Mohammad Al-Emara kehottaa nuoria puuttumaan rasismiin
Mohammad Al-Emara muutti 2-vuotiaana Saudi-Arabiasta pakolaisleiriltä Kuopioon. Nyt hän on Suomessa ja kansainvälisesti arvostettu jalkapallon erotuomari. Mohammad muistuttaa rankkojen kokemustensa perusteella, että kiusaamiseen ja rasimiin pitää puuttua aina. Hän kehottaa jokaista tutustumaan ja uskomaan itseensä ja unelmiinsa – kovista kokemuksista huolimatta.
Sisältö
– Vahvin on se, joka säilyttää toivon kaiken kokemansa jälkeen, sanoo Suomessa kasvanut irakilainen jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara.
– Se ei todellakaan ole helppoa. Minulle sanottiin aina, etten voisi ikinä päästä suomessa kasvaneena maahanmuuttajana FIFAN erotuomariksi. Minun ei pitänyt edes pystyä tekemään tätä veikkausliigan tuomarina Suomessa, hän lisää.
Saudi-Arabiasta pakolaisleiriltä vuonna 1994 Kuopioon muuttanut Mohammad sai turvaa lapsena kuvitellessaan olevansa koulussa näkymätön. Siellä häntä kiusattiin ja perhe kierrettiin usein kaukaa. Ainoastaan jalkapalloharrastus toi kokemuksen siitä, että hänet hyväksyttiin omana itsenään.
Ujoin tyttö puolusti kiusattua
Mohammadin perhe muutti Kuopiosta Turkuun, hänen ollessa 11-vuotias. Ensimmäisenä koulupäivänä häntä pilkattiin maahanmuuttajataustan lisäksi Savon murteesta.
Uudessa kaupungissa kouluajasta kaksi vuotta oli niin rankkaa aikaa, että hän oli vuosien ajan sulkenut koko jakson mielestään. Mohammad ei muistanut siitä juuri mitään, ennen kuin myöhemmin tapasi sattumalta saman koulun opettajan. Ajatukset tulvivat täysin yllättäen hänen mieleensä ja se tuntui todella kovalta.
Mohammad muistaa kuinka eräässä kiusaamistilanteessa hän viereensä tuli seisomaan luokan ujoin tyttö. Pelkästään näin pieni ele toi hänelle voimaa, koska useinkaan kukaan ei puuttunut kiusaamiseen. Mohammad kuvailee, että pahinta on hiljaisuus. Se, ettei kukaan puolusta kiusattua.
Kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä on puolin ja toisin ennakkoluuloja, mutta moni yrittää myös kuulua joukkoon.
Joukkoon kuulumista ei tehdä aina helpoksi
Myöhemmin Mohammad Al-Emara muutti perheensä kanssa Turun seudulla alueelle, jossa oli totutusta poiketen maahanmuuttajaperheitä paljon. Hän sai ystäviä ja jalkapallo pysyi todella tärkeänä osana elämää. Oman yhteisön ulkopuolella heille huudeltiin jatkuvasti rasistisia solvauksia, eikä olo tuntunut tervetulleelta kantaväestön keskuudessa.
Näin jälkeen päin hän miettii, että osa maahanmuuttajista on niin eristyneitä kantasuomalaisista, etteivät he oikein edes enää tiedä, kuinka heidän kanssaan ollaan ja kommunikoidaan.
– Hyviä ja turvallisia kohtaamisia tarvittaisiin enemmän, Mohammad pohtii.
– Kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä on puolin ja toisin ennakkoluuloja, mutta moni yrittää myös kuulua joukkoon. Sitä ei välttämättä tehdä kovin helpoksi, hän lisää.
– Asenteet maahanmuuttajia kohtaan tuntuvat myös koventuneen viime vuosina, hän sanoo surullisesti.
Isä sivutettiin nuorisotilalla
Mohammad Al-Emara muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan myös aikuisia, jotka hyväksyivät hänet omana itsenään. Näihin kuului eräs opettaja ja kuopiolaisesta naapurustosta Kaija-mummo.
Muistoissa on myös niitä kohtaamisia, jollaisia Al-Emara ei toivo kenellekään lapselle. Kun Mohammadin isä tuli käymään nuorisotilalle, hänet sivutettiin täysin.
Ohjaajat käyttäytyivät, kuin isä ei olisi paikalla ollenkaan. Hänelle ei puhuttu mitään eikä häntä edes katsottu. Ei vaikka hän oli tullut huoltajana auttamaan poikaansa nuorisotilakortin hankkimisessa. Tämä sattui todella kovasti.
– Isä on uhrannut paljon, jotta meillä lapsilla olisi parempi elämä.
Nuorisotilalle Mohammad ei mennyt enää koskaan.
– Kukaan ei halua nähdä, että omaa vanhempaa kohdellaan näin, Mohammad kertoo.
Hän toivoo nuorten kanssa työskenteleviltä aikuisilta tietoista lähestymistapaa ja ennakko-odotusten pois jättämistä maahanmuuttajien kohtaamisissa.
Arvostetuksi erotuomariksi Suomessa ja kansainvälisesti
Myöhemmin Mohammad Al-Emara muutti Helsinkiin ja vastoin monien odotuksia hän alkoi tuomaroida jalkapallo-otteluita. Reitti tähän ammattiin ei ollut suora ja välillä oli hädin tuskin varaa edes vessapaperiin.
Huolimatta epäilijöistä häntä kuvaillaan Suomen parhaaksi erotuomariksi ja lisäksi hänen työnsä on arvostettua myös kansainvälisesti.
Uraa ajatellen Mohammad on nyt hyvässä asemassa, mutta hän ei unohda kokemuksiaan, eikä juuriaan. Huolimatta epäilijöistä häntä kuvaillaan Suomen parhaaksi erotuomariksi ja lisäksi hänen työnsä on arvostettua myös kansainvälisesti.
– En hyväksy rasismia ja haluan auttaa. Minulle on joskus sanottu, etteivät asiat tule muuttumaan. Tätä en suostu hyväksymään ja koen, että minulla on velvollisuus tehdä parhaani muuttaakseni asenteita omalta osaltani.
Mohammad kehottaa nuoria, jotka ovat kokeneet kiusaamista, syrjintää ja tai rasismia, kyseenalaistamaan asioita. Mohammad on myös vahvasti sitä mieltä, että näihin ilmiöihin pitää puuttua. Aina. Kovista kokemuksista huolimatta on tärkeää tutustua itseensä ja uskoa unelmiinsa!
Teksti: Lotta Vornanen
Kuva: Nuorisoala ry / Pirjo Tuominen
Artikkeliin on 15.5.2026 klo 14.15 korjattu Mohammad Al-Emaran ikä.