Kohderyhmä: Nuoret

Lumosali | Teemasivusto avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Koontisivu

Vantaan Korsossa sijaitseva Lumosali tarjoaa erinomaiset puitteet monipuolisten tapahtumien toteuttamiseen. Moneksi muokkautuvassa tilassa onnistuu niin tanssin, musiikin, teatterin, sirkuksen, elokuvanäytöksen kuin vaikkapa diskon järjestäminen. Lumosali soveltuu erinomaisesti myös seminaarien

Korson suuralue

Lapsen oikeuksien viikko

Sisältösivu

Vantaan kaupunki osallistuu Lapsen oikeuksien viikon juhlintaan 16.–22.11.2026. Lapsella on oikeus kuulua ja kiinnittyä yhteisöön ja yhteiskuntaan. Hänellä on oikeus myös tulla nähdyksi ja myös kuulluksi. Vantaalla järjestetään viikon aikana monenlaista ohjelmaa ja tapahtumia.

Kilterin koulu - TET Työelämään tutustuminen

Sisältösivu

Vantaan kaupungin Kilterin koulun perusopetuksen 9. luokalaisten TET Työelämään tutustumisen infosivu.

Myyrmäen suuralue

Kansainvälinen IB-koulutus alkaa ammattiopisto Variassa

Artikkeli

Etelä-Suomen ensimmäinen IB CP -koulutusohjelma antaa nuorille valmiuksia kansainvälisyyteen ja korkeakouluopintoihin sekä käytännön osaamisen hyvinvointiteknologia-asentajan työhön.

“Kouluvalmentajan ovi on aina auki” – kouluvalmentajat työskentelevät oppilaiden ja henkilöstön hyväksi Vantaalla 

Uutinen

Elokuussa 2023 työnsä aloittaneet kouluvalmentajat tukevat oppilaiden hyvinvointia vantaalaisissa kouluissa. Positiivisen vastaanoton kannustamana kouluvalmentajien työ pyritään vakinaistamaan jatkossa. 

Nuori, kenen elämää elät?

Blogi Rinnalla kulkien

Uskallatko kuunnella tarkkaan, että kenen elämää elät? Mikä saa sinut valitsemaan juuri tietyn ammatin tai uran? Joskus tärkeintä ei ole se, mitä päätät. Isompi asia voi olla se, miten teet valinnan.

Koulun alku jännittää myös ekaluokan opettajaa – "oppilaat ovat ihanan innokkaita"

Uutinen

Perhosia oli vatsassa myös ensimmäisen luokan opettajalla, kun lukuvuosi käynnistyi Vantaalla torstaina 8. elokuuta. Ensimmäinen koulupäivä on suuri tapahtuma opintonsa aloittaville ekaluokkalaisille.

Reilut 2 500 ekaluokkalaista aloittaa koulunkäynnin Vantaalla torstaina 8.8.

Uutinen

Lukuvuosi alkaa peruskouluissa, Vantaan kaupungin lukioissa sekä ammattiopisto Variassa 8. elokuuta. Ruotsinkielisissä peruskouluissa opinnot alkavat maanantaina 12. elokuuta.

SKATE SM 2024 kiertue tuo jälleen Suomen parhaat skeittaajat Myyrmäen skeittipuistoon

Uutinen

Vantaan Myymäen skeittiparkilla järjestetään lauantaina 3.8. SKATE SM 2024 kiertueen viimeiset Street karsinnat sekä 4.8. SKATE SM 2024 kiertueen Street finaalit.

Myyrmäen suuralue

Lukukoirat Aliina ja Luna ilahduttivat lapsia puistoruokailussa

Uutinen

Martinlaakson kirjaston lukukoirat Aliina ja Luna ilahduttivat lapsia puistoruokailussa Vantaalla. Koira innostaa lukemaan.