Varhaiskasvatus Vantaalla

Esittely
Mistä varhaiskasvatus koostuu?
Varhaiskasvatus koostuu kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuudesta. Varhaiskasvatus on pienten lasten eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.
Varhaiskasvatuksessa luodaan pohjaa lapsen laaja-alaiselle osaamiselle. Päämääränä on, että lapsille kehittyy kyky ajatella, oppia, osallistua, vaikuttaa, toimia vuorovaikutuksessa ja huolehtia itsestään. Varhaiskasvatus tarjoaa lapsille myönteisiä oppimiskokemuksia.
Varhaiskasvatuspalvelut ovat keskeinen toimintakokonaisuus lapsiperheiden palvelu- ja tukijärjestelmässä. Varhaiskasvatuspalvelut muodostuvat kunnan tai yksityisen järjestämästä varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta sekä muusta kerhotoiminnasta, avoimista kohtaamispaikoista ja asukaspuistoista.
Sivun alalaidasta löytyvä Vakabotti auttaa sinua varhaiskasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.
Varhaiskasvatuksen tavoitteet
- edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia
- tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista
-
toteuttaa lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa ja mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset
-
varmistaa kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen varhaiskasvatusympäristö
-
turvata lasta kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä
-
antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa
-
tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä
-
kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen
-
varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin
-
toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä.
Varhaiskasvatus pääkaupunkiseudulla
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat tehneet kuntien välisen sopimuksen varhaiskasvatuksen järjestämisestä, kun perhe muuttaa toiseen sopimuskuntaan. Lasten varhaiskasvatus voidaan järjestää entisessä asuinkunnassa enintään muuttamista seuraavan syys- tai kevätkauden loppuun ja enintään esiopetuksen alkamiseen saakka. Näille perheelle tehdään uusi määräaikainen varhaiskasvatuspäätös.
Helsinki ja Espoo ovat mukana 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilussa. Maksuttomuus ei koske niitä helsinkiläisiä ja espoolaisia lapsia, jotka ovat Vantaalla varhaiskasvatuksessa.
Tietoa Vantaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ajankohtaisista asioista
Vantaalaisille lapsiperheille suunnattua tietoa löytyy Lasten Vantaa Facebook-sivulta.
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen uutisia voi seurata Aina Oppiva Vantaa -uutiskirjeestä.
Palvelulupaus
1. Varmistamme, että siirtymä esiopetuksesta alkuopetukseen on sujuva ja turvallinen jokaiselle lapselle.
2. Vahvistamme lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja esi- ja alkuopetuksen yhteisössä.
3. Painotamme yhteisissä oppimistilanteissa matemaattisia ja kielellisiä taitoja.
4. Huomioimme lasten kiinnostuksen kohteet oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa.
Kehittämistyö Vantaan varhaiskasvatuksessa
Asiointipalvelut
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin ja laskutukseen liittyvät yhteydenotot
Asiakasmaksujen ja -tukien muodostumisen perusteisiin, tarkistamiseen sekä mahdollisiin lisiin liittyvissä asioissa sinua palvelee varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen ja laskutuksen asiakaspalvelu
Palvelukanavat
Palvelukanavan tyyppi
Lisätiedot
Maksupäätökseen liittyvät tiedustelut, esim. tulojen huomioiminen
maksupäätöksissä. Laskun maksamiseen liittyvät tiedustelut, esim. eräpäivän siirrot ja perintään liittyvät asiat.
Puhelinpalveluun soittaessa pääset valitsemaan tarvitsetko apua maksupäätöksiin vai laskutukseen liittyvissä asioissa.
Palvelun saatavuus
- Avoinna ma-pe 09-11:30
-
09 8392 2004
(pvm/mpm)
Palvelukanavan tyyppi
Lisätiedot
Maksupäätökseen liittyvät tiedustelut, esim. tulojen huomioiminen
maksupäätöksissä. Sähköposti ei ole suojattu, joten tulotietojen lähettäminen sähköpostitse on asiakkaan omalla vastuulla.
Palvelukanavan tyyppi
Lisätiedot
Laskun maksamiseen liittyvät tiedustelut, esim. eräpäivän siirrot ja perintään liittyvät asiat, talouspalvelukeskukseen.
- Sähköposti
- paivahoitolaskut@vantaa.fi
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
Varhaiskasvatukseen hakemiseen liittyvissä asioissa sinua palvelee keskitetty varhaiskasvatuksen palveluohjaus. Palveluohjaaja esittelee perheille varhaiskasvatuksen eri vaihtoehtoja ja opastaa varhaiskasvatuspaikan hakemisessa. Palveluohjaaja huolehtii yhteydenpidosta perheeseen ennen lapsen varhaiskasvatuspaikkaan sijoittamista.
Palvelukanavat
Palvelukanavan tyyppi
Lisätiedot
Varhaiskasvatuksen palveluohjauksen chat on helppo ja nopea tapa saada vastauksia kysymyksiin koskien varhaiskasvatushakemusta. Ethän lähetä chatin kautta henkilökohtaisia tietoja. Tarkemmat tiedustelut koskien yksittäistä hakemusta puhelimitse
Palvelun saatavuus
- Avoinna ma-pe 09-12
Linkit
Palvelukanavan tyyppi
Vasa-palvelu
Tavoitteena on, että VaSa-palvelu mahdollistaa huoltajille aktiivisen roolin lapsen varhaiskasvatuksessa sekä ajasta ja paikasta riippumattoman asioinnin.
Tiedustelut VaSa-palvelun käyttöön liittyen, esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsen tietoja ei löydy VaSasta tai sinulla on vaikeuksia kirjautua palveluun. Sähköposti ei ole suojattu, joten ethän lähetä sitä kautta tarkkoja henkilötietoja. varhaiskasvatuksen.vasapalvelu@vantaa.fi
Palvelukanavat
Palvelukanavan tyyppi
Lisätiedot
VaSa-palvelu toimii parhaiten Chrome-, Firefox-, Edge- ja Safari-selaimen kahdella uusimmalla versiolla. Internet Explorer -selaimella tai Edge-selaimen vanhemmilla versioilla palvelu ei toimi.
Toimipisteet
Viisiryhmäisessä päiväkodissamme tarjotaan kokopäivähoitoa, esiopetusta, iltahoitoa ja päiväkodissamme on integroitu erityisryhmä.
Lisätietoa toimipisteestä Ankkalammen päiväkotiMetsotie 27
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Tiloissamme toimii myös avoin kohtaamispaikka.
Lisätietoa toimipisteestä Aurinkokiven päiväkotiAurinkokivenkuja 1
01700Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä ja osapäiväistä varhaiskasvatusta sekä kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Autioniityn päiväkotiLammaslammentie 3
01710Vantaa
Suomi
Kivivuorenkuja 2
01620Vantaa
Suomi
Raappavuorenreuna 2 C
01620Vantaa
Suomi
Piikkirinne 1
01650Vantaa
Suomi
Neilikkapolku 3 A
01300Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Daghemmet TimotejVaahtokuja 13
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä ruotsinkielistä lapsiryhmää 1-5-vuotiaille lapsille, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Dickursby daghemUrheilutie 4
01370Vantaa
Suomi
Eppilän päiväkoti on pieni kaksiryhmäinen päiväkoti, jossa tarjotaan varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Lisätietoa toimipisteestä Eppilän päiväkotiEppiläntie 1-3 H
01390Vantaa
Suomi
Fazerin päiväkoti tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1-6-vuotiaille lapsille. Päiväkodissamme on kolme lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Fazerin päiväkoti, yksityinenFazerintie 6
01230Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Hakunilanrinteen päiväkotiHiirakkotie 18
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme sijaitsee Vantaan Asolassa Peijaksen sairaalan lähellä.Tarjoamme varhaiskasvatusta, esiopetusta ja ympärivuorokautista hoitoa.
Lisätietoa toimipisteestä Hansin päiväkotiSairaalakatu 4
01400Vantaa
Suomi
Päiväkodimme on viisiryhmäinen ja ryhmien ikärakenne vaihtelee vuosittain tarpeen mukaan. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Havukallion päiväkotiLaurantie 4
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Hepopuiston päiväkotiHevoshaantie 2
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuudessa kotiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Hevoshaan päiväkotiHevoshaantie 17
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta sekä esiopetusta. Päiväkodissamme on kuusi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Hiekkaharjun päiväkotiHiekkaharjuntie 12
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Husaaritien päiväkotiHusaaritie 1c
01700Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Hämeenkylän päiväkotiSahratie 7
01630Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Hämevaaran päiväkotiVaijeritie 7
01640Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kaksi ruotsinkielistä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Håkansböle daghemLaukkarinne 5
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Illenpihan päiväkotiIllenpiha 6
01520Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Illenpuiston päiväkotiLähettilääntie 12
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on kolme lapsiryhmää alle esiopetusikäisille. Esiopetus toimii Ilolan koulun tiloissa. Tiloissamme on kerhotoimintaa 2,5-5-vuotiaille.
Lisätietoa toimipisteestä Ilolan päiväkotiEpinkoskentie 9
01390Vantaa
Suomi
Ilolan päiväkodin esiopetus.
Lisätietoa toimipisteestä Ilolan päiväkoti Ilolan koulun päiväkotitilaEpinkoskentie 5
01390Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Ilvespuiston päiväkotiIlvestie 2
01450Vantaa
Suomi
Isonmännyn päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Isonmännyn päiväkotiIsonmännyntie 16
01690Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Itä-Hakkilan päiväkotiKeskustie 1-3
01260Vantaa
Suomi
Päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Jokiniemen päiväkotiUrheilutie 1
01370Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Jokiuoman päiväkotiVihertie 16
01620Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Jönsaksen päiväkotiLöydöspolku 4
01600Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kaivokselan päiväkotiKaivosvoudintie 6
01610Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kuusi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kanniston päiväkotiKenraalintie 6
01730Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kannuskujan päiväkotiKannuskuja 5
01200Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Karhunpesän päiväkotiKarhunkierros 1c
01640Vantaa
Suomi
Toimimme Kartanonkosken yhtenäiskoulun yhteydessä. Lähistöltä löytyy Tammiston luonnonsuojelumetsä, Tilkunpellon alue, urheilupuisto ja Haltialan koti
Lisätietoa toimipisteestä Kartanonkosken päiväkotiTilkuntie 5
01520Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Keihäspuiston päiväkotiKeihästie 6
01280Vantaa
Suomi
Keimolanmäen päiväkodissa toimii kuusi kotialuetta joihin kuuluu yhteensä 12 lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Keimolanmäen päiväkotiAjolenkki 8
01700Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja englannin kielirikasteista esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kiirunatien päiväkotiKiirunatie 3
01450Vantaa
Suomi
Kilterin päiväkoti on Länsi-Vantaan vuorohoitoa tarjoava päiväkoti. Tarjoamme vuorohoitoa ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kilterin päiväkotiIskostie 8 G
01600Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kimaran päiväkotiKimaratie 12
01680Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kimokujan päiväkotiKimokuja 5
01200Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kivimäen päiväkotiLintukallionkuja 9 A
01620Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokoaikaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kivistön päiväkotiMoreenitie 39
01700Vantaa
Suomi
Kustaantie 21
01400Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Korson päiväkotiMerikotkantie 8
01450Vantaa
Suomi
Koskikujan päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Koskikujan päiväkotiKoskikuja 7
01600Vantaa
Suomi
Koskimyllyn päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Koskimyllyn päiväkotiKoskenniska 2
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta kahdessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Krassitien päiväkotiKrassitie 4
01300Vantaa
Suomi
Kukinpolun päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kukinpolun päiväkotiRaikukuja 6 B
01620Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kaksi lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kustaantien päiväkotiKustaantie 10
01400Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kuusikkotien päiväkotiKuusikkotie 23a
01380Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kuusikon päiväkotiHovitie 11
01380Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kämmekkäpuiston päiväkotiLummetie 11
01300Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Laajavuoren päiväkotiLaajavuorenrinne 5
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Latukujan päiväkotiLatukuja 1
01280Vantaa
Suomi
Latupuiston päiväkodin toiminta on siirtynyt väistötilaan Rajakylän päiväkodin uuteen päiväkotipaviljonkiin 10.1.2022 alkaen.
Lisätietoa toimipisteestä Latupuiston päiväkotiSäilätie 31, 01280 Vantaa
01280Vantaa
Suomi
Lauhatien päiväkoti sijaitsee vehreällä puutarhamaisella tontilla Tikkurilassa Viertolan kaupungin osassa hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Lisätietoa toimipisteestä Lauhatien päiväkotiLauhatie 19
01300Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Lehdokin päiväkotiOrvokkitie 6
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii seitsemän lapsiryhmää. Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Leinelän päiväkotiMetsäkeijunkuja 2
01340Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta sekä esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Leppäkorven päiväkotiKorpikontiontie 3
01450Vantaa
Suomi
Lintukallion päiväkodissa toimii viisi lapsiryhmää 1-5 -vuotiaille lapsille, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Lintukallion päiväkotiLintukallionkuja 9 B
01620Vantaa
Suomi
Lipunkantajan päiväkoti on viisiryhmäinen päiväkoti, jossa tarjotaan kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Lipunkantajan päiväkotiTapparakuja 6
01700Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Louhelan päiväkotiEräkuja 3
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Lummepolun päiväkotiLäntinen Valkoisenlähteentie 50a
01300Vantaa
Suomi
Tarjoamme Lystilän päiväkodissa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme on yhteensä viisi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Lystilän päiväkotiLustikullantie 3
01510Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Länsimäen päiväkotiVartiotie 9b
01280Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Maarukan päiväkotiNeptunuksentie 3
01480Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja englannin kielirikasteista esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Maauuninpolun päiväkotiMaauuninpolku 1
01450Vantaa
Suomi
Päiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Maitorpan päiväkotiMaitorpantie 4
01700Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Malminiityn päiväkotiUusiniitynkuja 3
01350Vantaa
Suomi
Kansainvälisessä päiväkodissamme on 10 ryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Martinlaakson päiväkotiMartinlaaksonpolku 7
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme sijaitsee idyllisen omakotitaloalueen keskellä Korsossa. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Matarin päiväkotiAjomiehenkuja 11
01400Vantaa
Suomi
Metsikköpolun päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsikköpolun päiväkotiKukinkuja 14
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsolan päiväkotiMetsolantie 7
01450Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsolanmäen päiväkotiSoopelipolku 4
01450Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä ryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsälinnun päiväkotiMaakotkanpolku 1
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Mistelin päiväkotiTulppaanitie 44,
01390Vantaa
Suomi
Vantaan Tikkurilassa toimiva Montessoripäiväkoti, jossa on kaksi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Montessoripäiväkoti Montsa, yksityinenKuninkaalantie 2
01300Vantaa
Suomi
Hiekkaharjussa toimiva yksityinen päiväkoti tarjoaa korkeatasoista montessoripedagogiikkaan perustuvaa varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Montessoripäiväkoti Rantakaisla, yksityinenKyläkaivontie 6 D
01350Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Nikinmäen päiväkotiPerhotie 27
01490Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on kolme lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Nikkarin päiväkotiVapaalankuja 3
01650Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Nissaksen päiväkotiNissaksentie 9
01200Vantaa
Suomi
Voit käyttää Vantaan varhaiskasvatuksen palveluseteliä tässä päiväkodissa.
Lisätietoa toimipisteestä Norlandia Luontopäiväkoti Kaarna, yksityinenSafiirikuja 2
01730Vantaa
Suomi
Norlandia Karuselli on kodikas ja turvallinen päiväkoti Vantaan Kuninkaanmäessä. Päiväkoti sijaitsee rauhallisella pientaloalueella.
Lisätietoa toimipisteestä Norlandia Päiväkoti Karuselli, yksityinenKuninkaanmäentie 23
01260Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Näätäpuiston päiväkotiSiilireitti 12
01450Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on kaksi kokopäiväistä varhaiskasvatusryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Ojahaan päiväkotiOjahaanpolku 6
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Ollaksen päiväkotiOllaksentie 19
01690Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä kotiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pakkalan päiväkotiHagelstamintie 3
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii seitsemän ryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pakkalanrinteen päiväkotiPakkalanrinne 4
01510Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Pallastunturin päiväkotiPallastunturintie 27 B
01280Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Patotien päiväkotiPyörrekuja 1
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pehtoorin päiväkotiPehtoorintie 3
01510Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme tarjotaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä. Peltolassa on myös varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Peltolan päiväkotiLummetie 27
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Peltovuoren päiväkotiPeltovuorentie 2
01690Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Piilipuun päiväkotiPiilipuunpolku 2
01360Vantaa
Suomi
Pilke Illusia on ilmaisupäiväkoti Vantaan Koivukylässä, joka tarjoaa luovaa ja yhteisöllistä toimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Pilke Ilmaisupäiväkoti Illusia, yksityinenKytökuja 2
01360Vantaa
Suomi
Oivalluksessa on 75 hoitopaikkaa 0-6-vuotiaille lapsille neljässä ryhmässä ja päiväkodissa järjestetään myös esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pilke Tiedepäiväkoti Oivallus, yksityinenTuovintie 45
01420Vantaa
Suomi
Pilke luontopäiväkoti Kielo on pieni ja kodikas, 30-paikkainen päiväkoti Simonkylässä.
Lisätietoa toimipisteestä Pilke luontopäiväkoti Kielo, yksityinenSananjalantie 6
01350Vantaa
Suomi
Päiväkoti Hohto tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta 0-6-vuotiaille. Päiväkodissa on myös englannin kielirikasteista toimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Pilke tiedepäiväkoti Hohto, yksityinenSpinellikuja 4
01700Vantaa
Suomi
Pilke Pikkukarhu on tiedepainotteinen hirsipäiväkoti Vantaan Myyrmäessä.
Lisätietoa toimipisteestä Pilke tiedepäiväkoti Pikkukarhu, yksityinenOjahaanpolku 10
01600Vantaa
Suomi
Pilke Tähtisumu on tiedepainotteinen päiväkoti Leinelässä.
Lisätietoa toimipisteestä Pilke tiedepäiväkoti Tähtisumu, yksityinenLeinelänkaari 10
01340Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissa on myös integroitu erityisryhmä.
Lisätietoa toimipisteestä Pähkinänsärkijän päiväkotiPähkinätie 2
01710Vantaa
Suomi
Pähkinärinteen päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pähkinärinteen päiväkotiPähkinätie 12
01710Vantaa
Suomi
Montessori- ja Reggio Emilia -pedagogiikkoihin erikoistunut päiväkoti Vantaan Tikkurilassa.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Emilia, yksityinenEsikkotie 1
01300Vantaa
Suomi
Pilke Kaniini on musiikkipainotteinen päiväkoti Vantaalla.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Kaniini, yksityinenKielotie 47
01350Vantaa
Suomi
Pilke Käpälämäki on pieni, kodinomainen päiväkoti Hiekkaharjussa.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Käpälämäki, yksityinenHeinätie 5
01350Vantaa
Suomi
Päiväkodissa 14 paikkaa ja ikäjakauma 2,5-6v.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Leijonanmieli, yksityinenLammasrinne 3 C
01710Vantaa
Suomi
Tarjoamme ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 0-6 vuotiaille. Olemme kielikylpypainotteinen päiväkoti.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Lyckoslanten, yksityinenUnikkotie 28
01300Vantaa
Suomi
Kansainvälinen Pilke Pohjantähti tarjoaa kaksikielistä varhaiskasvatusta suomen- ja englanninkielellä.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Pohjantähti, yksityinenMesikukantie 13
01300Vantaa
Suomi
Touhula Aarrekallio on seikkailupäiväkoti rauhallisella Metsolan pientaloalueella, Korson kupeessa.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Aarrekallio, yksityinenVuohirinne 13
01480Vantaa
Suomi
Touhula Hiekkaharju on liikuntapäiväkoti Vantaan Hiekkaharjussa. Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Hiekkaharju, yksityinenSipulitie 17
01350Vantaa
Suomi
Päiväkoti on liikuntapainotteinen.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Ilola, yksityinenLeikkitie 5
01390Vantaa
Suomi
Seikkailupäiväkoti Touhula Jalokivi sijaitsee metsäisellä Kivistön alueella. Varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Jalokivi, yksityinenPunakiventie 2
01700Vantaa
Suomi
Touhula Kaivoksela on seikkailupäiväkoti Kaivokselan Vaskipellossa. Varhaiskasvatuksen lisäksi toteutamme päiväkodissa myös esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Kaivoksela, yksityinenAapraminkaari 6, 01610
01610Vantaa
Suomi
Touhula Korso on kodinomainen seikkailupäiväkoti Vantaan Korsossa. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Korso, yksityinenKulotie 5
01450Vantaa
Suomi
Touhula LoistoVekara on seikkailupäiväkoti Tammistossa.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula LoistoVekara, yksityinenKoetilankatu 2
01520Vantaa
Suomi
Touhula Veromies on elokuussa 2019 avattu, neliryhmäinen liikuntapäiväkoti. Voit käyttää Vantaan varhaiskasvatuksen palveluseteliä tässä päiväkodissa.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Touhula Veromies, yksityinenPerintökuja 14
01510Vantaa
Suomi
Ulkoilupainotteinen Päiväkoti Villikatti tarjoaa turvallista ja yksilöllistä päivähoitoa pienessä sisarusryhmässä Vantaan Myyrmäessä.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkoti Villikatti, yksityinenNorotie 8 E
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää. Ryhmien ikärakenne vaihtelee vuosittaisen tarpeen mukaan. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkummun päiväkotiIlosjoenkuja 2
01420Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Raikupolun päiväkotiRaikukuja 6 A
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksassa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Rajakylän päiväkotiSäilätie 31
01280Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme on neljä ryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Rautkallion päiväkotiRautkallionkatu 5
01360Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Järjestämme myös kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Rautpihan päiväkotiRautkallionkatu 7
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä, kaksi ryhmistä on integroituja.
Lisätietoa toimipisteestä Ravurin päiväkotiKaviokuja 5
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuudessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Ravurinpuiston päiväkotiKannuskuja 6
01200Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta 1-5-vuotiaille lapsille.
Lisätietoa toimipisteestä Rekolanmäen päiväkotiHansinkatu 4
01400Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Riihipellon päiväkotiKrakankuja 5
01510Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksassa ryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Ristipuron päiväkotiLaaksotie 1
01390Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Ruokopillin päiväkotiViljo Sohkasen katu 10
01370Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Satomäen päiväkotiAkanapolku 2
01370Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme tarjotaan osa-aikaista ja kokoaikaista varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Saturnuksen päiväkotiKaakkoisväylä 8
01480Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä ryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Seljapolun päiväkotiSeljapolku 11
01360Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Seutulan päiväkotiKatriinankuja 3
01760Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkotimme tilat on jaettu seitsemään kotialueeseen, joissa pienryhmät toimivat.
Lisätietoa toimipisteestä Siimapuiston päiväkotiHarrikuja 4
01490Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksassa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Simonkallion päiväkotiKoivukyläntie 22
01350Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä. Kaksi ryhmistä on integroituja.
Lisätietoa toimipisteestä Simonmetsän päiväkotiRaatetie 25
01350Vantaa
Suomi
Simpukan päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Simpukan päiväkotiApajakuja 1
01600Vantaa
Suomi
Sinirikon päiväkoti tarjoaa Tikkurilan ja Hakunilan alueella ympärivuorokautista hoitoa. Päiväkodissa on viisi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Sinirikon päiväkotiKultarikontie 2
01300Vantaa
Suomi
Solkikujan päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Solkikujan päiväkotiSolkikuja 6
01600Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Suitsikujan päiväkotiSuitsikuja 2
01200Vantaa
Suomi
Taidepäiväkoti Sininen Kuu on pieni yksityinen päiväkoti 3-6-vuotiaille lapsille asuinkunnasta riippumatta.
Lisätietoa toimipisteestä Taidepäiväkoti Sininen Kuu, yksityinenKivivuorenkuja 4 H
01620Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tammiston päiväkotiKaurapellonkatu 3
01520Vantaa
Suomi
Tammistonrannan päiväkodissa on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tammistonrannan päiväkotiSäteritilankatu 8
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kolme lapsiryhmää ja tarjoamme varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tarhapuiston päiväkotiTalvikkitie 117 A
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tiedonjyvän päiväkotiValkoisenlähteentie 51
01370Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksan kotialueen lapsiryhmissä.
Lisätietoa toimipisteestä Tikkurilan päiväkotiNeilikkatie 3
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kolme ruotsinkielistä lapsiryhmää 1-5-vuotiaille lapsille, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Trollebo daghemVirpikuja 2
01360Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta, avointa varhaiskasvatusta ja kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Tähdenlennon päiväkotiMarsinrinne 4
01480Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Järjestämme myös kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Ulrikan päiväkotiUlrikankuja 5
01400Vantaa
Suomi
Uomarinteen koululla on kaksi esiopetusryhmää, joista toinen on ruotsin kielikylpyryhmä. Esiopetus kuuluu Louhelan toimintayksikköön.
Lisätietoa toimipisteestä Uomarinteen koulun esiopetus- ja varhaiskasvatuspisteUomarinne 2
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Urheilupuiston päiväkotiLummetie 27 A
01300Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vaaralanpuiston päiväkotiHarjunreuna 23
01230Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja kielirikasteista esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Vallinojan päiväkotiVariskuja 2
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme toimii Rekolanmäen koulun yhteydessä ja tarjoaa normaaliaikaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Valtikan päiväkotiValtimotie 4
01400Vantaa
Suomi
Vantaanlaakson päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaanlaakson päiväkotiVantaanlaaksonraitti 9
01670Vantaa
Suomi
Vapaalan yksikköön kuuluvat Vapaalan ja Nikkarin päiväkodit sekä esiopetusryhmät Rajatorpan koululla.
Lisätietoa toimipisteestä Vapaalan päiväkotiVapaalanpolku 12
01650Vantaa
Suomi
Päiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Variston päiväkotiLuhtimäki 2
01660Vantaa
Suomi
Varistonniityn päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Varistonniityn päiväkotiNiittäjäntie 13b
01660Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vartiokujan päiväkotiVartiokuja 8
01280Vantaa
Suomi
Vaskivuoren päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkoti sijaitsee Myyrmäessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Lisätietoa toimipisteestä Vaskivuoren päiväkotiVirtatie 4
01600Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuudessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vehnätien päiväkotiVehnätie 7
01370Vantaa
Suomi
Veturissa toimii toistaiseksi 3 kotialuetta sekä erityisryhmä. Jokaisella kotialueella toimii kaksi kahden kasvattajan ryhmää. Päiväkoti on esteetön.
Lisätietoa toimipisteestä Veturin päiväkotiVeturipolku 4
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on kaksi suomenkielistä ja viisi englanninkielistä lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Y.E.S päiväkotiHagelstamintie 1
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Ylästön päiväkotiAhokuja 2
01690Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Yrttitien päiväkotiAniskuja 1a
01300Vantaa
Suomi