Palveluryhmä: Varhaiskasvatus
Ilta- ja ympärivuorokautinen hoito
Ilta- ja ympärivuorokautista hoitoa järjestetään perheille, jotka tarvitsevat lapsen kanssa samassa taloudessa asuvien huoltajien työn tai iltaopiskelun vuoksi lapselleen hoitoa myös iltaisin tai öisin.
Kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoinen varhaiskasvatus
Vantaalla kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisen varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea jokaisen lapsen kieli-, kulttuuri- ja katsomusidentiteetin kehittymistä sekä ohjata lapset arvostamaan ja kunnioittamaan eri kieliä, kulttuureja, uskontoja ja katsomuksia.
Kehittämistyö varhaiskasvatuksessa
Kehittämistyömme tavoitteena on vahvistaa, luoda ja juurruttaa pedagogisia toimintatapoja, löytää yhteistyömahdollisuuksia muiden toimijoiden kanssa sekä kehittää palveluita niin, että ne vastaavat kuntalaisten tarpeisiin entistä paremmin.
Ympäristövastuu näkyy päiväkodissa arjen askareissa
Vantaan päiväkodeissa lapsille opetetaan kasvatussuunnitelmien mukaisesti kestävän elämäntavan taitoja, tietoja ja tekoja. Rautpihan päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja Minka Mensah haluaa tuoda ympäristökasvatuksen mahdollisimman lähelle lapsen arkea.
Vantaan päiväkodit
Tutustu päiväkotiemme ja hallintomme yhteystietoihin – täältä löydät nopeasti yhteystiedot kaikkiin toimintayksiköihin ja hallinnon palveluihin.
Ruotsin kielikylpyopetus varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa
Kielikylpy on ohjelma, joka alkaa Vantaalla varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja kestää perusopetuksen loppuun.
Vihreä lippu -toiminta
Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma.
Uusia ulottuvuuksia dokumentointiin digitaalisilla välineillä ja sovelluksilla
Pedagoginen dokumentointi toteutuu usein käytössä olevissa työtavoissa. Leikkien havainnoiminen ja lasten saduttaminen avaavat ymmärrystä lasten mielenkiinnonkohteista. Digitaalisten välineiden hyödyntäminen tarjoaa näihin tuttuihin menetelmiin uusia lapsia innostavia ulottuvuuksia.
Lastenkulttuurin koulutukset, materiaalit ja kiertävät näyttelyt
Lastenkulttuuripalvelut järjestää yleisölle avoimia luentoja ja taidekasvatukseen liittyviä koulutuksia ja seminaareja. Tuotamme myös varhaiskasvatukselle ja perusopetukselle oppimateriaaleja ja menetelmäoppaita.
Lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemiseen panostetaan Vantaalla
Vantaan varhaiskasvatus lähtee mukaan pitkäkestoiseen koulutus- ja ohjauskokonaisuuteen ProVakaan, jonka tavoitteena on vahvistaa henkilöstön osaamista lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemisessa. ProVaka on osa Vantaan varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa kehittämistyötä lapsen tuen ja inkluusion