Viertolassa Neilikkapolulle kaksi kerrostaloa

Osoitteessa Neilikkapolku 12 1970-luvulla rakennetut paritalot korvataan kahdella pistetalolla, joiden kerrosluvut viisi ja kuusi. Peltolantorin puoleiseen rakennukseen edellytetään liiketilaa.

Kaavan nimi
002444 Neilikkapolku 12
Käsittelyvaihe
Hyväksytty
Hakija
Yksityinen
Lisätietoja hakijasta
Maanomistaja

Suunnittelualueeseen kuuluu Neilikkapolkuun rajautuva kiinteistö osoitteessa Neilikkapolku 12 sekä siihen rajautuvat katualueet Neilikkapolulla ja Unikkotiellä. Kiinteistö on yksityisessä omistuksessa.

Alustavat suunnitelmat

Tavoitteena on muuttaa asuntorakennusten korttelialue kerrostalorakentamiseen soveltuvaksi (AK). Nykyiset paritalot on tarkoitus korvata kahdella pistemäisellä kerrostalolla.

Kaava tehostaa maankäyttöä joukkoliikenteen runkolinjastoon tukeutuvalla kestävän kasvun vyöhykkeellä. Neilikkapolun ja Unikkotien risteykseen edellytetään liiketilaa. Kaavan yhteydessä katualueen rajausta tarkistetaan ja risteysalueen pohjois-eteläsuuntaista kevyen liikenteen yhteyttä sujuvoitetaan.

Suunnitelma pähkinänkuoressa:

  •  Pohjois-eteläsuuntaista kevyen liikenteen yhteyttä sujuvoitetaan
  •  Neilikkapolun ja Unikkotien risteykseen edellytetään liiketilaa
  •  Tontille ajetaan Unikkotien suunnasta ja tontin kaakkoiskulmasta, Neilikkapolku levenee tontin suuntaan noin metrillä
  •  Viitesuunnitelmassa kerrosluvut viisi ja kuusi
  •  Suuntaa antava asuinkerrosala 3 100 k-m² ja tonttitehokkuus 1,3
  •  Autopaikat sijoitettu rakennusten ensimmäiseen kerrokseen ja maantasoon rakennusten väliin
  •  Asumista palvelevia tiloja myös ullakkokerroksessa ja kellarissa

Päätöskäsittely

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan 23.5.2022

Lisätietoja

Tuuli Huhtala

Asemakaava-arkkitehti
+358 40 197 7963 tuuli.huhtala@vantaa.fi

Avainsanat

Kaavoittaminen Tikkurila Kaupunkikehitys