Hae uutisia
Hae koululaisten iltapäivätoimintaan 27.3.-30.4.2025
Vantaan kouluissa järjestetään maksullista iltapäivätoimintaa 1.–2. vuosiluokkien oppilaille. Hae iltapäivätoimintaan Wilmassa 27.3.-30.4.2025.
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi Metsolanmäen päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelman
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 17.3.2025 hyväksyttiin Metsolanmäen päiväkodin laajennuksen hankesuunnitelma sekä Rajakylän koulun tilamuutoshankkeen tarveselvitys-hankesuunnitelma. Lautakunta hyväksyi myös määrärahamuutoksen vuoden 2025 talousarvioon.
Nuorten työpajatoiminta täyttää 40 vuotta – pajat saavat nuorilta kiitettävän arvosanan
Työpajoihin on osallistunut vuosikymmenten aikana arviolta 14 000 nuorta aikuista. Työpajoilla vuonna 2024 mukana olleet nuoret suosittelisivat toimintaa myös muille.
Lahdenväylän ylittävän Jokivarrenkujan sillan kunnostusta jatketaan
Rakennustyöt jatkuvat talven tauon jälkeen Jokivarrenkujan sillalla eli Naalitien risteyssillalla. Kunnostus aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyitä Lahdenväylällä.
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päätti uudenlaisen yhteisötilan perustamisesta Martinlaaksoon
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päätti perustaa uuden yhteisötilan Martinlaaksoon ja päätti ehdottaa vammaispoliittisen ehdotuksen hyväksymistä.
Rasismin vastainen toiminta Vantaan työllisyyden- ja kansainvälisten asiakkaiden palveluissa
Vantaan kaupungin Työllisyyden- ja kansainvälisten asiakkaiden palvelut tukevat vantaalaisia monikielisiä ja -kulttuurisia asukkaita työllistymisessä ja kotoutumisessa. Henkilöstölle on rasismin vastaisella viikolla 17.–23.3.2025 tarjolla erilaisia keskustelutilaisuuksia ja koulutuksia.
Kuusijärven tilojen puhtautta parannetaan
Kuusijärven asiakastilojen puhtautta parannetaan lisäämällä välisiivouksia kaikkiin tiloihin. Naisten sähkösaunojen puku- ja pesutilojen välisiivoukset tehdään joka päivä kello 12.30–12.45 ja 16.30–16.45. Ison rantasavusaunan naisten puku- ja pesutilan välisiivous on päivittäin kello 17.00-17.15.
ARMAS-festivaalin aikaan lennokkaita ikäihmisten kulttuuritilaisuuksia Vantaalla
Vuoden 2025 Armas-festivaali järjestetään 17.-30.3.2025.
Vaikuta Raappavuorentien katusuunnitteluun – vastaa kyselyyn!
Myyrmäessä sijaitsevalle Raappavuorentielle suunnitellaan uutta valmiusasemaa varten vesi- ja viemäriputket ja muutoksia katujärjestelyihin ja ulkoilureitteihin.
Kaupunkitilalautakunta päätti Kimaran päiväkodin väistötilojen hankintaperiaatteista
Kaupunkitilalautakunta päätti kokouksessaan 12.3.2025 Kimaran päiväkodin väistötilojen hankintaperiaatteista, omistusasuntotuotantoon tarkoitettujen tonttien tarjouskilpailuista sekä liikenneturvallisuuden parantamisen toimenpiteistä.