Palveluryhmä: Nuorisopalvelut

Uusi kaupunkikulttuurikeskus Mosaiikki avautuu kauppakeskus Kivikseen 5.10.

Uutinen

Vantaalaiset pääsevät 5. lokakuuta alkaen tutustumaan kaupunkikulttuurikeskus Mosaiikin kirjastoon, nuorisotilaan ja yhteiskäyttötiloihin. Tilat avataan kokonaisuudessaan loppuvuodesta 2023.

Kivistön suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

EI – työelämän voimasana

Blogi Nupan nurkka

Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna on tärkeää, että jokainen tietää oikeutensa, arvonsa ja rajansa työelämässä. Velvollisuuksien lisäksi on siis tärkeää muistuttaa nuorta sanomaan EI ja, että nyt riittää. Nämä eivät ole taikasanoja, vaan ne ovat voimasanoja, joiden arvoa ei pidä koskaan väheksyä

Aikuinen, autatko sinä? Vantaan kaupunki julkaisi kampanjan kiusaamista ja seksuaalista ahdistelua vastaan – videot perustuvat tositapahtumiin

Uutinen

Aikuinen, autatko sinä? -kampanja on suunnattu aikuisille. Kampanjan tarkoituksena on saada aikuiset puuttumaan kiusaamiseen, ahdisteluun sekä muuhun sopimattomaan käytökseen, jota lapset ja nuoret kohtaavat. Kampanja on osa Vantaan kaupungin Lapsiystävällinen kunta -työtä, jota koordinoi Suomen

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Kivistön nuorisotila

Toimipiste

Kivistön nuorisotila sijaitsee aivan juna-aseman vieressä, Kauppakeskus Kiviksen toisessa kerroksessa.

Kivistön suuralue

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsitteli vuoden 2024 talousarviota

Tiedote

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsitteli kokouksessaan toimialan talousarviota vuodelle 2024.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Kommentoi Vantaan liikkumisohjelmaa 30.9. mennessä!

Uutinen

Vantaalla valmistellaan kaupungin ensimmäistä liikkumisohjelmaa. Vaikuta ohjelman sisältöihin vastaamalla kyselyyn!

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Vantaan kaupunki tukee nuorten työllistymistä nyt myös yksilövalmennuksilla

Uutinen

Uuden palvelun myötä nuoret voivat valita työpajatoiminnan sijaan myös yksilöllistä valmennusta kohti työ- ja koulutuspolkuja. Molempiin palveluihin hakeudutaan sähköisesti.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Hukaton huominen -tapahtuma tuo hävikkiviikon ohjelmaa Liitoon 13.9.

Uutinen

Tapahtumassa on luvassa muun muassa hävikkikahvilan herkkuja, työpajoja ja paneelikeskustelu. Tervetuloa!

Tikkurilan suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Avoimet ovet Koivukylässä, Hakunilassa ja Myyrmäessä

Uutinen

Asukkaat ja ammattilaiset ovat lämpimästi tervetulleita alueellisiin avoimiin oviin Koivukylässä ke 30.8., Hakunilassa to 7.9. ja Myyrmäessä ke 13.9.

Hakunilan suuralue Koivukylän suuralue Myyrmäen suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Kuusijärvellä järjestetään esteetön ulkoilutapahtuma 9.9. – tervetuloa liikkumaan koko perheen voimin!

Uutinen

Esteettömässä ja maksuttomassa ulkoilutapahtumassa voit kokeilla melontaa ja sup-lautailua tai kulkea Metsämörrin jäljillä. Tutustu myös Kuusijärven uusiin esteettömiin palveluihin!

Hakunilan suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha