”Parasta on vähän kaikki” – Näin Vantaan neljäsluokkalaiset juhlivat itsenäisyyttä

Artikkeli

Hauskat juhlat ja mahtava yleisö. Näin tiivisti eräs oppilas nelosluokkalaisten ikimuistoiset itsenäisyysjuhlat. Katso video juhlan kohokohdista!

Vantaan neljäsluokkalaiset juhlivat 3. joulukuuta Suomen itsenäisyyttä kaupungin johdon kanssa. Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen iloitsi aamulla neljäsluokkalaisten juhlapäivästä.

– On hyvä, että lapsetkin juhlivat itsenäisyyttä juhlavasti ja komeasti. Se jättää koko elämän mittaisen muistijäljen.

Kahteen samansisältöiseen juhlaan Vantaan Energia Areenalla osallistui lähes 3000 nelosluokkalaista. Kaupunginjohtajan itsenäisyysvastaanotto järjestettiin nyt jo seitsemättä kertaa.

”Siistiä päästä tänne”

Nawa Mikkolan koulusta kertoi odottaneensa itsenäisyysjuhlia jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Juhlat lähtivätkin hyvin liikkeelle.

– Heti, kun mentiin tervehtimään muita, tuli hyvä olo tästä. On ollut aika mahtavaa tähän mennessä.

Lois odotti juhlilta erityisesti tanssiaisia sekä vanhojen kavereiden näkemistä.

– Tosi kiva olla tässä.

Samuel kertoi pitävänsä juhlista kokonaisvaltaisesti.

– Parasta on vähän kaikki. Siistiä päästä tällaiseen tilaisuuteen.

”Itsenäinen ja hieno maa”

Koululaiset kiittelivät juhlassa Suomea hyväksi maaksi.

– Sellainen pehmeä maa, että saa tehdä, mitä haluaa, kuvaili Lilia.

– Itsenäinen ja hieno maa, tiivisti puolestaan Samuel.

Laulujen ja tanssien jälkeen vuorossa oli yllätysesiintyjä.

– Hauskat juhlat ja mahtava yleisö, tiivisti Nawa juhlan päätteeksi.

Tilaisuuden musiikista vastasi Vaskivuoren lukion Big Band ja kamariyhtyeet, ja Vantaan Tanssiopiston nuoret viihdyttivät oppilaita tanssien.

Videolla hyvää itsenäisyyspäivää toivottavat Liam sekä Samuel.

Avainsanat

Peruskoulut Tapahtumien Vantaa