Kaupunkisuunnittelulautakunta esittää nähtäville Aviapoliksen Mondon alueen kaavaa

Tiedote

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 16.2. käsiteltiin Aviapolista tiivistäviä ja sinne uutta asumista ja työpaikkoja mahdollistavia asemakaavamuutoksia.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 16.2. käsiteltiin muun muassa Aviapolista tiivistäviä ja sinne uutta asumista ja työpaikkoja mahdollistavia asemakaavamuutoksia. Lautakunta päätti esittää nähtäville niin kutsuttua Mondon kaavamuutosta (asia 8) sekä päätti esittää hyväksyttäväksi Grand Wing -alueen kaavamuutosta (asia 13). Kaavamuutokset etenevät seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn.



Mondon kortteliin, kehäradan Aviapoliksen aseman pohjoisen sisäänkäynnin lähiympäristöön on suunnitteilla toimitilarakennusten korttelialue. Korttelin keskelle muodostuu vehreä sisäpiha ja pysäköintipaikkoja. Sisäpihaa ympäröi säästetty pala kalliota, vehreä pysäköintilaitos, aukiomainen kivetty alue sekä 7-13 kerroksiset rakennukset. Korttelin liiketilat sijoittuvat Karhumäentien varrelle katutasoon. Hiilineutraalisuuteen tähtäävissä kaavamääräyksissä edellytetään rakennusten energiatehokkuutta ja sähköautojen latauspaikkoja.



Grand Wing kaava-alueelle suunnitellaan toimistoja, hotelli ja elämyskeskus sekä näitä palveleva pysäköintitalo. Kaavamuutosehdotus on osa tekeillä olevaa koko korttelia koskevaa kaavamuutosluonnosta, johon suunnitellaan myös uutta asumista.

Kaivokselassa alkaa kaavamuutos Palotien ja Yhtiönkujan alueella

Kehä II:n tievarauksen paikalle kaavoitetaan yhdyskatu Hämeenlinnanväylältä Vanhalle Kaarelantielle, jonka risteykseen tulisi kiertoliittymä. Palotien ja Yhtiönkujan alue on tarkoitus asemakaavoittaa täydentäen nykyiseen käyttöön, asuin- ja yritysalueeksi. Kaarelan VPK:n talo säilyy. Yhtiönkujalla maantien alue pienenee, jolloin Toyotan tonttia voidaan laajentaa. Samalla Vanha Kaarelantie 26:n hoitokodin tontti muutetaan yleisten rakennusten korttelialueesta tarkoituksensa mukaisesti palvelurakennusten korttelialueeksi. Kehä II on poistumassa Uudenmaan maakuntakaavasta (maakuntavaltuusto 25.8.2020). Kuninkaantammen eritasoliittymä on välttämätön Helsingin Kuninkaantammen rakentamisen johdosta, jotta jo nyt ruuhkaisen Kaivokselan liittymän ja Vaskivuorentien toimivuus voidaan turvata. Vantaan hyväksytyssä yleiskaavassa on esitetty yhdyskatu Hämeenlinnanväylältä Vanhalle Kaarelantielle.



Alkava kaavatyö tuotiin lautakunnalle tiedoksi (asia 4). Alkavista kaavatöistä tehdään aina osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan suunnittelun lähtökohdista, kaavatyön etenemisestä ja siihen osallistumisesta. Vireille tulleiden kaavojen etenemistä voi seurata muun muassa internetissä www.vantaa.fi/ajankohtaiset_kaavat. Kaavaehdotuksen valmistuessa se tuodaan lautakunnan käsittelyyn, josta se etenee kaupunginhallituksen päätöksellä nähtäville.

Kaupunki ostaa yhteensä 30 hehtaarin tilat Seutulasta

Tilojen alueella kasvaa metsää, jossa on luontoarvoiltaan merkittäviä liito-oravametsä- ja jokivarsimetsäalueita. Yleiskaavassa 2020 tilojen alue on osoitettu kokonaan maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, lisäksi yleiskaava osoittaa sinne liikenneväylän, ulkoilureitin ja ekologisia runkoyhteyksiä. Tiloilla ei ole asemakaavoja, eikä sellaisten laatiminen lähiaikoina ole tiedossa. Tilat päätettiin ostaa 608 560 euron kauppahinnalla (asia 14).



Lisäksi päätettiin muun muassa:

  •  Esittää nähtäville asemakaavanmuutosta Variston sähköasemaa varten (asia 10).
  •  Hyväksyä asemakaavamuutos Hämevaaran Vieteririnne 5-7 (asia 11) ja esittää hyväksyttäväksi Vieteririnteen asemakaavamuutosta (asia 12).
  •  Myydä tontti Leinelästä (asia 15) ja Martinlaaksosta (asia 16) kerrostalotuotantoa varten sekä Koivuhaasta teollisuustontti Helaform Oy:n toimitiloja varten (asia 19).

Kaikki asiat päätettiin esitysten mukaisesti.



Esityslista kokonaisuudessaan Vantaan sähköisessä päätösarkistossa: http://paatokset.vantaa.fi