Laadukkaan varhaiskasvatuksen asialla − Ilona innostaa vantaalaisia lapsia yrittämään ja erehtymään

Artikkeli

Varhaiskasvattajista on moneksi! Lasten kanssa on mahdollisuus olla samaan aikaan taiteellisesti orientoitunut luova nero ja tulevaisuuteen katsova kehittäjä.

Varhaiskasvatuksen opettaja Ilona Puro

Varhaiskasvatuksen opettaja Ilona Puro on tuttu kasvo vantaalaisissa päiväkodeissa. Hän on työskennellyt kaupungilla vuodesta 1996, joista reilu kymmenen vuotta Leinelän päiväkodissa.

− Olen vähän sellainen, että kun viihdyn hyvin, pysyn pitkään aloillani. Tällä paikalla on ollut paljon annettavaa minulle ja minulla sille.

Kun Ilonalta kysyy työn parhaista puolista, vastaa hän epäröimättä: Varhaiskasvatuksen opettajana on hienointa kannustaa lapsia uteliaasti yrittämään, erehtymään ja huomaamaan itsestään uusia vahvuuksia. On ihanaa ammentaa ideoita ympäristöstä ja elämästä yleensä ja kehittää niitä palvelemaan lasten kasvua, kehittymistä ja oppimista.

− Lapsista saa aina energiaa ja iloa. Takkuisen aamun väsymykset unohtuvat, kun lapsilauma ryntää syliin. On hieno tunne olla toiselle tärkeä, Ilona summaa.

Koulutuksista uutta puhtia työhön

Ilonan mielestä on tärkeää, että työnantaja tarjoaa työntekijöille mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Vantaalla tämä asia on hänen mielestään hienosti hanskassa.

− Minua on aina kannustettu hakemaan uutta tietoa ja taitoa työni tueksi. Käytännönläheistä koulutusta on paljon tarjolla, on vain itsestä kiinni, kuinka paljon intoa riittää, Ilona kertoo.

Ilona kertoo valitsevansa jokaiselle vuodelle jonkin erityisen kehityskohteen. Tänä vuonna hän on muun muassa hypännyt opettamaan erityistä tukea tarvitsevaa ryhmää sekä ollut tukena opiskelijoille ja vastikään alalla aloittaneille kollegoille. Ja tällä osa-alueella lähes 30 vuotta alalla työskennelleellä konkarilla onkin paljon annettavaa.

− Viime aikoina olen osallistunut muun muassa opiskelijoiden ohjaajan koulutukseen, ja lisäksi olen lähtenyt mukaan Vantaan mentoritoimintaan eli annan ohjaavaa tukea uusille uraansa aloitteleville varhaiskasvatuksen opettajille sekä muualta Vantaalle siirtyville opettajille. On ollut valtava rikkaus saada ohjata nuorempia tähän työhön ja toimia tukena myös kokeneemmille kollegoille. Seuraavaksi haluaisin oppia lisää lasten kielellisen tietouden lisäämisestä ja mediakasvatuksesta.

Pitkän linjan konkarilla on aloitteleville varhaiskasvatuksen opettajille pari toimivaksi havaittua neuvoa:

− Anna itsellesi lupa kokeilla ja erehtyä – ja uskalla pyytää apua kokeneemmilta kollegoilta. Alku kannattaa rauhoittaa ihan perustyöhön eikä pidä vaatia alkuun itseltään mahdottomia, Ilona vinkkaa.

Uusi kollega, odotamme jo sinua!

Ilona ja monet muut varhaiskasvatuksen opettajat painiskelevat aika ajoin vähien resurssien kanssa.

− Välillä turhauttaa, jos ei voi kiireen takia antaa jokaiselle lapselle kaikkea tarvittavaa tukea. Turhautumisten jälkeen palaan kuitenkin aina ajatukseen, että kyllä tämä työ on kaiken arvoista. Hyvinvoinnin tueksi on onneksi saatavilla työnohjausta, ja lisäksi jokaisella on hyvä olla jokin nollauskeino, itselläni se on liikunta ja omat pienet tuunausprojektit.

Uusia osaajia haetaan jatkuvasti takaamaan hyvä varhaiskasvatus vantaalaisille lapsille. Ilona itse on viihtynyt samassa työpaikassa pitkään ja kannustaa ehdottomasti hakemaan töihin Vantaalle: isossa kaupungissa riittää varmasti töitä, sillä työyksiköitä on eri puolilla kaupunkia. Parasta on kuitenkin ympärillä olevat ihmiset.

− Meillä on täällä ihana, osaava ja avarakatseinen työporukka. Saamme käyttää luovuutta ja kokeilla uudenlaisia tapoja tukea lapsia kasvussa ja oppimisessa. Meillä on myös työmme tukena hyvä varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma.

Varhaiskasvatuksen opettaja – tervetuloa töihin Vantaalle! Tutustu avoimiin paikkoihimme.

Varhaiskasvatuksen opettajan työpäivä runona

Varhaiskasvattajan jokainen päivä on erilainen, vaikka päivän struktuuri olisikin samanlainen. Työstä kertoo tämä Ilonan aikoinaan kirjoittama runo:

Aurinko nousee ja aamu koittaa,

herätyskellokin säveltä soittaa.

Väsyttää vielä vaan ylös on noustava,

ei ole työaika kovinkaan joustava.

Vastassa ovella katras on suuri,

tunteet on monet aamulla juuri.

Itkee, nauraa, ehkä vaik halaa,

lapsi tuo aamun ja odottaa salaa.

Aikuisen seuraa, lämpöä, syliä,

lauluja, leikkejä, pelejä, kyniä.

Kaiken antaa saan lapsille noille,

perheiden pienille mussukoille.

Siispä ylpeenä työtä tehdä saan,

näin yhteisen ilon ja riemun jaan.