”Varhaiskasvatuksen opettajana saan tehdä työtä omalla persoonalla”
Kirsi Pennanen on varhaiskasvatuksen pitkän linjan ammattilainen. Vantaalle hän tuli töihin tammikuussa 1991 eli pian tulee pyöreitä vuosia täyteen.

Kirsi näkee Vantaassa työnantajana monia vahvuuksia ja onkin siksi viihtynyt paikallaan niin pitkään. Hän on monille tuttu kasvo Hakunilanrinteen päiväkodista.
− Pääsen vaikuttamaan itse paljon siihen, miten teen tätä työtä ja koen, että minuun todella luotetaan. Saan käyttää vapaasti omaa osaamista, olla luova, ottaa lasten mielenkiinnon kohteet huomioon ja tarjota oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta. Ja kuinka monessa työssä pääsee kesken päivän metsään ja ulkoilemaan, Kirsi listaa.
Kun puhutaan työn parhaista puolista, ei sovi unohtaa myöskään osaavaa tiimiä ja kannustavaa esimiestä.
− Tykkään siitä, että vaikka minulla on varhaiskasvatuksen opettajana päävastuu ryhmästä, niin tukenani on monta ammattilaista, kuten lastenhoitajia, avustajia ja toisia opettajia.
Kielikylpyä joka päivä
Kirsin ryhmässä puhutaan yli kymmentä eri kieltä – ja se on Kirsin mielestä opettajalle paitsi iso haaste myös valtava mahdollisuus. Hienointa on, kun pääsee seuraamaan ja tukemaan lasten kielellistä kehittymistä, niin kunkin omassa äidinkielessä kuin myös suomen kielessä. Monikielisessä ympäristössä itseään pääsee toden teolla haastamaan, kun pohtii, miten tarjoaa lapsille monipuolisia kielenkäyttötilanteita.
− Haluan, että lapset kokisivat oman kielen ja kulttuurin tärkeäksi ja samalla tietoisuus myös muista kulttuureista lisääntyisi. Meillä harjoitellaankin esimerkiksi tervehdyksiä ja sanoja eri kielillä. Järjestämme myös kulttuuripäiviä, joissa perheillä on mahdollisuus esitellä omaa kulttuuria esimerkiksi ruoan avulla.
Kirsin mielestä työ pysyy mielekkäänä, kun itsellä on koko ajan riittävästi oppimisen paikkoja ja uusia haasteita.
− Jatkuva kehittyminen pitää mielenkiinnon yllä ja estää kaavoihin kangistumisen. Vahvistan ammattitaitoa esimerkiksi erilaisissa koulutuksissa, sekä kaupungin omissa että ulkopuolisissa. Omaksi iloksi olen opiskellut Turun yliopiston Kielellisesti ja kulttuurisesti moninainen varhaiskasvatus -koulutuksessa. Lisäksi olen itse kiertänyt puhumassa ja kouluttamassa erilaisissa tilaisuuksissa kielitietoisuuteen liittyen – nämä tilanteet ovat olleet myös niitä itsensä haastamisen hetkiä ja omalle epämukavuusalueelle menemisiä, mutta hyvällä tavalla.
Kirsi on myös mukana Vantaan mentorointiohjelmassa, jossa kokeneemmat varhaiskasvatuksen opettajat jakavat osaamistaan ja kokemuksiaan uusille kollegoille.
− Toinen vuosi mentorina käynnistyi juuri. Idea Vantaan mallissa on, että me mentorit tuemme tuoreen opettajan ammatillista kasvua ja työhyvinvointia. On tärkeää olla tällaisia foorumeita, joissa pääsee vapaasti ja keskeytyksettä avaamaan mieltä painavia asioita, Kirsi kertoo.
Hyvinvointia perheestä, luonnosta ja työyhteisöstä
On selvää, että unelmatyössäkin tulee aika ajoin hetkiä, jolloin kiire ja väsymys painavat päälle sellaisella voimalla, että omaa ammatinvalintaa saattaa hetkittäin jopa epäillä.
− Kokonaisfiilis kuitenkin ratkaisee: meillä on osaava, joustava ja iloinen työporukka, ja meillä on yhdessä kivaa, Kirsi kertoo.
Kirsi palautuu työstä parhaiten luonnossa liikkuen. Alppimatkat ja muut reissut ovat nyt jääneet, mutta rauhaa löytyy onneksi myös lähimetsistä.
− Ystävien ja läheisten, erityisesti oman perheen seura ja yhdessä puuhailu ovat tärkeä hyvinvointia edistävä asia. Meillä on myös uusi ihana koti, jota laittaessa pääsee hyvin irtautumaan työstä. Töissä puolestaan järjestämme kerran kuussa hyvinvointimaanantain, jolloin on luvassa pieniä kivoja yllätyksiä, esimerkiksi hierontaa, jalkahoitoja ja herkkuja, Kirsi iloitsee.
Isoin jaksamista tukeva oivallus on kuitenkin ollut se, että työt eivät lopu tekemällä eikä niitä siksi kannata kantaa työpäivän jälkeen kotiin. Tämän tavan opettelu on kuitenkin vienyt aikaa.
− Seuraavana päivänä jaksaa taas käydä ihan eri tarmolla töihin kiinni, kun on välissä vetänyt kunnolla happea ja miettinyt ja tehnyt jotain ihan muuta kuin tuijotellut läppärin ruutua, Kirsi muistuttaa.
Varhaiskasvatuksen opettaja – tervetuloa töihin Vantaalle! Tutustu avoimiin paikkoihimme. Millainen varhaiskasvattaja sinä olet? Tee testimme ja osallistu leffalippujen arvontaan!