Palveluryhmä: Kaupunkisuunnittelu

Rälssipuiston ja Annefredinpuiston rakentaminen aloitetaan Veromiehessä elokuun aikana

Uutinen

Puistoihin rakennetaan talvikunnossapidettäviä kävelyreittejä. Lisäksi parannetaan hulevesirakenteita, asennetaan penkkejä ja Rälssipuistoon taideteokset.

Aviapoliksen suuralue

Koivuhaassa Mesikukantielle asuinkerrostaloja

Kaavoitushanke

Nro 002505 - Osoitteissa Mesikukantie 5 ja Mesikukankuja 6 purettavien rivitalojen ja omakotitalon tilalle kaavoitetaan 4-5-kerroksisia asuinkerrostaloja.

Tikkurilan suuralue

Vaikuta Kaivokselan urheilukentän ja kuntoportaiden suunnitteluun osallistumalla asukastilaisuuteen 27.8.

Uutinen

Kaivospuistoon suunnitellaan uudet kuntoportaat, ja nykyisen hiekkakentän päällyste vaihdetaan tekonurmeksi. Asukastilaisuus järjestetään Kaivokselan koululla.

Myyrmäen suuralue

Lapset ja nuoret ympäristönsä rakentajina

Sisältösivu

Vantaan tavoite on edistää lapsiystävällisyyttä kaikessa toiminnassa. Kaupunki haluaa kuulla lasten ja nuorten ajatuksia ja mielipiteitä kaikissa heitä koskevissa rakentamisen ja suunnittelun hankkeissa.

Tikkurilan osaamiskampuksesta tulee huomattava sijoitus Etelä-Suomen elinvoimaan – luvassa merkittäviä vaikutuksia työllisyyteen

Artikkeli

Osaamiskampus vauhdittaa työllisyyttä yhdistämällä opiskelijat, koulutuskumppanit, työnhakijat ja yritykset. Kampuksen ensimmäiset korttelit valmistuvat Tikkurilaan arviolta vuonna 2028.

Tikkurilan suuralue

Osallistu Hakunilan kulttuuri- ja urheilupuiston ulkoilureittien kehittämiseen ja rullahiihtoradan suunnitteluun vastaamalla kyselyyn!

Uutinen

Hakunilan urheilupuistosta ja sen lähialueista kulttuuri- ja luontokohteineen kehitetään entistä monipuolisempi vapaa-ajanvieton kohde parantamalla muun muassa ulkoilureittejä.

Hakunilan suuralue

Ehdota kohdetta Kehäkukka-arkkitehtuuripalkinnon saajaksi! Ehdotukset viimeistään 31.8.2024

Uutinen

Kehäkukka on vantaalainen arkkitehtuuripalkinto, joka myönnetään tunnustuksena rakennushankkeelle, tapahtumalle, henkilölle tai yhteisölle, joka on kehittänyt tai tuonut esille vantaalaista arkkitehtuuria.

Vantaan ratikan asemakaavamuutosehdotukset Eteläinen Vaarala ja pohjoinen Länsimäki sekä Koivuhaka nähtävillä 19.8. saakka

Uutinen

Vantaan ratikan asemakaavamuutosehdotukset Eteläinen Vaarala ja pohjoinen Länsimäki sekä Koivuhaka ovat nähtävillä 19.6.–19.8. ja muistutukset ehdotuksista tulee jättää kirjaamoon 19.8. klo 15 mennessä.

Hakunilan suuralue Tikkurilan suuralue

Osallistu Vantaanlaaksossa sijaitsevan Perkiönmäen puiston ja leikkipaikan suunnitteluun!

Uutinen

Voit vaikuttaa Perkiönmäen puiston leikkipaikan ja valaistun kävelyreitin suunnitteluun vastaamalla asukaskyselyyn 10.7. mennessä.

Myyrmäen suuralue

Koivukylän kaavarungon valmistelu loppusuoralla – tutustu suunnitelmiin ja kommentoi!

Uutinen

Koivukylän keskustaa halutaan kehittää, ja sitä varten alueelle ollaan laatimassa kaavarunkoa. Jo pitkällä olevasta kaavarunkotyöstä toivotaan asukkaiden kommentteja ennen varsinaisen kaavarunkoluonnoksen valmistumista syksyllä 2024. ­­­­­­

Koivukylän suuralue