Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Kulttuurikasvatus kouluille ja varhaiskasvatukseen

Palvelu

Vantaan lastenkulttuuri tuottaa kouluille ja päiväkodeille kulttuuritarjontaa, jossa taidekasvatus ja toiminnallisuus ovat keskiössä. Toimintamme tavoitteena on tarjota lapsille tasavertaiset mahdollisuudet osallistua kulttuuri- ja taidetoimintaan osana päivähoitoa ja koulupäivää. Teemme tiivistä

VariaVenttiili: avoimet yhteisölounaat vahvistavat kestävää kehitystä avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Blogi Varia

Vantaan asukastilat ovat avoimia ja turvallisia yhteisötiloja, joissa ihmiset voivat tavata toisiaan.

Kouluterveyskysely Vantaalla

Sisältösivu

Kouluterveyskysely tuottaa valtakunnallista seurantatietoa lasten ja nuorten vuotiaiden hyvinvoinnista ja terveydestä.

Digimentori Varian osaajaroolina ja 5 nostoa syksyltä 2021 avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Blogi Digivaria

Digimentorit kehittävät Varian digipedagogiikkaa yhteistyössä toisten digimentorien ja muiden osaajaroolien kanssa ja kehittävät myös omaa osaamistaan Varian ja oman alan digivälineissä.

Tietoa opiskelusta avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Tältä sivulta löytyy tietoa Variassa opiskelusta, kuten henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmasta (HOKS), arvioinnista ja poissaoloista.

Varialaiset opetusteknologian konferenssissa: omia esityksiä ja paljon uusia ajatuksia (ITK2021) avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Blogi Digivaria

ITK-konferenssi on jo 30 vuotta ollut Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma.

Lyhyt- ja korttikoulutukset avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Varia järjestää lyhyt- ja korttikoulutuksia.

Työpaikkaohjaajakoulutus avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Työpaikkaohjaajakoulutuksessa kehitetään osallistujan taitoja ja osaamista ohjaustyöhön. Osallistuja voi valita koulutustarpeitaan vastaavan kokonaisuuden.

Käymme joulun viettoon Varian joulukonsertin tallenteen tahdissa avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Blogi Varia

Käymme joulun viettoon perinteisesti Varian opiskelijabändin joulukonsertin tahdissa.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Palvelu

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä.

Koivukylän suuralue