Lapsen oikeuksien viikko
Vantaan kaupunki osallistuu Lapsen oikeuksien viikon juhlintaan 16.–22.11.2026. Tämän vuoden teema on jokainen lapsi on arvokas. Vantaalla järjestetään viikon aikana monenlaista ohjelmaa ja tapahtumia lapsille, nuorille ja perheille.
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään vuosittain marraskuussa kansainvälisen Lapsen oikeuksien päivän aikaan. Vantaan kaupunki osallistuu Lapsen oikeuksien viikon viettoon 16.–22.11.2026. Viikon teemana on jokainen lapsi on arvokas. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus voida kokea olevansa arvokas omana itsenään.
Lapsen oikeuksien viikko Vantaalla
Vantaalla järjestetään viikon aikana monipuolista ohjelmaa lapsille, nuorille ja perheille.
- Lapset ja nuoret voivat osallistua tapahtumiin esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotiloissa, kirjastoissa ja lastenkulttuurikeskuksissa.
- Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. lapset ja apulaiskaupunginjohtaja nostavat lipun salkoon kaupungintalon edessä.
- Vantaan kaupunki osallistuu myös Lapset mukaan töihin -päivään 20.11.2026. Lue lisää aiheesta täältä: lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsetmukaantoihin
Lapsen oikeuksien seminaari
Vantaan kaupunki järjestää lapsen oikeuksien seminaarin teemaviikolla. Lisätietoa seminaarista syksyllä.
Tule mukaan Lapsen oikeuksien viikkoon!
Lapsen oikeuksien viikkoon on kenen tahansa helppo lähteä mukaan! Vantaa haastaa kaikki kumppanit mukaan Lapsen oikeuksien viikon viettoon!
- Järjestä oma tapahtuma tai tempaus Lapsen oikeuksien viikolla ja kerro siitä muille tunnisteilla #OlenArvokas #OletArvokas #LapsenOikeudet #LapsiystävällinenKunta.
- Lisää viikon tapahtumasi myös Vantaan tapahtumakalenteriin Ajankohtaista -osioon elokuusta alkaen.
- Lapsen oikeuksien viikon tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta.
- Lue lisää lapsen oikeuksien viikosta ja ilmoittaudu mukaan!
Vantaan kaupunki on lapsiystävällinen kunta
Vantaa on lapsiystävällinen kunta. Olemme sitoutuneet edistämään lapsen oikeuksia kaikessa toiminnassa – palveluissa, päätöksenteossa ja kaupunkiympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa.
Lue lisää lapsen oikeuksista ja Lapsiystävällinen kunta -työstä Vantaalla.