Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Oppilaanohjaus

Palvelu

Oppilaanohjaus tukee oppilaita tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa, lähtökohtiinsa ja kiinnostukseensa perustuvia valintoja.

Kouluruokailu

Palvelu

Kouluruoka tarjotaan jokaisena koulupäivänä ja se on oppilaalle maksuton ateria.

Kielten opiskelu perusopetuksessa

Sisältösivu

Vantaalla opiskellaan A1-kielenä englantia ja B1-kielenä ruotsia. Vapaaehtoisen kielen opiskelun voi aloittaa 4. luokalla (A2-kieli) tai 8. luokalla (B2-kieli).

Ruotsin kielikylpyopetus varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa

Palvelu

Kielikylpy on ohjelma, joka alkaa Vantaalla varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja kestää perusopetuksen loppuun.

Perusopetukseen valmistava opetus

Palvelu

Valmistavaa opetusta tarjotaan lapsille ja nuorille, jotka eivät osaa riittävästi suomen kieltä, jotta he voisivat opiskella suomenkielisessä opetusryhmässä. Valmistavan opetuksen ryhmissä opiskellaan suomen kieltä sekä koulussa opetettavia oppiaineita oppilaan taitotasojen mukaisesti.

Musiikkipainotettu opetus vuosiluokilla 3-9

Palvelu

Musiikkipainotettuun opetukseen otetaan oppilaita, jotka ovat kiinnostuneita musiikista ja joilla on edellytykset musiikin opiskeluun.

Montessoriopetus

Palvelu

Montessoriopetus on opetusmenetelmä, jossa toiminnallinen oppimateriaali mahdollistaa oppijan yksilöllisen ja kiireettömän etenemisen.

Vihreä lippu -toiminta

Sisältösivu

Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma.

Perusopetuksen Etappitoiminta (1.-6. luokat)

Palvelu

Etappitoiminta tarjoaa vahvaa ja moniammatillista tukea luokkien 1.-6. oppilaille, joiden koulunkäyntiä käyttäytymis- ja tunne-elämän vaikeudet estävät tai olennaisesti vaikeuttavat.

Perusopetuksen pajatoiminta (7.-9. luokat)

Palvelu

Pajatoiminta on tarkoitettu perusopetuksen päättövaiheessa olevalle nuorelle, jolle oman koulun ja verkoston suunnitelmallinen tuki ei ole riittänyt, vaikeudet ovat kasautuneet ja huolena on syrjäytyminen.