Ylästön päiväkoti

- Osoite
Ahokuja 2
01690Vantaa
Suomi- Postiosoite
- PL 8401, 01030 Vantaan kaupunki
- Sähköposti
- etunimi.sukunimi@vantaa.fi
Yhteystiedot
Esittely
Lisätietoa päiväkodin toiminnasta
Jokaisella lapsiryhmällä on omat väljät toimintatilat. Lisäksi ryhmien käytössä on suuri liikuntasali ja pienryhmätoimintaan soveltuvia tiloja. Päiväkodin oman pihan lisäksi ulkoilemme lähimaastossa, Ylästön koulun kentällä ja lähimetsässä sekä teemme mahdollisuuksien mukaan retkiä eri kulttuuri- ja liikuntatapahtumiin.
Kiinnitämme paljon huomiota psyykkiseen ja sosiaaliseen oppimisympäristöön: jokaisen on saatava tuntea kuuluvansa ryhmään ja olevansa hyväksytty omana itsenään. Pidämme myös tärkeänä kaikkien mahdollisuutta osallistua toimintaan ja sen suunnitteluun. Tänä vuonna toiminnassamme painottuu erityisesti osallisuuden edistäminen. Päiväkodin arjessa osallisuus näkyy ennen kaikkea pedagogiikassa ja osallisuutta edistävänä toimintakulttuurina.
Hyvinvointityössä on tärkeää positiivisen ja turvallisen ilmapiirin luominen. Päiväkodin kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma päivitetään joka syksy.
Lapsiryhmissä laaditaan yhdessä ryhmän omat säännöt aina syksyisin ja niitä muokataan tarvittaessa toimintakauden aikana.
Yhteistyökumppaneinamme hyvinvointityössä ovat mm. koordinoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja, neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu. Yhteistyötä tehdään perheiden suostumuksella ja yhteisestä ymmärryksestä käsin.
Esiopetuksessa laaditaan Ylästön pienaluekohtainen oppilashuoltosuunnitelma.
Avoin ja aktiivinen yhteistyö huoltajien kanssa on työmme perusta ja rakennamme sillä keskinäistä luottamusta.
Pääsääntöinen viestintätapa ovat päivittäiset tapaamiset tuonti- ja hakutilanteissa sekä säännölliset sähköpostiviestit huoltajille. Ryhmillä on lisäksi vaihtelevasti käytössään suljettuja sosiaalisen median kanavia, joihin osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen.
Huoltajien kanssa käydään myös lapsen vasu- tai leops –keskustelu, joissa vanhempien on mahdollisuus osallistua toiminnan tavoitteiden asettamiseen ja arviointiin.
Päiväkodissa toimii aktiivinen vanhempaintoimikunta, joka järjestää mukavaa toimintaa lasten iloksi.
Päivittäinen toiminta-aika: 8.30-12.30
Yhteystiedot ja aukiolo
- Osoite
Ahokuja 2
01690Vantaa
Suomi- Postiosoite
- PL 8401, 01030 Vantaan kaupunki
- Sähköposti
- etunimi.sukunimi@vantaa.fi
- Opening hours
Voimassa toistaiseksi:
- ma-pe 6.00-18.00- Opening hours
Päiväkotimme on avoinna klo 6-18 ennalta sovitusti tarpeen mukaan.
- Opening hours
Nalle-kerho toimii ti-to klo 9:00 - 12:00
- Opening hours
Metsänhaltijat-kerho kokoontuu tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 09.15-12.15.
- Yhteystiedot
- Liisa Karlstedtetunimi.sukunimi@vantaa.fi / firstname.lastname@vantaa.fi+358 50 318 1668
Päiväkodin johtaja / Day Care Centre Director
Pedagogiikka ja asiakkuudet / Customer service and pedagogy - Yhteystiedot
- Suvi Pekkolasuvi.pekkola@vantaa.fi+358 50 312 4574
Päiväkodin johtaja / Day Care Centre Directror
Talous ja henkilöstö / Finance and human resources - Yhteystiedot
- Muumilaaksopk.ylasto@vantaa.fi+358 43 826 8144
Lapsiryhmä
- Yhteystiedot
- Huvikumpupk.ylasto@vantaa.fi+358 43 826 8142
Lapsiryhmä
- Yhteystiedot
- Vaahteramäkipk.ylasto@vantaa.fi+358 43 826 8141
Lapsiryhmä
- Yhteystiedot
- Melukyläpk.ylasto@vantaa.fi+358 43 826 8143
Lapsiryhmä
- Yhteystiedot
- Kissankulmapk.ylasto@vantaa.fi+358 40 121 6655
Lapsiryhmä
- Phone
- Nalle-kerho+358 50 302 5276
Kerho
- Phone
- Metsänhaltijat+358 400 909 659
Luontokerho
Palvelut
Esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai lapsen kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen, jos matka on yli viisi kilometriä tai jos matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Koulun aloittaminen on merkittävä tapahtuma. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, jotta lapsen kehitys ja oppiminen jatkuvat.
Esiopetus alkaa vuotta ennen kuin lapsi aloittaa koulun. Esiopetusta on neljä tuntia päivässä, koulujen työaikana. Vantaalla maksutonta esiopetusta annetaan kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa ja muutamissa kouluissa.
Vantaan kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitopaikkatakuu, joka oikeuttaa varhaiskasvatuksessa olleen lapsen palaamaan entiseen päiväkotiin tai mahdollisuuksien mukaan entiseen perhepäivähoitopaikkaan varhaiskasvatuksen keskeytyksen jälkeen.
Kehittämistyömme tavoitteena on vahvistaa, luoda ja juurruttaa pedagogisia toimintatapoja, löytää yhteistyömahdollisuuksia muiden toimijoiden kanssa sekä kehittää palveluita niin, että ne vastaavat kuntalaisten tarpeisiin entistä paremmin.
Vantaalla kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisen varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea jokaisen lapsen kieli-, kulttuuri- ja katsomusidentiteetin kehittymistä sekä ohjata lapset arvostamaan ja kunnioittamaan eri kieliä, kulttuureja, uskontoja ja katsomuksia.
Yhteistyön tavoitteena on luoda hyvä pohja vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden väliselle suhteelle.
Valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille kuusivuotiaille lapsille, joiden suomen kielen taito ei riitä esiopetuksen ryhmässä opiskelemiseen.
Varhaiskasvatus tarjoaa lapselle monipuolisesti erilaisia palveluita kehittymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan lapsen tuen tarve ja aloitetaan tuen suunnittelu heti tarpeen ilmettyä.
Vantaan Liikkuva päiväkoti edistää liikunnallista ja toiminnallista toimintakulttuuria Vantaan varhaiskasvatuksessa.
Ruokailun tavoitteena päiväkodissa tai esiopetuksessa on tarjota lapselle ravitsemussuositusten mukaista, täysipainoista ja maistuvaa ruokaa. Ruoka tarjotaan jokaisena lapsen päiväkoti- tai esiopetuspäivänä. Ruokailu varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on maksutonta.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin (asiakasmaksulaki 11 §). Maksu perustuu perheen kokoon, bruttotuloihin ja lapsen varhaiskasvatustarpeen laajuuteen. Asiakasmaksut lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia.
Varhaiskasvatussuunnitelma on alle kouluikäisten toimintaa ohjaava opetussuunnitelma, joka perustuu varhaiskasvatuslakiin ja asetuksiin. Jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma.
Esteettömyys
Reitti pääsisäänkäynnille
- Ainoa esteetön autopaikka sijaitsee ulkona alle 10 m sisäänkäynnistä. Pysäköintiruudun leveys on vähintään 3,6 m.
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu ja siinä on liikkumista ohjaavaa pintamateriaalia.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
- Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
Sisätilat
- Toimipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
- Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
- Toimipisteessä on esteetön wc.
- Osoite
Ahokuja 2
01690Vantaa
Suomi- Postiosoite
- PL 8401, 01030 Vantaan kaupunki
- Sähköposti
- etunimi.sukunimi@vantaa.fi