Asiasana: Tapahtumanjärjestäjät

Ympäristökeskuksen ohjeita tapahtuman järjestäjälle

Sisältösivu

Tapahtumajärjestäjä vastaa siitä, että tilaisuus on turvallinen, terveellinen, toimiva ja ympäristön huomioon ottava. Tutustu ympäristökeskuksen ohjeisiin.

Kulttuuriavustukset ja -palkinnot

Sisältösivu

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää avustuksia kulttuuritoimintaan vuosittain eri taiteenlajeihin ja toimintaan.

Liikunta-avustukset

Sisältösivu

Liikunta-avustuksilla tuetaan vantaalaisia urheiluseuroja sekä muita liikunta-alan toimijoita. Avustuksia myönnetään vantaalaisiin kohdistuviin liikuntatoimintoihin. Liikunta-avustuksien hakeminen edellyttää, että yhdistykselle on myönnetty avustuskelpoisuus.

Hae avustusta tai apurahaa

Sisältösivu

Kaupunki jakaa avustuksia sellaisten tapahtumien ja toimintamuotojen tueksi, joiden järjestäminen tekee Vantaasta paremman paikan asua ja elää. Järjestöjen toiminta-avustukset ja taiteilija-apurahat on haettava niiden tiettynä hakuaikana, kohdeavustuksia voi hakea ympäri vuoden.

Liikuntaseurat ja -yhdistykset

Sisältösivu

Vantaan kaupunki tukee seurojen toimintaa liikunta-avustuksin sekä myöntämällä käyttövuoroja kaupungin liikuntatiloihin. Liikuntaseuroja tavataan säännöllisesti seurafooruymien merkeissä.

Järjestä Ilolan koulun tiloissa

Sisältösivu

Järjestä Ilolan koulun tiloissa

Koivukylän suuralue

Terveydensuojelulain mukainen ilmoitus

Palvelu

Toiminnanharjoittajien on tehtävä kirjallinen ilmoitus Vantaan ympäristökeskuksen terveydensuojeluviranomaiselle viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista.

Katujen ja puistojen luvat

Palvelu

Yleisten katu- ja puistoalueiden käyttö työskentelyyn, tapahtumiin tai muuhun tavallisesta poikkeavaan toimintaan edellyttää kaupungin myöntämää lupaa.

Luvat ja ilmoitukset

Koontisivu

Vantaa myöntää alueellaan luvat muun muassa rakentamiseen, tapahtumien järjestämiseen, ravintolatoimintaan ja tupakkatuotteiden myyntiin.

Meluilmoitus

Palvelu

Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta on tehtävä ilmoitus 30 vuorokautta ennen ympäristökeskukselle.