Asiasana: Tapahtuma
Yleisötilaisuus, johon voi päästä maksua vastaan tai ilman. Tapahtumia järjestävät mm. kaupunki, järjestöt, yritykset ja yksityishenkilöt.
Kuntavaalipaneeli 19.5.2021 - ympäristö ja liikenne
Keskiviikkona 19. toukokuuta kuntavaalipaneeli keskittyi rakentamiseen, ympäristöön ja liikenteeseen. Keskustelun juonsi Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindström.
Kaupunginjohtajan Vantaan päivän tervehdys 15.5.2021
Vantaan kaupungin nimikkopäivää juhlitaan vuosittain 15. toukokuuta. Kaupunginjohtaja Ritva Viljasen Vantaan päivän tervehdyksessä kuullaan muun muassa Vantaan historiasta, nykyisyydestä sekä tulevaisuudesta.
Kuntavaalipaneeli 5.5.2021 - lapset ja nuoret
Keskiviikkona 5. toukokuuta järjestetty kuntavaalipaneeli keskittyy lasten ja nuorten asioihin. Mukana on ehdokas kustakin puolueesta, ja juontajana toimii Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindström.
Yleisötilaisuus Myyrmäen uusiutuvista asemakortteleista ja kysely Liesitorin uudistuksesta
Myyrmäen keskustaan on suunnitteilla kaavamuutos, jonka pohjalta alueelle on suunnitteilla asuntoja, toimistotiloja, palveluita ja julkista ulkotilaa.
Ainutlaatuisen ilmastositoumuksen julkistaminen 24.3.2021
Mitä sisältää ilmastositoumus, joka on ainutlaatuinen maailmassa? Lentoaseman ympärillä toimiva laaja verkosto on päättänyt julkistaa yhteisen Green Deal -manifestin. Näin laajan toimijajoukon sitoumusta kestävästä kasvusta ei ole aiemmin tehty.
Virtuaalinen vierailu Artsin Vastavuoroisuuksia -näyttelyyn
Vantaan kaupungin taidemuseo Artsin uusi Vastavuoroisuuksia -näyttely jatkaa museon yhteiskunnallisten näyttelyiden sarjaa. Tervetuloa mukaan virtuaalivierailulle!
Bravo!-festivaali tarjoaa keväällä virtuaalisisältöjä ja ulko-ohjelmaa – live-esitykset siirtyvät syksyyn
Kansainvälinen lasten ja nuorten esittävän taiteen Bravo!-festivaali tarjoaa iloa ja elämyksiä poikkeusaikana lapsille, nuorille ja perheille.
Lastenkulttuurikeskus Pessille uudet tilat - vastaa kyselyyn palveluista
Pessin uudet tilat avataan elokuussa 2021 Tikkurilan Koskikeskukseen (Vernissakatu 4). Pessin nykyiset tilat Kielotiellä suljetaan helmikuun lopussa.
Tutustu Kulttuuritalo Martinuksen kevään ohjelmistoon
Kulttuuritalo Martinuksen kevään ohjelmistossa on valikoima hienoja konsertteja, teatteria ja tanssia sekä valikoituja esityksiä lapsille.
Painoiko poikkeusaika sohvan pohjalle? – Muistathan maksuttomat virtuaalijumpat
Vantaan ohjatun liikunnan kevätkauden aloitus viivästyy, mutta ei hätää: tarjolla on runsas valikoima maksuttomia ja kaikille avoimia virtuaalijumppia.