Kohderyhmä: Nuoret

Kulttuurikasvatus kouluille ja varhaiskasvatukseen

Palvelu

Vantaan lastenkulttuuri tuottaa kouluille ja päiväkodeille kulttuuritarjontaa, jossa taidekasvatus ja toiminnallisuus ovat keskiössä. Toimintamme tavoitteena on tarjota lapsille tasavertaiset mahdollisuudet osallistua kulttuuri- ja taidetoimintaan osana päivähoitoa ja koulupäivää. Teemme tiivistä

Kouluterveyskysely Vantaalla

Sisältösivu

Kouluterveyskysely tuottaa valtakunnallista seurantatietoa lasten ja nuorten vuotiaiden hyvinvoinnista ja terveydestä.

Lyhyt- ja korttikoulutukset avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Varia järjestää lyhyt- ja korttikoulutuksia.

Yhteisopettajuus tukee yhdessä oppimista

Uutinen

Vantaan peruskoulujen opetussuunnitelma rakentuu valtakunnallisen opetussuunnitelman pohjalta ja petuksessa korostuu yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen. Yhteisöllisen toimintakulttuurin arvopohjan muodostavat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioittaminen.

Aviapoliksen suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Lapset ja nuoret tekijöinä Koivukylän asukastilan julkisivun pysyvässä valokuvateoksessa

Uutinen

Uuden Koivukylän asukastilan julkisivun ikkunapintaa tulee pysyvästi koristamaan Koivukylän lasten ja nuorten yhteinen valokuvateos ”Heijastuksia minusta”. Teoksen tekijöinä ovat Kytöpuiston koulun 4. luokan oppilasryhmä sekä Koivukylän koulun valinnaisen kuvataiteen 8. luokan oppilaat.

Koivukylän suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

“A very good experience!” - ranskalainen Milo, 17, opiskeli kuukauden ajan Sotungin lukiossa ja tutustui Suomeen

Artikkeli

Sotungin lukion ranskalaisen vaihto-oppilaan haastattelu marraskuussa 2021

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Lapsiystävällinen Vantaa saa oman toimintasuunnitelman

Tiedote

Kokouksessa hyväksyttiin Lapsiystävällinen Vantaa -toimintasuunnitelma, vahvistettiin nuorisovaalien tulos ja päätettiin hakea Euroopan 100:n hiilineutraalin kaupungin joukkoon. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet vuoden 2022 alusta alkaen

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Vantaan kaupunginhallituksessa aiheina hiilineutraalius, lapsiystävällisyys, nuorisovaltuusto ja äänestysaktiivisuus

Tiedote

Vantaan kaupunginhallituksen vuoden 2021 viimeisessä kokouksessa 13.12.2021 päätetään osallistuuko Vantaa EU:n hakuun, johon valitaan noin 100 eurooppalaiskaupunkia, joiden tavoitteina on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Apua työnhakuun – yhdessä se on helpompaa

Artikkeli

Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluiden omavalmentajat ja monipuoliset neuvontapalvelut auttavat kaikenikäisiä työnhakijoita.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Syksyn ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita juhlitaan lukioissa ja Variassa

Uutinen

Syksyn 2021 ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita juhlitaan lukioissa ja Variassa

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha