Vantaalla sekä Nuorten vaaleissa että varsinaisissa vaaleissa eniten ääniä saaneissa Sdp:n ehdokkaita

Uutinen

Vaalitulos oli myös valtakunnallisesti yhteneväinen. Sekä nuoret että äänestysikäiset äänestivät eniten Perussuomalaisia, Kokoomusta ja Sdp:tä.

Henkilö laittaa äänestyslapun vaaliuurnaan.

Nuorten vaaleissa Vantaalla Ääniä annettiin 4346, joista hylättyjä oli 474. Kolme eniten ääniä saanutta ehdokasta olivat Faysal Abdi (sd.), Hussein al-Taee (sd.) ja Outi McDonald (kd.). 

Kaiken kaikkiaan alle 18-vuotiaille järjestetyissä Nuorten vaaleissa äänesti 90 435 nuorta, kertoo Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi. Eduskuntaan valittiin tällä kertaa 7 alle 30-vuotiasta ehdokasta. Nuorien kansanedustajien määrä on 3,5 prosenttia kaikista läpimenneistä. 

 

Nuorien lisäksi vantaalaisia kansanedustajia ylipäätään eduskunnassa vähemmän 

Varsinaisissa vaaleissa eduskuntaan valittiin neljä vantaalaista kansanedustajaa. Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2019 vantaalaisedustajia valittiin kuusi.  Äänestysaktiivisuus laski 0,5 prosenttia edellisistä eduskuntavaaleista.  

Vantaalaiset saivat tulevalle kaudelle yhteensä neljä kansanedustajaa: ääniharavat Sdp:n Antti Lindtmanin ja kokoomuksen Sari Multalan. Myös demareiden Kimmo Kiljunen ja vasemmistoliiton Jussi Saramo valittiin uudelleen. Varasijalla on kolme vantaalaista ehdokasta. Edellisissä eduskuntavaaleissa 2019 vantaalaisia pääsi eduskuntaan yhteensä kuusi. 

Vantaan äänestysprosentti oli yhteensä 69,9 prosenttia. Kaikkein ahkerimmin äänestettiin Ylästössä. Siellä 82,8 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. 

 

Vantaalla panostetaan lasten ja nuorten osallisuuteen 

Nuorten vaalit ovat osa nuorten osallisuuden edistämistä. Vantaan kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -työssä. Tavoitteena on jokaisen lapsen ja nuoren hyvä elämä. Lasten ja nuorten osallisuuden kehittäminen on yksi Lapsiystävällinen Vantaa -toimintasuunnitelman tavoitteista.    

 

 

Lue lisää  

https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/vastuullisuus/lapsiystavallinen-kunta  

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/eduskuntavaalit-kiinnostavat-nuoria-vantaalla  

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/nelja-vantaalaista-ehdokasta-eduskuntaan-ylastossa-aktiivisimmat-aanestajat  

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/vaestorakenne-ja-ehdokasasettelu-vaikuttavat-vantaalaisten-heikkoon-aanestysintoon  

https://nuorisoala.fi/nuorten-vaaleissa-annettiin-ennatykselliset-90-435-aanta-perussuomalaiset-kokoomus-ja-sdp-suosituimmat-puolueet/ 

https://nuorisoala.fi/eduskuntaan-valittiin-7-nuorta-kansanedustajaa/  

Avainsanat

VaalitOsallisuusOsallistu ja vaikuta