Hiekkaharjun päiväkoti

- Osoite
Hiekkaharjuntie 12
01300Vantaa
Suomi- Postiosoite
- PL 4406, 01030 Vantaan kaupunki
- Sähköposti
- etunimi.sukunimi@vantaa.fi
Yhteystiedot
Esittely
Lisätietoa päiväkodin toiminnasta
Päiväkoti sijaitsee hyvien yhteyksien päässä. Hyödynnämme aktiivisesti lähialueen kulttuuri- ja liikuntapaikkoja kuten kirjastoa, puistoja ja urheilupuiston halleja. Ryhmissä oppimisympäristöjä muokataan ja suunnitellaan yhdessä lasten kanssa. Lelut ovat lasten tasolla ja näin helposti heidän saatavilla. Oppimisympäristömme tarjoaa lapsille mieluisaa tekemistä ja vahvistaa heidän osallisuuttaan.
Jokainen lapsi tulee meillä kohdatuksi omana arvokkaana itsenään. Pidämme tärkeänä sitä, että lapsilla on mahdollisuus syliin, läheisyyteen ja lohdutukseen. Rutiinit tuovat lapsille tärkeää turvallisuuden tunnetta. Osallistamme lapsia toiminnan suunnitteluun, kannustamme monipuoliseen leikkiin ja harjoittelemme kaveritaitoja. Hyvillä kaveritaidoilla ehkäistään kiusaamista ja vahvistetaan yhteisöllisyyttä. Päiväkodilla on kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma, jota käydään läpi säännöllisesti ja päivitetään tarvittaessa.
Yhteistyö huoltajien kanssa on meille tärkeää. Yhteistyö perustuu avoimuudelle ja luottamukselle, jolla luodaan perusta hyvälle vuorovaikutukselle. Keskustelemme huoltajien kanssa päivittäin lasten tuonti- ja hakutilanteissa. Huoltajat saavat tietoa lapsensa päivän kulusta. Viestimme huoltajien kanssa lisäksi sähköpostilla, tekstiviesteillä ja hyödynnämme sosiaalista mediaa. Päiväkodissamme jokaisella ryhmällä on yksityinen Instagram-tili, jota ryhmän lasten huoltajat pääsevät seuraamaan. Yhteistyö pitää sisällään myös vuosittain käytävät lasten varhaiskasvatuskeskustelut. Huoltajilla on mahdollisuus osallistua vanhempainiltoihin ja päiväkodin muihin yhteisiin tapahtumiin.
Hiekkaharjussa järjestetään englannin kielirikasteista esiopetusta.
Esiopetuksen päivittäinen toiminta-aika on kello 8.30–12.30 ja valmistava opetus kello 8.30–13.30.
Yhteystiedot ja aukiolo
- Osoite
Hiekkaharjuntie 12
01300Vantaa
Suomi- Postiosoite
- PL 4406, 01030 Vantaan kaupunki
- Sähköposti
- etunimi.sukunimi@vantaa.fi
- Opening hours
Voimassa toistaiseksi:
- ma-pe 6.15-17.00- Opening hours
Aukioloaika on klo 6-18 ennalta sovitun tarpeen mukaisesti.
- Yhteystiedot
- Suvi Knuutinenetunimi.sukunimi@vantaa.fi+358 50 312 4554
Päiväkodin johtaja
- Phone
- Mäyräkoirat+358 43 827 2068
Lapsiryhmä
- Phone
- Sudenkorennot+358 50 312 4562
Lapsiryhmä
- Phone
- Delfiinit+358 43 827 2069
Lapsiryhmä
- Phone
- Sateenkaaret+358 43 826 8156
Lapsiryhmä
- Phone
- Halinallet+358 43 826 8148
Lapsiryhmä
- Yhteystiedot
- Hattaratesiopetus.hiekkaharju@eduvantaa.fi+358 43 827 2067
Esiopetusryhmä
Palvelut
Englannin kielirikasteisen esiopetuksen myötä lapsille luodaan luontevia mahdollisuuksia kiinnostua kielistä ja kulttuurien kohtaamisesta esiopetuksen arjessa. Kieltä harjoitellaan arjen toimintojen kautta leikkien, liikkuen ja laulaen sekä kieltä yhdessä maistellen.
Esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai lapsen kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen, jos matka on yli viisi kilometriä tai jos matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Koulun aloittaminen on merkittävä tapahtuma. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, jotta lapsen kehitys ja oppiminen jatkuvat.
Esiopetus alkaa vuotta ennen kuin lapsi aloittaa koulun. Esiopetusta on neljä tuntia päivässä, koulujen työaikana. Vantaalla maksutonta esiopetusta annetaan kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa ja muutamissa kouluissa.
Vantaan kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitopaikkatakuu, joka oikeuttaa varhaiskasvatuksessa olleen lapsen palaamaan entiseen päiväkotiin tai mahdollisuuksien mukaan entiseen perhepäivähoitopaikkaan varhaiskasvatuksen keskeytyksen jälkeen.
Kehittämistyömme tavoitteena on vahvistaa, luoda ja juurruttaa pedagogisia toimintatapoja, löytää yhteistyömahdollisuuksia muiden toimijoiden kanssa sekä kehittää palveluita niin, että ne vastaavat kuntalaisten tarpeisiin entistä paremmin.
Vantaalla kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisen varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea jokaisen lapsen kieli-, kulttuuri- ja katsomusidentiteetin kehittymistä sekä ohjata lapset arvostamaan ja kunnioittamaan eri kieliä, kulttuureja, uskontoja ja katsomuksia.
Yhteistyön tavoitteena on luoda hyvä pohja vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden väliselle suhteelle.
Valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille kuusivuotiaille lapsille, joiden suomen kielen taito ei riitä esiopetuksen ryhmässä opiskelemiseen.
Varhaiskasvatus tarjoaa lapselle monipuolisesti erilaisia palveluita kehittymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan lapsen tuen tarve ja aloitetaan tuen suunnittelu heti tarpeen ilmettyä.
Vantaan Liikkuva päiväkoti edistää liikunnallista ja toiminnallista toimintakulttuuria Vantaan varhaiskasvatuksessa.
Ruokailun tavoitteena päiväkodissa tai esiopetuksessa on tarjota lapselle ravitsemussuositusten mukaista, täysipainoista ja maistuvaa ruokaa. Ruoka tarjotaan jokaisena lapsen päiväkoti- tai esiopetuspäivänä. Ruokailu varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on maksutonta.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin (asiakasmaksulaki 11 §). Maksu perustuu perheen kokoon, bruttotuloihin ja lapsen varhaiskasvatustarpeen laajuuteen. Asiakasmaksut lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia.
Varhaiskasvatussuunnitelma on alle kouluikäisten toimintaa ohjaava opetussuunnitelma, joka perustuu varhaiskasvatuslakiin ja asetuksiin. Jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma.
Esteettömyys
Reitti pääsisäänkäynnille
- Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
- Kulkureitti sisäänkäynnille on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
- Kulkureitillä on alle 6 m pitkä luiska, jossa on käsijohteet toisella puolella.
Pääsisäänkäynti
- Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu.
- Sisäänkäynnin yhteydessä on alle 6 m pitkä luiska, jossa on käsijohteet toisella puolella.
- Sisäänkäynnin ovet ovat vaikeasti havaittavat. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
Sisätilat
- Toimipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
- Sisätilojen ovet eivät erotu selkeästi seinästä.
- Toimipisteessä on esteetön wc.
- Osoite
Hiekkaharjuntie 12
01300Vantaa
Suomi- Postiosoite
- PL 4406, 01030 Vantaan kaupunki
- Sähköposti
- etunimi.sukunimi@vantaa.fi