Harrikujalle seniori- ja pientaloasumista Pohjois-Nikinmäessä
Asemakaavalla muutetaan yhtiömuotoiseen asumiskäyttöön vähäinen osa Siimapuiston eteläreunaa Nikinmäentien varressa. Pääosa alueesta jää edelleen puistoksi.
Ylästössä pientaloja Tolkinkylään
Itäpellontien pohjoispuolelle ja Tolkinkyläntien molemmin puolin kaavoitetaan yksikerroksisia pientaloja, enintään neljäasuntoisia rivitaloja.
Laurintie 142-144
Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on liittää käyttämättä jäänyt linja-autopysäkin tilavarauksen alue Laurintien katualueelta kahteen omakotitonttiin.
Pientaloja Ylästöntien eteläpuolelle
Ylästön Tolkinkylään asemakaavoitetaan enintään kaksikerroksista pientalorakentamista, pienkerrostaloja, rivitaloja sekä omakotitaloja.
Hakunilan keskustan kaavarunko
Kaavarungossa visioidaan tulevaa Hakunilan keskustaa ja etsitään kehityksen suuntia. Suunnitelman toteutuminen voisi merkitä noin 6000 uutta asukasta.
Mikkolan kerrostaloalue laajenee
Mikkolassa Pihkalantien varrelle rakennetaan kahdeksan uutta kerrostaloa. Alueelle tulee arviolta 350 asuntoa. Asemakaava on tullut voimaan.
Hakunilassa Heporinteeseen asuinkerrostaloja sekä liike- ja palvelutilaa
Asemakaava mahdollistaa Hakunilantien varteen asuinkerrostaloja sekä liike- ja palvelutilaa. Kolmeen kerrostaloon tulee koti noin 200 asukkaalle.
Kuusijärven virkistysalue
Asemakaavamuutos mahdollistaa Kuusijärvelle ja Sipoonkorpeen suuntaaville vierailijoille tarkoitetun suuremman pysäköintialueen ja ajoyhteyksien rakentamisen.
Veromiehessä Pyhtäänkorventielle rakentuu uusi asuinalue
Osoitteeseen Pyhtäänkorventie 15 on tehty asemakaava, jonka mukaan alueelle voi rakentaa 460:lle asukkaalle kodin. Kerroskorkeudet vaihtelevat neljästä kuuteen.
Asolassa asuinkerrostaloja sekä liike- ja palvelutilaa Ojalehdokujalle
Asemakaava mahdollistaa 9-kerroksisten asuinkerrostalojen rakentamisen sekä maantasokerroksen liike- ja palvelutilaa osoitteessa Ojalehdonkuja 2.