Hae uutisia
Martinuksen kevät huipentuu kahteen Vantaan juhlavuoden esitykseen
Toukokuussa Kulttuuritalo Martinuksessa nähdään kaksi juhlavuoden esitystä: Nykytanssiryhmä Mamia Companyn ensi-iltateos Surussa sekä Tuure Kilpeläisen konsertti.
Kengurumeininki, tanssia ja taidekävely – Koivukylässä juhlitaan yhdessä torstaina 23.5. klo 12–15
Tapahtumassa mm. livemusiikkia, tanssia ja historiaa. Ilmaiseen tapahtumaan ovat tervetulleita kaikenikäiset.
Lastenkulttuurikeskus Toteemi avataan lastenkulttuurin juhlaviikon päätteeksi 18.5.
Lastenkulttuurikeskus Toteemin remontti Myyrmäessä on valmistunut ja avajaiset pidetään lauantaina 18.5.
Ministeri Ikonen tutustui päiväkodin ja koulun arkeen Hakunilassa – ”Teette valtavan upeaa työtä täällä”
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen vieraili keskiviikkona 8. toukokuuta Vantaan Hakunilassa. Vierailuun kuului tutustumista Hepopuiston päiväkodin sekä Lehtikuusen koulun arkeen.
Hakunilan asukasfoorumissa keskusteltiin paikallisista asioista
Hakunilan suuralueen asukkaat puivat kaupungin ja hyvinvointialueen johdon kanssa alueen ajankohtaisia asioita. Keräsimme myös vastauksia asukkaiden esittämiin kysymyksiin.
Poliisi on päässyt Viertolan ampumistapauksen esitutkinnassa loppusuoralle
Poliisi on julkaissut 8.5.2024 tiedotteen, jossa kerrotaan Viertolan ampumistapauksen tutkinnan etenemisestä. Poliisilla ei ole tutkinnasta tämän jälkeen tiedotettavaa.
Tule Martinlaakson ja Myyrmäen kokemuskierroksille 23. ja 30.5. kehittämään katujen ja puistojen esteettömyyttä – ilmoittaudu mukaan ennakkoon!
Kaupunkia suunnitellaan siten, että kaikilla olisi mahdollisuus liikkua turvallisesti ja esteettömästi. Kierroksilla kerätään asukkaiden näkemyksiä tarpeista kaupungissa liikkumisen helpottamiseksi.
Vaikuta Vantaan tulevaisuuteen – osallistu kyselyyn!
Tervetuloa vastaamaan Vantaan kaupungin Vantaa vuonna 2037 -tulevaisuuskyselyyn. Kyselyllä kartoitetaan asukkaiden ajatuksia kaupungin strategiatyön pohjaksi.
Pääkaupunkiseudun EU-tavoitteet: Euroopan unioni tarvitsee vahvoja kaupunkeja
Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat julkistaneet yhteiset tavoitteensa Euroopan parlamentin tulevalle kaudelle 2024–2029. Suomen pääkaupunkiseutu toimii paitsi koko maan kehityksen veturina, myös tulevaisuuden ratkaisujen luojana Euroopassa.
Lehmustontien kunnostaminen on aloitettu
Lehmustontien alueen katujen rakentaminen on alkanut Korson Vallinojassa. Kesän ja syksyn 2024 aikana rakennetaan pääasiassa Lehmustontietä.