Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Työ- ja loma-ajat kouluissa

Sisältösivu

Lukuvuonna 2026–2027 työajat ovat esiopetuksessa 13.8.-4.6., peruskouluissa 13.8.-5.6., lukioissa 12.8.–5.6. ja Variassa 1.8.–31.7. Myös loma-ajat tällä sivulla.

Esiopetus

Koontisivu

Esiopetus on osa elinikäisen oppimisen polkua, joka alkaa kotoa ja varhaiskasvatuksesta ja jatkuu esiopetuksen jälkeen perusopetuksessa.

Psykologina Vantaalla

Uutinen

Psykologit haluavat vaikuttaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen tekemällä ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työtä Vantaan kaupungilla.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki

Sisältösivu

Lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea suunnitellaan aina yhteistyössä huoltajien kanssa. Lapsen tuen tarve on hyvä olla tiedossa esiopetuksen alkaessa, jotta tuen saannin jatkumista voidaan suunnitella. Päiväkodin johtaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja kasvatushenkilöstö

Kuusivuotiaiden valmistava opetus

Palvelu

Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu ulkomailla syntyneille maahanmuuttotaustaisille lapsille, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei riitä esiopetuksessa tai perusopetuksessa opiskelemiseen.

Vantaa toivottaa kaikki mukaan kansainvälisen kaupungin kehittämiseen – uusi Innovaatioiden Vantaa -strategia näyttää suuntaa

Tiedote

Uusi Innovaatioiden Vantaa -strategia näyttää Vantaan kaupungin suunnan seuraaville neljälle vuodelle. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi strategian kokouksessaan 31.1.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Esiopetuksesta kouluun

Palvelu

Koulun aloittaminen on merkittävä tapahtuma. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, jotta lapsen kehitys ja oppiminen jatkuvat.

Englanninkielinen esiopetus

Palvelu

Englanninkielisessä esiopetuksessa toiminta suunnitellaan niin, että kahdella kielellä toteutetusta esiopetuksesta muodostuu kokonaisuus, jossa molemmat kielet ovat läsnä ja kehittyvät vähitellen opettajan mallintamisen ja lasten aktiivisen toiminnan kautta.

Esiopetuksen kuljetukset

Palvelu

Esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai lapsen kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen, jos matka on yli kolme (3) kilometriä.

Lapsi esiopetuksessa

Sisältösivu

Esiopetus on osa elinikäisen oppimisen polkua, joka alkaa kotoa ja varhaiskasvatuksesta, ja jatkuu esiopetuksen jälkeen perusopetuksessa.