Liikkuva päiväkoti

Esittely
Asiasanat
LapsiperheetPalvelun saatavuus
- Arkisin klo 8-16.
Yhteistyö
Yhdessä saamme enemmän aikaan. Kaupungin sisäinen, kuntien välinen ja kolmannen sektorin yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää aktiivisen toimintakulttuurin synnyttämisessä. Liikkuva päiväkoti -toiminta on jo itsessään kaupungin eri palvelualueiden yhteistoimintaa ja tavoitteena onkin yhä tiivistää eri toimialojen yhteistyötä. Lisäksi yhteistyötä tehdään valtakunnallisen Liikkuva Varhaiskasvatus -verkoston sekä seurojen ja järjestöjen kanssa.
Toiminnan kehittäminen
Vakituisen toiminnan ohella Vantaan Liikkuva päiväkoti saa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta kehitysavustusta, jolla toimintaa kehitetään ja laajennetaan edelleen. Toiminnan kehittäminen perustuu tutkittuun tietoon sekä päiväkotien toiveisiin ja tarpeisiin.
Tiesitkö, että…
Liikuntatilojen käyttö on päiväkodeille maksutonta.
- Päiväkodit voivat lainata maksutta liikuntavälineitä ja syksystä 2021 lähtien lainavälineet kuljetetaan & noudetaan liikuntapalveluiden toimesta, parempaa palvelua päiväkodeille siis!
- Kun päiväkotia remontoidaan sisältä tai ulkoa, voit kutsua meidät apuun osallisuuden ja liikuttavan lopputuloksen varmistamiseksi.
- Toteutamme aktiivisia oppimisympäristöjä. Syksyllä 2021 Aktiiviset oppimisympäristöt-projektit aloitetaan Näätäpuiston ja Pakkalanrinteen päiväkodeissa.
- Syksyllä 2020 aloitimme lähileikkipaikkakartoituksen työstön, jotta leikkipaikkojen löytäminen olisi mahdollisimman helppoa.
Olemme täällä teitä varten. Katso ajantasainen tarjonta ja lisätietoja päiväkodin henkiläkunnalle löydät Liikkuvan päiväkodin Sharepoint-sivulta.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Hyväksy evästeet Analytiikka-kategoriasta nähdäksesi YouTube-videon
Toimipisteet
Viisiryhmäisessä päiväkodissamme tarjotaan kokopäivähoitoa, esiopetusta, iltahoitoa ja päiväkodissamme on integroitu erityisryhmä.
Lisätietoa toimipisteestä Ankkalammen päiväkotiMetsotie 27
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Tiloissamme toimii myös avoin kohtaamispaikka.
Lisätietoa toimipisteestä Aurinkokiven päiväkotiAurinkokivenkuja 1
01700Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä ja osapäiväistä varhaiskasvatusta sekä kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Autioniityn päiväkotiLammaslammentie 3
01710Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Daghemmet TimotejVaahtokuja 13
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä ruotsinkielistä lapsiryhmää 1-5-vuotiaille lapsille, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Dickursby daghemUrheilutie 4
01370Vantaa
Suomi
Eppilän päiväkoti on pieni kaksiryhmäinen päiväkoti, jossa tarjotaan varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Lisätietoa toimipisteestä Eppilän päiväkotiEppiläntie 1-3 H
01390Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Hakunilanrinteen päiväkotiHiirakkotie 18
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme sijaitsee Vantaan Asolassa Peijaksen sairaalan lähellä.Tarjoamme varhaiskasvatusta, esiopetusta ja ympärivuorokautista hoitoa.
Lisätietoa toimipisteestä Hansin päiväkotiSairaalakatu 4
01400Vantaa
Suomi
Päiväkodimme on viisiryhmäinen ja ryhmien ikärakenne vaihtelee vuosittain tarpeen mukaan. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Havukallion päiväkotiLaurantie 4
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Hepopuiston päiväkotiHevoshaantie 2
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuudessa kotiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Hevoshaan päiväkotiHevoshaantie 17
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta sekä esiopetusta. Päiväkodissamme on kuusi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Hiekkaharjun päiväkotiHiekkaharjuntie 12
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Husaaritien päiväkotiHusaaritie 1c
01700Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Hämeenkylän päiväkotiSahratie 7
01630Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Hämevaaran päiväkotiVaijeritie 7
01640Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kaksi ruotsinkielistä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Håkansböle daghemLaukkarinne 5
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Illenpihan päiväkotiIllenpiha 6
01520Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Illenpuiston päiväkotiLähettilääntie 12
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on kolme lapsiryhmää alle esiopetusikäisille. Esiopetus toimii Ilolan koulun tiloissa. Tiloissamme on kerhotoimintaa 2,5-5-vuotiaille.
Lisätietoa toimipisteestä Ilolan päiväkotiEpinkoskentie 9
01390Vantaa
Suomi
Ilolan päiväkodin esiopetus.
Lisätietoa toimipisteestä Ilolan päiväkoti Ilolan koulun päiväkotitilaEpinkoskentie 5
01390Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Ilvespuiston päiväkotiIlvestie 2
01450Vantaa
Suomi
Isonmännyn päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Isonmännyn päiväkotiIsonmännyntie 16
01690Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Itä-Hakkilan päiväkotiKeskustie 1-3
01260Vantaa
Suomi
Päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Jokiniemen päiväkotiUrheilutie 1
01370Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Jokiuoman päiväkotiVihertie 16
01620Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Jönsaksen päiväkotiLöydöspolku 4
01600Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kaivokselan päiväkotiKaivosvoudintie 6
01610Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kuusi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kanniston päiväkotiKenraalintie 6
01730Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kannuskujan päiväkotiKannuskuja 5
01200Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Karhunpesän päiväkotiKarhunkierros 1c
01640Vantaa
Suomi
Toimimme Kartanonkosken yhtenäiskoulun yhteydessä. Lähistöltä löytyy Tammiston luonnonsuojelumetsä, Tilkunpellon alue, urheilupuisto ja Haltialan koti
Lisätietoa toimipisteestä Kartanonkosken päiväkotiTilkuntie 5
01520Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Keihäspuiston päiväkotiKeihästie 6
01280Vantaa
Suomi
Keimolanmäen päiväkodissa toimii kuusi kotialuetta joihin kuuluu yhteensä 12 lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Keimolanmäen päiväkotiAjolenkki 8
01700Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja englannin kielirikasteista esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kiirunatien päiväkotiKiirunatie 3
01450Vantaa
Suomi
Kilterin päiväkoti on Länsi-Vantaan vuorohoitoa tarjoava päiväkoti. Tarjoamme vuorohoitoa ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kilterin päiväkotiIskostie 8 G
01600Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kimaran päiväkotiKimaratie 12
01680Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kimokujan päiväkotiKimokuja 5
01200Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kivimäen päiväkotiLintukallionkuja 9 A
01620Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokoaikaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kivistön päiväkotiMoreenitie 39
01700Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Korson päiväkotiMerikotkantie 8
01450Vantaa
Suomi
Koskikujan päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Koskikujan päiväkotiKoskikuja 7
01600Vantaa
Suomi
Koskimyllyn päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Koskimyllyn päiväkotiKoskenniska 2
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta kahdessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Krassitien päiväkotiKrassitie 4
01300Vantaa
Suomi
Kukinpolun päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kukinpolun päiväkotiRaikukuja 6 B
01620Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kaksi lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kustaantien päiväkotiKustaantie 10
01400Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kuusikkotien päiväkotiKuusikkotie 23a
01380Vantaa
Suomi
Kuusikon koulu on rauhallisella pientaloalueella Tikkurilan läheisyydessä sijaitseva noin 350 oppilaan alakoulu, jossa toimivat vuosiluokat 1.-6.
Lisätietoa toimipisteestä Kuusikon kouluHovitie 11
01380Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Kuusikon päiväkotiHovitie 11
01380Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kämmekkäpuiston päiväkotiLummetie 11
01300Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Laajavuoren päiväkotiLaajavuorenrinne 5
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Latukujan päiväkotiLatukuja 1
01280Vantaa
Suomi
Latupuiston päiväkodin toiminta on siirtynyt väistötilaan Rajakylän päiväkodin uuteen päiväkotipaviljonkiin 10.1.2022 alkaen.
Lisätietoa toimipisteestä Latupuiston päiväkotiSäilätie 31, 01280 Vantaa
01280Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Lehdokin päiväkotiOrvokkitie 6
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii seitsemän lapsiryhmää. Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Leinelän päiväkotiMetsäkeijunkuja 2
01340Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta sekä esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Leppäkorven päiväkotiKorpikontiontie 3
01450Vantaa
Suomi
Lintukallion päiväkodissa toimii viisi lapsiryhmää 1-5 -vuotiaille lapsille, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Lintukallion päiväkotiLintukallionkuja 9 B
01620Vantaa
Suomi
Lipunkantajan päiväkoti on viisiryhmäinen päiväkoti, jossa tarjotaan kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Lipunkantajan päiväkotiTapparakuja 6
01700Vantaa
Suomi
Tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Louhelan päiväkotiEräkuja 3
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Lummepolun päiväkotiLäntinen Valkoisenlähteentie 50a
01300Vantaa
Suomi
Tarjoamme Lystilän päiväkodissa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme on yhteensä viisi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Lystilän päiväkotiLustikullantie 3
01510Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Maarukan päiväkotiNeptunuksentie 3
01480Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja englannin kielirikasteista esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Maauuninpolun päiväkotiMaauuninpolku 1
01450Vantaa
Suomi
Päiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Maitorpan päiväkotiMaitorpantie 4
01700Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Malminiityn päiväkotiUusiniitynkuja 3
01350Vantaa
Suomi
Kansainvälisessä päiväkodissamme on 10 ryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Martinlaakson päiväkotiMartinlaaksonpolku 7
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme sijaitsee idyllisen omakotitaloalueen keskellä Korsossa. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Matarin päiväkotiAjomiehenkuja 11
01400Vantaa
Suomi
Tarjoamme kodinomaista hoitoa alle 5-vuotiaille lapsille 12 lapsen ryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Mesikämmen ryhmäperhepäiväkotiKarhunkierros 1a
01640Vantaa
Suomi
Metsikköpolun päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsikköpolun päiväkotiKukinkuja 14
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsolan päiväkotiMetsolantie 7
01450Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsolanmäen päiväkotiSoopelipolku 4
01450Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä ryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Metsälinnun päiväkotiMaakotkanpolku 1
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Mistelin päiväkotiTulppaanitie 44,
01390Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Nikinmäen päiväkotiPerhotie 27
01490Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on kolme lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Nikkarin päiväkotiVapaalankuja 3
01650Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Nissaksen päiväkotiNissaksentie 9
01200Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Näätäpuiston päiväkotiSiilireitti 12
01450Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on kaksi kokopäiväistä varhaiskasvatusryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Ojahaan päiväkotiOjahaanpolku 6
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Ollaksen päiväkotiOllaksentie 19
01690Vantaa
Suomi
Tarjoamme kodinomaista hoitoa alle 5-vuotiaille lapsille 12 lapsen ryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Otso ryhmäperhepäiväkotiKarhunkierros 1a
01640Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä kotiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pakkalan päiväkotiHagelstamintie 3
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii seitsemän ryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pakkalanrinteen päiväkotiPakkalanrinne 4
01510Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Pallastunturin päiväkotiPallastunturintie 27 B
01280Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Patotien päiväkotiPyörrekuja 1
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pehtoorin päiväkotiPehtoorintie 3
01510Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme tarjotaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta kolmessa lapsiryhmässä. Peltolassa on myös varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Peltolan päiväkotiLummetie 27
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Peltovuoren päiväkotiPeltovuorentie 2
01690Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Piilipuun päiväkotiPiilipuunpolku 2
01360Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissa on myös integroitu erityisryhmä.
Lisätietoa toimipisteestä Pähkinänsärkijän päiväkotiPähkinätie 2
01710Vantaa
Suomi
Pähkinärinteen päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Pähkinärinteen päiväkotiPähkinätie 12
01710Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää. Ryhmien ikärakenne vaihtelee vuosittaisen tarpeen mukaan. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Päiväkummun päiväkotiIlosjoenkuja 2
01420Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Raikupolun päiväkotiRaikukuja 6 A
01620Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksassa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Rajakylän päiväkotiSäilätie 31
01280Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme on neljä ryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Rautkallion päiväkotiRautkallionkatu 5
01360Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Järjestämme myös kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Rautpihan päiväkotiRautkallionkatu 7
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä, kaksi ryhmistä on integroituja.
Lisätietoa toimipisteestä Ravurin päiväkotiKaviokuja 5
01200Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuudessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Ravurinpuiston päiväkotiKannuskuja 6
01200Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta 1-5-vuotiaille lapsille.
Lisätietoa toimipisteestä Rekolanmäen päiväkotiHansinkatu 4
01400Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Riihipellon päiväkotiKrakankuja 5
01510Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksassa ryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Ristipuron päiväkotiLaaksotie 1
01390Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Ruokopillin päiväkotiViljo Sohkasen katu 10
01370Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta kolmessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Satomäen päiväkotiAkanapolku 2
01370Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme tarjotaan osa-aikaista ja kokoaikaista varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Saturnuksen päiväkotiKaakkoisväylä 8
01480Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on neljä ryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Seljapolun päiväkotiSeljapolku 11
01360Vantaa
Suomi
Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Seutulan päiväkotiKatriinankuja 3
01760Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkotimme tilat on jaettu seitsemään kotialueeseen, joissa pienryhmät toimivat.
Lisätietoa toimipisteestä Siimapuiston päiväkotiHarrikuja 4
01490Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksassa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Simonkallion päiväkotiKoivukyläntie 22
01350Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä. Kaksi ryhmistä on integroituja.
Lisätietoa toimipisteestä Simonmetsän päiväkotiRaatetie 25
01350Vantaa
Suomi
Simpukan päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Simpukan päiväkotiApajakuja 1
01600Vantaa
Suomi
Sinirikon päiväkoti tarjoaa Tikkurilan ja Hakunilan alueella ympärivuorokautista hoitoa. Päiväkodissa on viisi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Sinirikon päiväkotiKultarikontie 2
01300Vantaa
Suomi
Solkikujan päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Solkikujan päiväkotiSolkikuja 6
01600Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Suitsikujan päiväkotiSuitsikuja 2
01200Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tammiston päiväkotiKaurapellonkatu 3
01520Vantaa
Suomi
Tammistonrannan päiväkodissa on viisi lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tammistonrannan päiväkotiSäteritilankatu 8
01520Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kolme lapsiryhmää ja tarjoamme varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tarhapuiston päiväkotiTalvikkitie 117 A
01360Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Tiedonjyvän päiväkotiValkoisenlähteentie 51
01370Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksan kotialueen lapsiryhmissä.
Lisätietoa toimipisteestä Tikkurilan päiväkotiNeilikkatie 3
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii kolme ruotsinkielistä lapsiryhmää 1-5-vuotiaille lapsille, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Trollebo daghemVirpikuja 2
01360Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta, avointa varhaiskasvatusta ja kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Tähdenlennon päiväkotiMarsinrinne 4
01480Vantaa
Suomi
Ulrikan Paviljongissa toimii kaksi taidekasvatukseen painottuvaa kerhoa.
Lisätietoa toimipisteestä Ulrikan kerhotSairaalakatu 4
01400Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Järjestämme myös kerhotoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Ulrikan päiväkotiUlrikankuja 5
01400Vantaa
Suomi
Uomarinteen koulu tarjoaa perusopetusta 1.-6.-luokkalaisille.
Lisätietoa toimipisteestä Uomarinteen kouluUomarinne 2
01600Vantaa
Suomi
Uomarinteen koululla on kaksi esiopetusryhmää, joista toinen on ruotsin kielikylpyryhmä. Esiopetus kuuluu Louhelan toimintayksikköön.
Lisätietoa toimipisteestä Uomarinteen koulun esiopetus- ja varhaiskasvatuspisteUomarinne 2
01600Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Urheilupuiston päiväkotiLummetie 27 A
01300Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vaaralanpuiston päiväkotiHarjunreuna 23
01230Vantaa
Suomi
Tarjoamme varhaiskasvatusta ja kielirikasteista esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Vallinojan päiväkotiVariskuja 2
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme toimii Rekolanmäen koulun yhteydessä ja tarjoaa normaaliaikaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Valtikan päiväkotiValtimotie 4
01400Vantaa
Suomi
Vantaanlaakson päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaanlaakson päiväkotiVantaanlaaksonraitti 9
01670Vantaa
Suomi
Päiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta.
Lisätietoa toimipisteestä Variston päiväkotiLuhtimäki 2
01660Vantaa
Suomi
Varistonniityn päiväkoti tarjoaa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Varistonniityn päiväkotiNiittäjäntie 13b
01660Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta viidessä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vartiokujan päiväkotiVartiokuja 8
01280Vantaa
Suomi
Vaskivuoren päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkoti sijaitsee Myyrmäessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Lisätietoa toimipisteestä Vaskivuoren päiväkotiVirtatie 4
01600Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuudessa lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vehnätien päiväkotiVehnätie 7
01370Vantaa
Suomi
Veturissa toimii toistaiseksi 3 kotialuetta sekä erityisryhmä. Jokaisella kotialueella toimii kaksi kahden kasvattajan ryhmää. Päiväkoti on esteetön.
Lisätietoa toimipisteestä Veturin päiväkotiVeturipolku 4
01300Vantaa
Suomi
Viertolan koulu tarjoaa perusopetusta 1.-9.-luokkalaisille.
Lisätietoa toimipisteestä Viertolan kouluLiljatie 2
01300Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme on kaksi suomenkielistä ja viisi englanninkielistä lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Y.E.S päiväkotiHagelstamintie 1
01520Vantaa
Suomi
Ylästön koulu tarjoaa perusopetusta 1.-9.-luokkalaisille.
Lisätietoa toimipisteestä Ylästön kouluOllaksentie 29
01690Vantaa
Suomi
Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joissa tarjoamme kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Ylästön päiväkotiAhokuja 2
01690Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta neljässä lapsiryhmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Yrttitien päiväkotiAniskuja 1a
01300Vantaa
Suomi