Palveluryhmä: Koulutus
Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.
Kärkiklusteri Hackathon kutsuu kehittämään!
Vantaan kärkiklustereita kehitetään tammikuussa 2024 järjestettävässä Hackathonissa. Kaikki kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.
Ruusuvuoren koulun oppilaiden ajatuksia ja kuulumisia
Ruusiksen oppilaat ovat osoittaneet olevansa ihania ja keskustelevia, joten vaikka oma nuoresi olisi aivan eri mieltä tai jokin asia ei koskisi häntä henkilökohtaisesti, voi aiheista herätä mielenkiintoisia keskusteluja. Me jatkamme koulussa näiden samojen aiheiden parissa työskentelyä joka päivä.
Ylästön koulun Satu Ollila valittiin Helsingin seudun Vuoden Rehtoriksi
Ylästön koulun rehtori Satu Ollila korostaa työyhteisön merkitystä ja kertoo, etteivät saavutukset synny yksin tekemällä.
Tikkurilan IB-lukiolle lippu salkoon
IB-lukio toimii Tikkurilassa.
Kaivokselan koulu: Info-ilta englanninkieliselle 1.luokalle hakemisesta // Informative event on applying to an English-speaking 1st grade
Info-ilta englanninkielisille 1.luokalle hakemisesta 10.1.2024 kello 18. Informative event on applying to an English-speaking 1st grade, Jan 10, 2024 at 6pm
“Mene omia mielenkiinnon kohteita kohti” - opiskelijoiden vinkit 9. luokkalaisille yhteishakuun
Vantaan lukiolaisten ja Varian opiskelijoiden vinkkejä yhteishakuvalintoihin keväälle 2024.
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi Muuran tarveselvityksen
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 4.12.2023 hyväksyttiin Muuran yhtenäiskoulun, liikuntahallin sekä päiväkodin tarveselvitys. Lautakunta hyväksyi kokouksessa myös kolmen päiväkodin eli Matarin, Suitsikujan ja Puutarhatien tarveselvitys-hankesuunnitelman tai hankesuunnitelman.
Aurinkokiven koulun mentorointityö palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa
Vantaalaisessa Aurinkokiven koulussa uudet työntekijät oppivat sujuvasti tuntemaan työyhteisönsä ja sen toimintatavat mentorin avulla.
Variasta korkeakouluun – AMK-väylä sujuvoittaa jatko-opintoja
Ammattiopisto Varian sähkö- ja automaatioalan opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa AMK-väylä, joka lyhentää tutkintojen kokonaiskestoa. Väyläopiskelijat Ona, Sini ja Veera jatkoivat ammatillisesta perustutkinnosta suoraan insinööriopintoihin.