Lauhatien päiväkoti

Esittely
Lauhatien päiväkoti on osa palveluyksikköä, johon kuuluu myös Peltolan päiväkoti. Päiväkoti toimii kahden kasvattajan mallin mukaan. Meillä toimii myös 5-6 -vuotiaiden lasten ruotsin kielen kielikylpyryhmät.
Lisätietoa päiväkodin toiminnasta
Oppimisympäristömme laajentuu päiväkodin ulkopuolelle, jossa on upeat mahdollisuudet retkiin kävellen luonto-, liikunta-, kulttuuri- ja ulkoilupaikkoihin. Uusi päiväkotimme luo hyvät mahdollisuudet ympäristökasvatukseen. Päiväkodin pihalla on kasvulavoja, viherkatot, aurinkopaneelit katolla ja tontilla on pieni metsikkö. Pihan kruununa on yli 90-vuotias tammi!
Meille varhaiskasvatuksessa tärkeintä on lapsen ja perheen kohtaaminen aidosti ja kiireettömästi huomioiden lapsen tarpeet yksilöllisesti ja sensitiivisesti. Liittymällä joukkoomme pääset tekemään lapselle hyvää ja merkityksellistä arkea. Mielestämme hyvä arki koostuu yhteisestä tekemisestä, opettelemisesta ja ihmettelystä lapsen kiinnostuksen kohteet huomioiden yhdessä lapsiryhmän ja tiimin kanssa.
Työyhteisöämme kiinnostaa lasten hyvinvointi ja oma ammatillinen kehittymisemme. Saamme käyttää työssämme luovuutta ja vuorovaikutustaitojamme sekä saamme nauttia työyhteisön yhteisöllisyydestä. Tuemme toisiamme arjen muuttuvissa tilanteissa. Olemme sitoutuneita työhömme ja ylläpidämme jatkuvasti omaa ammatillista kehittymistämme. Työyhteisössämme on monenlaista osaamista ja jaamme sitä toisillemme. Työilmapiirimme on iloisen positiivinen.
Keskustelemme huoltajien kanssa säännöllisesti lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä. Teemme syksyllä yhteistyössä huoltajan kanssa lapselle varhaiskasvatussuunnitelman (VASU) jonka toteutumista arvioimme yhdessä keväällä.
Vanhempainiltoja järjestetään toimintakauden alussa.
Ryhmissä on käytössä yhdessä huoltajien kanssa sovittuja viestintäkanavia. Käytössämme on mm. suljettu Facebook ryhmä, Instagram sekä viikko/kuukausikirjeet joissa kerromme lasten toiminnasta. Päivittäiset keskustelut huoltajien kanssa lapsen asioista ovat kuitenkin yhteistyön tärkein kulmakivi.
Päivittäinen toiminta-aika: 9.00–13.00
Yhteystiedot ja aukiolo
- Osoite
Lauhatie 19
01300Vantaa
Suomi- Phone
- C-ovi: Hunajakukat+358 43 827 2072
Lapsiryhmä
- Phone
- C-ovi: Ruiskukat+358 40 547 4948
Lapsiryhmä
- Phone
- D-ovi: Lemmikit+358 40 527 0898
Lapsiryhmä
- Phone
- D-ovi: Helmililjat+358 40 187 5794
Lapsiryhmä
- Phone
- G-ovi: Unikot+358 40 668 4450
Lapsiryhmä
- Phone
- G-ovi: Neilikat+358 40 526 2087
Lapsiryhmä
- Phone
- H-ovi: Pionit+358 43 827 2076
Lapsiryhmä
- Phone
- H-ovi: Malvat+358 40 544 9059
Lapsiryhmä
- Phone
- E-ovi: Ruusut+358 43 827 2074
Lapsiryhmä
- Phone
- E-ovi: Tuomet+358 43 827 2075
Lapsiryhmä
- Phone
- F-ovi: Vanamot+358 43 827 2073
Lapsiryhmä
- Phone
- F-ovi: Pihlajat+358 40 144 7910
Lapsiryhmä
- Phone
- J-ovi: Auringonkukat+358 50 302 4194
Lapsiryhmä
- Phone
- I-ovi: Leinikit+358 40 630 1265
Lapsiryhmä
- Phone
- I-ovi: Liljorna+358 50 304 2047
Lapsiryhmä
- Yhteystiedot
- Marjo Marttinenmarjo.marttinen@vantaa.fi+358 50 314 6327
Päiväkodin johtaja / Day Care Centre Director
henkilöstö ja talous / Finance and human resources - Yhteystiedot
- Kirsi Kupiainenkirsi.kupiainen@vantaa.fi+358 50 312 4566
Päiväkodin johtaja / Day Care Centre Director
pedagogiikka ja asiakkuudet / Customer service and pedagogy
Palvelut
Esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai lapsen kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen, jos matka on yli viisi kilometriä tai jos matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Koulun aloittaminen on merkittävä tapahtuma. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, jotta lapsen kehitys ja oppiminen jatkuvat.
Esiopetus alkaa vuotta ennen kuin lapsi aloittaa koulun. Esiopetusta on neljä tuntia päivässä, koulujen työaikana. Vantaalla maksutonta esiopetusta annetaan kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa ja muutamissa kouluissa.
Valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille kuusivuotiaille lapsille, joiden suomen kielen taito ei riitä esiopetuksen ryhmässä opiskelemiseen.
Ruokailun tavoitteena päiväkodissa tai esiopetuksessa on tarjota lapselle ravitsemussuositusten mukaista, täysipainoista ja maistuvaa ruokaa. Ruoka tarjotaan jokaisena lapsen päiväkoti- tai esiopetuspäivänä. Ruokailu varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on maksutonta.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia.
- Osoite
Lauhatie 19
01300Vantaa
Suomi