Kohderyhmä: Lapsiperheet

Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.

Kaikille avoin Vantaan innovaatiokilpailu etsii kaikenkokoisia kaupunkikeksintöjä

Tiedote

Huhtikuun puolivälissä aukeava Vantaan innovaatiokilpailu on avoin kaikille. Parhaiden ideoiden kesken jaetaan yhteensä 300 000 euroa. Kilpailussa etsitään ratkaisuja arjen palveluihin, kaupunkikeskustojen kukoistukseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Henkilötietojen käsittely lasten ja nuorten kulttuuritoiminnassa

Sisältösivu

Tässä asiakirjassa kerrotaan, millä tavoin asiakkaiden henkilötietoja käsitellään Vantaan kaupungilla lasten ja nuorten kulttuuritoiminnassa (Lasten kulttuurikeskus Pessi, Lastenkulttuurikeskus Toteemi, taidekurssit ja työpajat).

Varhaiskasvatuspäällikkö Sanna Korpisalo: ”Lasten tukitoimista päättäminen on minulle sydämen asia.”

Artikkeli

Vantaalla työskentelee viisi varhaiskasvatuspäällikköä, joista yksi on Sanna Korpisalo. Varhaiskasvatuksen työvoimapula kuormittaa välillä Sannaa, mutta asiantunteva työyhteisö ja työn tavoitteet auttavat jaksamaan haasteissakin.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Программа мер по предотвращению и устранению издевательств

Sisältösivu

Эта программа мер охватывает все подразделения в секторе образования и воспитания, т. е. каждый детский сад, школу и учебное учреждение второй ступени образования.

Kiusamise ennetamise ja sekkumise tegevusprogramm

Sisältösivu

Käesolev tegevusprogramm hõlmab kõiki hariduse ja õppimise valdkonna teenindussektoreid ehk siis iga lasteaeda, kooli ja keskastme õppeasutust.

Barnaamijka hawl galeed ee ka hortagga u xoog sheegashada iyo wax ka qabashada

Sisältösivu

Waxaa looga fekeraa u xoog sheegasho marka ilmaha, dhalin yarada ama ardayga qof ka wayn ah si soo noqnoqta oo nidaamsan u yahay yoolka falalka ula kac ah oo aan la rabin uu ku sameeyo filkooda ama koox.

Program operacional për ndërhyrjen dhe parandalimin e bullizmit

Sisältösivu

Bullizëm do të quajmë kur një fëmijë, i ri apo student i rritur është vazhdimisht dhe sistematikisht objektiv i veprimeve të padëshiruara të paramenduara nga bashkëmoshatari apo një grup.

Kiusaamisen vastainen työ Vantaalla

Sisältösivu

Miten ehkäisemme kiusaamista Vantaalla ja miten puutumme kiusaamiseen vantaalaisissa kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa?

Asiakaspalvelu

Koontisivu

Vantaa palvelee sinua monella eri kanavissa silloin, kun tarvitset apua tai neuvoja.

Oppilaanohjauksen ONNI-hanke

Hanke

Vantaan perusopetuksen oppilaanohjauksen hanke ONNI on käynnistynyt 1.8.2021 ja päättyy 31.7.2023. ONNI tulee sanoista ohjauksella notkeat nivelet. Yhtenä hankkeen tavoitteena on kehittää perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen siirtymiä tukevia oppilaanohjauksen toimintatapoja. Lisäksi