Rantanen Hockey Academy hioo Tikkurilassa tulevia jääkiekkoilun huippuja

Artikkeli

Asiasanat

Liikunta ja ulkoiluVantaa-kanava

Vantaan Trio Areenalla järjestettiin jo toista vuotta peräkkäin junioreille suunnattu Rantanen Hockey Academy -jääkiekkoleiri.

Trio Areenalla Vantaan Tikkurilassa järjestettiin heinäkuun viimeisellä viikolla 26.7.-30.7.2021 jo toista kertaa historiassa junioreille suunnattu Rantanen Hockey Academy -jääkiekkoleiri. Vuosittain järjestettävän leirin tarkoituksena on kehittää junioreiden fysiikkaa ja lajitaitoja monipuolisesti, valmentaa myöhemmällä iällä median kohtaamiseen sekä seurata junioreiden kehitystä useamman vuoden ajan – mukavaa yhdessäoloa ja jääkiekon iloa tietenkään unohtamatta!

Idea syntyi isän lupauksesta pojalle

Idea leiriin syntyi viime kesänä sattumalta ja tarjonnan puutteesta. Voittoa tavoittelemattoman Rantanen Hockey Academy -yhdistyksen puheenjohtajan Jukka Lohvan poika ei Lohvan työkiireiden vuoksi päässyt osallistumaan oman jääkiekkojoukkueensa leirille. Isä vakuutteli pojalle, että kyllä heinäkuun viimeiseltä viikolta jostain tälle vielä leiri löydetään.

Leiriä ei kuitenkaan löytynyt, joten neuvokas isä kävi tuumasta toimeen ja pani pystyyn oman. Mukaan hän värväsi vielä tuttavansa ja jääkiekkonuorten esikuvan, NHL-tähti Mikko Rantasen.

Kuusi vuotta samalla kaveriporukalla

Tänä vuonna leirille osallistui huimat 145 junioria, joista vuosina 2010-2012 syntyneet osallistuivat leirille myös viime vuonna. Uutena ikäluokkana leirillä aloitti lisäksi tänä vuonna 2013 vuonna syntyneiden luokka.

Jääkiekkoleiri järjestetään mainituille ikäluokille ja samoille junioripelaajille vähintään vuoteen 2025 asti, minkä ansiosta valmentajat tutustuvat pelaajiin ja pelaajat toisiinsa hyvin. Jos joku päättää luopua leiripaikastaan, avautuu paikka avoimeen hakuun.

Tutussa kaveriporukassa harjoittelu tekee leiristä mielekkään harjoitteluympäristön ja monelle juniorille koko kesän kohokohdan. Pitkäjänteinen harjoittelu ja samojen valmentajien osallistuminen vuosi toisensa jälkeen mahdollistaa myös junioreiden kehityksen seuraamisen ja valmennustyylin mukauttamisen valmennusryhmän tarpeisiin.

Vierailevat tähdet kasvattamassa junioreiden motivaatiota

Leirillä on nähty tänäkin vuonna monia vierailevia jääkiekkojunioreiden esikuvia, kuten leirin ykköstähti Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, Jokereiden Veli-Matti Savinainen, Edmonton Oilersin Mikko Koskinen, Columbus Blue Jacketsin Mikko Lehtonen, Nashville Predatorsin Eeli Tolvanen ja artisti sekä jääkiekon suurfani Ville Galle.

– Se on niin iso juttu noille pojille, kun oma idoli, jota he katsoo ylöspäin kerran napauttaa polkkariin ja sanoo ”Olipa hyvä suoritus”. Se voi olla koko viikon isoin juttu, tiivistää Jukka Lohva.

Eeli Tolvanen muistelee omien leirikokemustensa kautta, kuinka merkittävää esikuvien tapaaminen voi olla:

– Itekin ollut sellanen pikkunapero ja aina kun on käynyt leireillä ja joku on tullut ekstravisiitille, niin se on ollut hieno juttu! Nyt jos pystyy antamaan takaisinpäin ja tulemaan tänne ja näkemään ne kaikki hymyt pikkupoikien naamalla, niin se lämmittää.

Vantaan Trio Areena tarjoaa loistavat puitteet harjoitteluun

Lohva kertoo Vantaan Trio Areenan valikoituneen leirin sijainniksi erityisesti hyvien kulkuyhteyksien ja oheisharjoittelulle sopivien tilojen, kuten uimahallin, läheisyyden ansiosta. Lohva kuitenkin korostaa, ettei kyseessä ole vain pääkaupunkilaisten leiri:

– Vaikka me ollaan pääkaupunkiseudulla, niin tämä ei ole pääkaupunkiseutulaisten leiri, vaan tämä on koko Suomen leiri. Meillä on yli 44 seurajoukkueesta poikia. Kaukaisimmat tulee Kuusamosta, Kuopiosta… Yksi poika tuli Coloradosta asti!

Rantanen Hockey Academy -leiri järjestetään jälleen ensi vuonna heinäkuun viimeisellä viikolla 25.-29.7.2022. Lisätietoja mahdollisista vapautuvista leiripaikoista päivitetään osoitteessa www.rantanenacademy.com.

Rantanen Hockey Academy

Vantaan Trio urheilupuisto

Nimenhuuto.com: Jääkiekkojoukkueet Vantaalla

Avainsanat

TapahtumatLiikuntaTarinoita Vantaalta