Kohderyhmä: Työnantajat

Vantaan Elinkeinopäiviä ja elinkeinoelämää 70-luvulta nykypäivään avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Vantaan Elinkeinopäivien ja elinkeinoelämän historiaa 70-luvusta tähän päivään. 50 vuodessa kaupungin ja yritysten yhteistyö on kehittynyt satunnaisesta vuoropuhelusta jatkuvaksi kumppanuudeksi, jossa kaupunkia on rakennettu yhdessä.

Matala kielitaito ei ole este ammatilliselle kouluttautumiselle – varhaiskasvatuksen avustajan koulutus tuottaa tulosta avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Artikkeli

Varian, Vantaan osaamiskeskuspalveluiden ja varhaiskasvatuksen yhteistyössä kehitetty malli on auttanut jo monia maahanmuuttajataustaisia työttömiä kiinnittymään opintoihin ja työelämään. Työelämälähtöisen koulutuksen vahvuus on opiskelijan mukana kulkeva tuki.

Yritys, hyödynnä kansainvälinen osaaminen avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Koontisivu

Monet yritykset ovat jo saavuttaneet selkeitä etuja osallistamalla ja rekrytoimalla kansainvälisiä osaajia mukaan toimintaansa. Ulkomaalaistaustainen henkilöstö, eli kansainväliset osaajat, tuovat mukanaan yritykseen hyödyllistä tietämystä kulttuureista ja kielistä, uudenlaisia näkökulmia ja

Työllistämisen Vantaa-lisä työnantajalle

Sisältösivu

Työllistämisen Vantaa-lisä on Vantaan kaupungin myöntämä taloudellinen tuki työttömän vantaalaisen työnhakijan palkkaamisen edistämiseksi. Tukea voidaan myöntää yksityisen sektorin tai kolmannen sektorin työnantajalle (yrityksille, yhdistyksille ja säätiöille). 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kilpailutusta koskeva infotilaisuus pe 2.10.2026

Tiedote

Vantaan aamu- ja iltapäivätoiminnan kilpailutusta koskeva infotilaisuus järjestetään perjantaina 2.10.2026 klo 10–11.

Varia ja Suomen Urheiluopisto aloittavat koulutusyhteistyön – liikunta-alan koulutus laajenee Vantaalle avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Uutinen

Vantaan ammattiopisto Varia ja Suomen Urheiluopisto ovat solmineet koulutusyhteistyösopimuksen. Ensimmäisessä vaiheessa Vantaalla käynnistyy liikunnanohjauksen perustutkintokoulutus, jonka ensimmäinen 25 opiskelijan ryhmä aloittaa opintonsa elokuussa 2027.

Hyvinvoiva työyhteisö rakentuu yhdessä

Blogi Vantastinen

" Hyvinvoiva työyhteisö rakentuu yhdessä" on vantaalaisen päiväkodin johtajan blogikirjoitus siitä mitkä tekijöt vaikuttavat hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen. "Hyvinvoiva työyhteisö ei synny sattumalta. Se on seurausta tietoisesta, arkeen juurtuvasta johtamisesta."

Elinvoima- ja työllisyysjaosto hyväksyi Työllistämisen Vantaa-lisän päivitetyt myöntämisehdot

Uutinen

Elinvoima- ja työllisyysjaosto hyväksyi Työllistämisen Vantaa-lisän päivitetyt myöntämisehdot.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vantaan elinvoima- ja työllisyysohjelman vuosille 2026–2029 – toimenpiteiden rakentaminen käynnistyy

Uutinen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 24.8.2026 Vantaan elinvoima- ja työllisyysohjelman vuosille 2026–2029.

Vantaalle ensimmäinen kunnallinen IB-opintopolku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle

Artikkeli

Pakkalan Y.E.S.-päiväkodissa käynnistyi IB-kokeilu elokuussa 2026. Vantaasta tuli samalla Suomen ensimmäinen kunta, joka rakentaa kunnallisen IB-opintopolun varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.

Aviapoliksen suuralue