Ilta- ja ympärivuorokautinen hoito

Esittely
Ympärivuorokautinen päiväkoti on pääsääntöisesti auki 24 h, seitsemänä päivänä viikossa ja kaikkina juhlapyhinä.
Ilta- ja ympärivuorokautisen hoidon tarve tulee todistaa työnantajan tai koulutuksen järjestäjän antamalla todistuksella. Todistuksessa tulee ilmetä vanhempien työ- tai opiskeluajat.
Palvelun saatavuus
- Avoinna joka päivä
Mitä ilta- ja ympärivuorokautinen hoito on?
Vantaalla varhaiskasvatusta järjestetään arkisin klo 6.00–18.00 välisenä aikana. Tämän lisäksi varhaiskasvatusta järjestetään ns. vuorohoitona muina vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä. Päiväkoti voi olla kokonaan vuorohoitoyksikkö tai siinä voi olla esimerkiksi yksi tai kaksi vuorohoitoryhmää, ja loput tavallisen varhaiskasvatusajan sisällä toimivia ryhmiä.
Jokaisen lapsen kanssa tehdään hoitoaikasopimus, joka kattaa lapsen kokonaishoidon tarpeen (iltahoidossa maksimissaan 10 h/päivä). Jos lapsella on viikonloppuhoidon tarvetta, tulee hänellä olla viikolla korvaavat arkivapaat.
Lapsen hoitoajat perustuvat vanhempien työvuoroihin ja opiskeluaikoihin. Lapsen päiväkohtaiset hoitoajat vanhempien työ- ja opiskeluaikoineen ilmoitetaan lomakkeella. Lomakkeen voit tulostaa alta tai noutaa ilta- ja ympärivuorokautista hoitoa järjestävistä päiväkodeista.
Ilta- ja ympärivuorokautisen hoidon edellytykset
Vuorohoitoa tarjotaan ainoastaan huoltajan päätoimisesta opiskelusta tai työstä johtuvan säännöllisen vuorohoidon tarpeen mukaan. Lapsen hoitoajat perustuvat huoltajien työvuoroihin. Oikeus vuorohoitoon perustuu huoltajan toimittamaan työnantajan tai oppilaitoksen todistukseen työ- ja/tai opiskeluajoista.
Harrastustoiminta tai sen ohjaaminen ei oikeuta vuorohoitoon, mikäli se ei ole huoltajan työ.
Todistus työstä tai opiskelusta toimitetaan toimintavuosittain. Vuorohoidon tarve arvioidaan aina tilannekohtaisesti, eikä siihen ole subjektiivista oikeutta. Lapsen hoitoajat ja huoltajien työajat ilmoitetaan kirjallisesti etukäteen edellisen viikon maanantaina. Lapsella on kuukaudessa viikonloppujen ja arkipyhien verran vapaapäiviä. Vuorohoitoa ei tarjota huoltajan vapaapäivänä ja loma-aikoina.
Satunnainen tai äkillinen vuorohoidontarve
Mikäli perheellä on työstä tai opiskelusta johtuen satunnaista hoidontarvetta iltaisin, öisin tai viikonloppuisin, on heillä mahdollisuus neuvotella tilapäisestä vuorohoidon järjestämisestä ympärivuorokautisessa päiväkodissa. Mikäli hoidon tarve on äkillinen, on kahden viikon järjestelyajalla vuorohoitopaikan puuttuessa mahdollista osoittaa lapselle paikka muusta varhaiskasvatuspaikasta.
Sairastapaukset
Huoltajan tai sisaruksen sairauslomapäivinä lapsen hoitoajasta sovitaan erikseen siten, että hoitoaika sijoittuu pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.00, jolloin pedagogista toimintaa pääsääntöisesti toteutetaan.
Vuorohoidon linjaukset
Päivitetty 10/2022
Vuorohoitoa järjestetään iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arki- ja juhlapyhinä päiväkodeissa tai
perhepäivähoidossa. Vuorohoitoa on järjestettävä tarpeen mukaisessa laajuudessa lapselle, joka tarvitsee sitä vanhemman tai muun huoltajan työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi. (Varhaiskasvatuslaki 13 §)
- Vantaalla järjestetään arkisin klo 6.00–18.00 välisenä aikana toteutettavan varhaiskasvatuksen lisäksi vuorohoitoa muina vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä.
- Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta. Vuorohoitoa tarjotaan ainoastaan huoltajan päätoimisesta opiskelusta tai työstä johtuvan säännöllisen vuorohoidon tarpeen mukaan.Harrastustoiminta tai sen ohjaaminen ei oikeuta vuorohoitoon, mikäli se ei ole huoltajan työ. Vuorohoidon tarve arvioidaan tilannekohtaisesti.
- Oikeus vuorohoitoon perustuu huoltajan toimittamaan työnantajan tai oppilaitoksen todistukseen työ- ja/tai opiskeluajoista.
- Huoltajille tiedotetaan jo hakuprosessin aikana, että vuorohoidon tarpeen päätyttyä lapselle järjestetään mahdollisuuksien mukaan paikka muualta kuin vuorohoitoryhmästä tai vuorohoitopäiväkodista.
- Mikäli hoidon tarve on äkillinen, voidaan kahden viikon järjestelyajalla vuorohoitopaikan puuttuessa lapselle osoittaa paikka muusta varhaiskasvatuspaikasta ja vuorohoito pyritään järjestämään mahdollisimman pian.
- Jos perheellä on työstä tai opiskelusta johtuen satunnaista hoidontarvetta iltaisin, öisin tai viikonloppuisin, on heillä mahdollisuus neuvotella tilapäisestä vuorohoidon järjestämisestä ympärivuorokautisessa päiväkodissa. Jos lapsella on viikonloppuhoidon tarvetta, tulee hänellä olla viikolla korvaavat arkivapaat.
- Erikseen sovittuina ajankohtina vuorohoito voidaan järjestää keskitetysti muissa varhaiskasvatuksen toimintayksiköissä.
- Perheen muuttaessa toiseen kuntaan, oikeus vuorohoitoon Vantaalla päättyy.
Avainsanat
PäiväkoditToimipisteet
Viisiryhmäisessä päiväkodissamme tarjotaan kokopäivähoitoa, esiopetusta, iltahoitoa ja päiväkodissamme on integroitu erityisryhmä.
Lisätietoa toimipisteestä Ankkalammen päiväkotiMetsotie 27
01450Vantaa
Suomi
Päiväkotimme sijaitsee Vantaan Asolassa Peijaksen sairaalan lähellä.Tarjoamme varhaiskasvatusta, esiopetusta ja ympärivuorokautista hoitoa.
Lisätietoa toimipisteestä Hansin päiväkotiSairaalakatu 4
01400Vantaa
Suomi
Kilterin päiväkoti on Länsi-Vantaan vuorohoitoa tarjoava päiväkoti. Tarjoamme vuorohoitoa ja esiopetusta.
Lisätietoa toimipisteestä Kilterin päiväkotiIskostie 8 G
01600Vantaa
Suomi
Tarjoamme Lystilän päiväkodissa kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Päiväkodissamme on yhteensä viisi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Lystilän päiväkotiLustikullantie 3
01510Vantaa
Suomi
Sinirikon päiväkoti tarjoaa Tikkurilan ja Hakunilan alueella ympärivuorokautista hoitoa. Päiväkodissa on viisi lapsiryhmää.
Lisätietoa toimipisteestä Sinirikon päiväkotiKultarikontie 2
01300Vantaa
Suomi
Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta kahdeksan kotialueen lapsiryhmissä.
Lisätietoa toimipisteestä Tikkurilan päiväkotiNeilikkatie 3
01300Vantaa
Suomi