Kohderyhmä: Lapsiperheet

Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.

Veromäen koulun historia

Sisältösivu

Veromäen koulun historia.

Aviapoliksen suuralue

Värinää varhaiskasvatuksessa

Artikkeli

Vantaan varhaiskasvatus tekee paljon yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, joista Värinää varhaiskasvatuksessa -toiminta on yksi ihana esimerkki. Lokakuussa 2021 käynnistyneessä hankkeessa taideoppilaitosten ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten vastavuoroinen työskentely kehittää uusia ideoita sekä

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Esiopetus

Koontisivu

Esiopetus on osa elinikäisen oppimisen polkua, joka alkaa kotoa ja varhaiskasvatuksesta ja jatkuu esiopetuksen jälkeen perusopetuksessa.

Jenni Mäkinen: ”Vaikuttavinta työssäni on, kuinka kannustaminen ja positiivinen suhtautuminen auttaa lasta olemaan oma itsensä.”

Artikkeli

Ankkalammen päiväkodissa johtajana helmikuun alussa aloittanut Jenni Mäkinen iloitsee saadessaan ujon lapsen puhkeamaan kukkaan.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Psykologina Vantaalla

Uutinen

Psykologit haluavat vaikuttaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen tekemällä ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työtä Vantaan kaupungilla.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Varhaiskasvatuksessa aloittaminen

Sisältösivu

Varhaiskasvatuksessa aloittaminen on iso muutos lapselle. Ennen varsinaista aloittamista huoltajien kanssa käydään aloituskeskustelu ja sovitaan varhaiskasvatusajasta.

Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki

Sisältösivu

Lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea suunnitellaan aina yhteistyössä huoltajien kanssa. Lapsen tuen tarve on hyvä olla tiedossa esiopetuksen alkaessa, jotta tuen saannin jatkumista voidaan suunnitella. Päiväkodin johtaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja kasvatushenkilöstö

Kuusivuotiaiden valmistava opetus

Palvelu

Valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille kuusivuotiaille lapsille, joiden suomen kielen taito ei riitä esiopetuksen ryhmässä opiskelemiseen.

Esiopetuksesta kouluun

Palvelu

Koulun aloittaminen on merkittävä tapahtuma. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, jotta lapsen kehitys ja oppiminen jatkuvat.

Englanninkielinen esiopetus

Palvelu

Englanninkielisessä esiopetuksessa toiminta suunnitellaan niin, että kahdella kielellä toteutetusta esiopetuksesta muodostuu kokonaisuus, jossa molemmat kielet ovat läsnä ja kehittyvät vähitellen opettajan mallintamisen ja lasten aktiivisen toiminnan kautta.