Hae uutisia
Tikkurilan aseman taidekilpailussa viisi ehdotusta jatkoon
Tikkurilan aseman kansainvälisen taidekilpailun ensimmäiseen vaiheeseen saatiin 150 teosehdotusta. Kilpailun taso oli korkea.
Kävelykadun kunnostus etenee heinäkuussa: Tikkuraitin läpikulku katkeaa – Talvikkitien ja Peltolantien risteys valmistuu
Tikkuraittia pitkin ei voi kulkea päästä päähän noin kolmeen viikkoon. Talvikkitien ja Peltolantien risteysalue valmistuu elokuussa ja kaikki ajokaistat palautuvat käyttöön.
Töissä Vantaan työllisyyspalvelussa: ”Luottamusta, kehitystä ja yhdessä tekemistä”
Moniammatillinen yhteistyö, rohkea kehittäminen ja lämmin työyhteisö tekevät työstä merkityksellistä. Työllisyyspalveluiden palveluesihenkilö Hanna Iso-Metsälä kertoo, miten luottamus, jatkuva oppiminen ja yhteinen tavoite näkyvät arjessa Vantaan työllisyyspalveluissa, erityisesti nuorten
Aviabulevardin jalankulun ja pyöräilyn reitit muuttuvat
Jalankulun ja pyöräilyn reitti suljetaan Aviabulevardilla 22.6. alkavalla viikolla. Korvaava reitti on Turbiinitiellä. Aviabulevardi suljettiin ajoneuvoliikenteeltä toukokuussa.
Vantaan ratikan työmaa laajenee Tikkurilantien ja Puutarhatien risteyksessä
Vantaan ratikan työmaa laajenee Tikkurilantien ja Puutarhatien risteyksessä 22.6. alkavalla viikolla. Tikkurilantien pohjoispuolella sijaitseva kevyen liikenteen väylä poistuu käytöstä muutaman sadan metrin matkalta. Korvaava jalankulun ja pyöräilyn reitti on Tikkurilantien eteläpuolella.
”Parasta on seura ja hyvä ruoka” — puistoruokailussa viihtyvät myös seniorit
Ikäihmisten puistoruokailu jatkuu jo toista kesää Vantaalla. Erityisesti puistoruokailussa arvostetaan hyvää ruokaa seuraa ja iloista tunnelmaa.
Juhannusviikonlopun työajat Vantaan ratikan työmailla
Vantaan ratikan työmailla ei juurikaan työskennellä juhannusviikonloppuna 19.–21.6. Suunniteltuja meluavia töitä ei ole tiedossa. Hakunilantiellä puretaan Raudikkopolun kävelysilta, mikä aiheuttaa liikennekatkon 21.–22.6. välisenä yönä.
Erityistä melua aiheuttava maapohjan stabilointityö alkaa kesäkuussa Hakunilantien eteläpäässä
Maapohjan stabilointityöt alkavat Hakunilantien eteläpäässä viikolla 26. Työt kestävät arviolta elokuun 2026 loppuun saakka. Työ aiheuttaa alueelle erityistä melua sekä muutoksia liikennejärjestelyihin. Muutosten yhteydessä Vaaralantien linja-autopysäkki siirretään työnaikaiseen sijaintiin 29.6.
Tikkurila Festivaali tekee Vantaasta kesän kohtaamispaikan
Tikkurila Festivaali palaa Vantaan Hiekkaharjun urheilupuistoon 16.–18. heinäkuuta 2026 tuoden mukanaan kotimaisen musiikin kirkkaimmat tähdet, unohtumattoman festaritunnelman ja kesän parhaat kohtaamiset.
Näin liikut ja jätät matkustajat Tikkurilan asemalle ratikkatyömaiden aikana
Ratikkatyömaat ovat muuttaneet Tikkurilan aseman ympäristöä. Asemalle saapuminen ja sieltä lähteminen sujuu kuitenkin myös työmaiden aikana. Tästä uutisesta löydät ajantasaiset kulkureitit, pysäköinnin ja saattoliikenteen paikat.