena käytetään myös Vantaan kaupungille tehdyn opinnäytetyön tuloksia. Tutkimuksen mukaan ihanteellinen ikäystävällinen puisto tukee ikäihmisten yhteisöllisyyttä ja toimintakykyä arjessa. Lisäksi esteettömyys hyödyttää kaikkia käyttäjäryhmiä.
Vaikka Vantaalle toteutetaan erityisen ikäystävällisiä puistoja, huomioidaan ikäihmisten tarpeet kaikkien puistojen suunnittelussa.