Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Henkilötietojen käsittely lukiokoulutuksessa

Sisältösivu

Henkilötietojen käsittely lukiokoulutuksessa sivulla kerrotaan yleisesti, millä tavoin Vantaan kaupunki käsittelee henkilötietoja lukiokoulutuksessa.

Henkilötietojen käsittely esiopetuksessa

Sisältösivu

Tässä asiakirjassa kerrotaan yleisesti, millä tavoin Vantaan kaupunki käsittelee perheesi tietoja, jos lapsesi osallistuu esiopetukseen Vantaalla.

Vanhempaintoiminta Vantaan peruskouluissa

Sisältösivu

Vanhempaintoiminta on monimuotoista lasten kasvua, oppimista ja hyvinvointia edistävää vapaaehtoistyötä, joka tuottaa iloa myös tekijöilleen. Lähes kaikissa vantaalaisissa kouluissa on toimiva vanhempainyhdistys tai -toimikunta. Vanhempaintoimijoiden yhteystiedot saat lapsesi koulusta.

Tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin

Sisältösivu

Vantaalla oppilas voi saada tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin eri ammattilaisilta, kuten erityisopettajalta ja koulunkäyntiavustajalta.

Tiedote 10.1.2022: Koronalle altistuneita opiskelijoita ei aseteta enää karanteeniin

Tiedote

Vantaan kaupungin tartuntatauti- ja hygieniayksikkö päivitti 7.1.2022 ohjeita, jotka koskevat koronavirustartunnan oppilaitoksessa saaneita.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Bulletin 10.1.2022: Those infected at educational institution (COVID-19)

Tiedote

Those infected at educational institution (COVID-19)

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Toisen asteen kuraattori- ja psykologipalvelut

Sisältösivu

Toisen asteen kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa lakisääteistä opiskeluhuoltoa. Palveluiden tavoitteena on tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä. Työn painopiste on ennaltaehkäisevässä ja yhteisöllisessä työssä.

Osallisuus ja vaikuttaminen lukioissa

Sisältösivu

Vantaan lukiot edistävät aktiiviseksi kansalaiseksi oppimista kannustamalla opiskelijoita osallistumaan vaikuttamiseen niin lukion sisällä, kuten myös lähialueen sekä valtakunnan tason vaikuttamiseen.

Turvallisuusalan ammattitutkinto, osatutkinto avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Turvallisuusalan ammattitutkinnon tutkinnon osa koulutuksiin kuuluvat vartijan ja väliaikaisen vartijan koulutukset.

Myyrmäen suuralue

Opintoja työelämässä avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Varian opinnoissa yhdistyvät joustavasti verkko-opiskelu, lähiopetuspäivät, itsenäinen opiskelu, ryhmätyöskentely ja käytännön harjoittelu työelämässä.