Hae uutisia
Hiihtokausi jatkuu Vantaalla ympäri vuoden – rullahiihtorata valmistui Hakunilaan
Hakunilan urheilupuistoon on avattu rullahiihtorata. Noin kilometrin mittainen rata on varattu lumettomana aikana vain rullahiihtäjien käyttöön.
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi siirtymisen kilpailutettuun toimintaan aamu- ja iltapäivätoiminnassa
Perusopetuslain alainen aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään Vantaalla jatkossa kilpailutettuna toimintana. Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi muutoksen kokouksessaan 16.6.2026.
Viertolan koulussa alkaa peruskorjaus ja laajennus kesällä
Viertolan koulun Liljatien opetuspisteen peruskorjaus alkaa kesällä. Yhtenäiskouluksi laajentuvaan kouluun tehdään peruskorjauksen lisäksi laajennus. Rakennustyöt alkavat kesällä ja valmistuvat vuoden 2027 lopulla.
Vantaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat viidellä prosentilla
Vantaan kasvihuonepäästöt jatkoivat laskuaan. Tavoitetahdista ollaan kuitenkin jäljessä.
Vantaa toimittaa avustuskalustoa Ukrainaan
Vantaan kaupunki on päättänyt lahjoittaa kalustoa Ukrainan Donetskin alueelle osana humanitaarista apua. Lahjoitukseen kuuluu kolme traktoria ja yksi kuorma-auto. Lisäksi kaupunki on kerännyt yhdessä vantaalaisten kuntosaliyrittäjien kanssa kuntoutuslaitteita Boryspiliin veteraanien
Meluisia työvaiheita Porvoonväylän keskikaistalla Länsimäentien kohdalla ja Maratontien alueella heinä–elokuussa
Porvoonväylällä Länsimäentien kohdalla ja Maratontien kiertoliittymän läheisyydessä tehdään kesällä töitä, jotka aiheuttavat melua. Kesä–heinäkuun vaihteessa keskikaistoilla louhitaan kallioita , mikä voi tuoda kovaa ääntä ja tilapäisiä liikennekatkoja työmaa-alueen läheisyyteen. Elokuussa myös
Tikkurilan kirjastotalo peruskorjaukseen - palvelut väistötiloihin keväällä 2027
Tikkurilan kirjastotalo muutetaan perusparannuksen myötä kulttuuri- ja kirjastotaloksi 2027–2028.
Pitkä ura Vantaalla ja intohimo varhaiskasvatukseen – Nina Thurin viihtyy työnsä ytimessä
Yli 30 vuotta Vantaan kaupungilla työskennellyt Nina Thurin tietää, miten suuri merkitys varhaiskasvatuksella on lapsen tulevaisuudelle. Kieli- ja kulttuurikoordinaattorina hän tukee päiväkotien henkilöstöä, kohtaa perheitä ja kehittää monikielistä varhaiskasvatusta yhdessä kollegoidensa kanssa.
Vantaan Kesälava Myyr York Parkissa elokuussa – ilmaiskonsertteja ja loppukesän tunnelmaa
Myyrmäen monivuotinen perinne Vantaan Kesälava Myyr York Parkissa 6.–30.8.2026.
Pääkaupunkiseudun liikennemelusta uusi tilannekuva vuoteen 2027 mennessä
Pääkaupunkiseudulla on käynnistynyt viiden vuoden välein tehtävä liikennemeluselvitys, jonka tavoitteena on tuottaa ajantasaista tietoa liikenteen aiheuttamasta melusta ja sen vaikutuksista kaupunkiympäristössä. Selvitys toteutetaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien sekä