Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Askiston koulun sisäilma

Sisältösivu

Koulun sisäilma-asiat kootusti

Lukioiden ohjauksen laadun vahvistaminen Vantaalla

Hanke

Hankkeessa kehitetään lukioiden ohjauksen toimintatapoja ja käytänteitä systemaattisiksi ja opiskelijoita yhdenvertaisesti kohteleviksi lukioiden uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on oikea-aikainen ja opiskelijan tarpeisiin vastaava ohjaus.

Yhdessä etänä – Vantaan lukiot etäopetusta kehittämässä

Hanke

Hankkeessa kartoitetaan etäyhteyksien käytön mahdollisuuksia osana Vantaan päivälukioiden toimintaa

Iltapäivätoiminta perusopetuksessa

Palvelu

Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä tätä vanhemmille oppilaille, joille on määritelty erityisopettajan opetus pienryhmässä tai erityisluokassa.

Koulumatkat ja koulukuljetus

Palvelu

Koulukuljetus järjestetään pääsääntöisesti julkisella joukkoliikenteellä, jolloin oppilas saa maksuttoman koululaismatkakortin. Lataa kortti Vantaa-infossa. Taksikuljetus myönnetään sellaisissa poikkeustapauksissa, jos oppilas ei pysty kulkemaan koulumatkaa kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä.

Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään -toiminta

Hanke

Vanhemmat mukaan kouluun ja työelämään on Vantaan kotoutumispalveluihin kuuluvaa toimintaa, joka on suunnattu vantaalaisille maahan muuttaneille vanhemmille.

Robotiikan oppimiskeskus -hanke

Hanke

Robotiikan oppimiskeskus on Vantaan kaupungin kasvatuksen ja oppimisen toimialan omarahoitteinen hanke, joka on käynnistynyt vuonna 2018.

Opiskelijakunnat ovat keskeisiä vaikuttajia ja toiminnan kehittäjiä

Artikkeli

Kaikissa Vantaan lukioissa ja ammattiopisto Variassa toimii oma opiskelijakuntansa. Kaapo Sevon ja Mimmi Jokinen kertovat, millaista toiminta on käytännössä.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Perusopetus

Koontisivu

Vantaalla on alakouluja, yläkouluja ja yhtenäiskouluja. Opiskelu peruskoulussa kestää yhdeksän vuotta. Tältä sivulta löydät Vantaan perusopetuksen palvelut.

Wilma kodin ja koulun välisessä viestinnässä

Sisältösivu

Vantaalaisten koulujen ja kotien välisessä yhteydenpidossa käytetään Wilma-järjestelmää. Tältä sivulta löydät apua Wilman käyttöön.