Pallastunturintien liikekiinteistö Oy
Yhtiö on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö eikä se harjoita liiketoimintaa markkinoilla. Yhtiö omistaa Länsimäessä sijaitsevat kaksi tonttia sekä tontilla olevaa liikerakennuksen.
Ruukkukujan Autopaikat Oy
Yhtiö omistaa tontin sekä sille vuonna 1987 valmistuneen autopaikkarakennuksen, jossa on 450 autopaikkaa.
Osa-alueiden väestöennuste (2024)
Sivulla on perustietoa Vantaan suuralue- ja kaupunginosatasoisesta väestöennusteesta.
Varian Hiekkaharjun toimipiste, sisäilmatutkimukset ja korjaukset / Tiedote 16.8.2024
Ammattiopisto Varian toimipisteessä Hiekkaharjussa on tehty sisäilmaan vaikuttavia toimia kesän aikana.
Rautpihan Pisarat-ryhmä siirtyy tilapäisesti Rautkallion päiväkodin tiloihin 23.9.2024 / Tiedote 18.9.2024
Rautpihan päiväkodissa on tehty sisäilmatutkimuksia kesän aikana ja tulokset valmistuvat lähiviikkoina. Tuloksista tiedotetaan niiden valmistuttua. Pisarat-ryhmä siirtyy naapuriin Rautkallion päiväkodin saliin siksi aikaa, kun ryhmän tilojen kunto saadaan selvitettyä.
Toimitiloissamme on radontilanne kunnossa / Tiedote 2.9.2024
Toimitiloissamme on tehty radonmittauksia vuonna 2024. Mittaustulokset ovat valmistuneet, ja tilanne on kunnossa.
Vartiokujan päiväkodissa kerätään sisäilman olosuhdetietoa / Tiedote 5.9.2024
Päiväkodin lepohuoneisiin asennetaan mittalaitteita, jotka keräävät tietoa sisäilman olosuhteista. Mittalaitteet seuraavat sisäilman lämpötilaa, suhteellista kosteutta ja hiilidioksidipitoisuutta
Vaaralanpuiston päiväkodilla ollut viemärinhajuhaittaa / Tiedote 12.8.2024
Vaaralanpuiston päiväkodilla on ollut pidemmän aikaa ajoittaista hajuhaittaa mm. viemärinhajusta.
Matarin päiväkodin ilmanvaihtoa korjataan / Tiedote 15.8.2024
Matarin päiväkodin ilmanvaihtojärjestelmässä on ollut käyttöhäiriöitä useina päivinä. Ilmanvaihtokoneen puhallin on vaihdettu, mutta lisäksi automaatiojärjestelmä pitää uusia.