Kohderyhmä: Lapsiperheet

Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.

Yhteisopettajuus tukee yhdessä oppimista

Uutinen

Vantaan peruskoulujen opetussuunnitelma rakentuu valtakunnallisen opetussuunnitelman pohjalta ja petuksessa korostuu yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen. Yhteisöllisen toimintakulttuurin arvopohjan muodostavat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioittaminen.

Aviapoliksen suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Sosiaalisten tilanteiden jännitys ja lapsen tukeminen

Blogi Vantastinen

Perheneuvolassa työskentelevä psykologiharjoittelija Eeva Heikkilä antoi viiden askeleen vinkit sosiaalisiin tilanteisiin kannustamisessa ja tukemisessa.

Lapsiystävällinen Vantaa saa oman toimintasuunnitelman

Tiedote

Kokouksessa hyväksyttiin Lapsiystävällinen Vantaa -toimintasuunnitelma, vahvistettiin nuorisovaalien tulos ja päätettiin hakea Euroopan 100:n hiilineutraalin kaupungin joukkoon. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet vuoden 2022 alusta alkaen

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Joulupukin paja aukeaa Tikkuraitilla

Uutinen

Joulupukki on tavattavissa Tikkuraitin pukin pajassa viikonloppuisin ja aivan joulun alla.

Tikkurilan suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Vantaan kaupunginhallituksessa aiheina hiilineutraalius, lapsiystävällisyys, nuorisovaltuusto ja äänestysaktiivisuus

Tiedote

Vantaan kaupunginhallituksen vuoden 2021 viimeisessä kokouksessa 13.12.2021 päätetään osallistuuko Vantaa EU:n hakuun, johon valitaan noin 100 eurooppalaiskaupunkia, joiden tavoitteina on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa tiedoksi Myyrmäen läntisen alueen perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2021

Tiedote

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 7.12. annettiin tiedoksi mm. Myyrmäen läntisen alueen perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2021 ja päätettiin esittää kaupunkitilalautakunnalle hyväksyttäväksi Vaskivuoren lukion tarveselvitys ja sen kustannusennuste.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Ristipuron päiväkodissa liikunnasta on tullut tärkeä osa arkea

Artikkeli

Ristipuron päiväkodin johtaja Irja Ilvonen ja varhaiskasvatuksen opettaja Kati Riekko ovat työyhteisönsä kanssa innolla mukana koko kaupungin kattavassa Liikkuva päiväkoti -toiminnassa. Toiminta on herättänyt työntekijöissä uudenlaisen liikunnan ilon, ja asenteet liikkumista kohtaan ovat muuttuneet.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Lapsiperheiden hyvinvointia selvitetty laajasti tekoälyn ja asiantuntijatiedon avulla kuudessa kunnassa

Uutinen

Valtakunnallisessa Lapsiperheiden edistynyt analytiikka (LEA) -hankkeessa on luotu ainutlaatuista tilannekuvaa Tampereen, Ylöjärven, Vantaan, Porin, Vaasan ja Laihian lapsiperheiden hyvinvoinnista. Aineisto on koottu kymmenestä valtakunnallisesta rekisterilähteestä, ja se kattaa yhteensä lähes 80

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Yhteistä ymmärrystä rakentamassa pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä

Blogi Vantastinen

Pedagoginen dokumentointi herättää edelleen varhaiskasvatuksen kentällä kysymyksiä. Sanapari koetaan vaikeasti lähestyttävänä ja ymmärrys sen sisällöstä on vaihtelevaa. Kirjoituksessa avataan, mitä on pedagoginen dokumentointi.

Vuorovaikutusta ja toisten huomioonottamista harjoitellaan päiväkodissa jo varhaisvuosista lähtien

Artikkeli

Kaveri- ja tunnetaitojen harjoittelu on osa varhaiskasvatuksen laadukasta pedagogiikkaa. Vantaan Nikinmäen päiväkodissa tunnetaitokasvatukseen panostetaan paljon.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha