Hae uutisia
Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2021
Sosiaali- ja terveyslautakunnan seuraavassa 19.4.21 pidettävässä kokouksessa käsiteltävät asiat.
Vantaa juhlistaa Tanssin päivää virtuaalisesti 29.4.
Kansainvälisestä Tanssin päivästä voi tällä kertaa nauttia Vantaa-kanavalla tallenteena, jossa on koosteita laadukkaista tanssiesityksistä.
Tikkurilan urheilupuiston yleissuunnitelmaluonnos on valmistunut
Alueesta halutaan kehittää vantaalaisten oleskelukeidas, joka on vetovoimainen käyntikohde niin urheilun aktiiviharrastajille kuin perheen pienimmillekin.
Korsossa, Myyrmäessä, Tikkurilassa ja Koivukylässä uusitaan liikennevaloja
Kevään ja kesän aikana uusitaan vanhentuneita liikennevalolaitteita 21 liikennevaloristeyksessä Korson, Myyrmäen, Tikkurilan ja Koivukylän suuralueilla.
Kustannustuen kolmas hakukierros alkaa 27.4.
Kustannustuen kolmas hakukierros avautuu 27.4.2021 ja sulkemiskorvauksen haku 12.5.2021. Haku päättyy 23.6.2021.
Vantaan korona-ajan resurssikeskus yhdisti työn ja tekijän
Korona mullisti työnteon. Toisaalla työmäärät moninkertaistuivat, toisaalla taas työtehtävät saattoivat seisahtua kokonaan.
Vantaan uudeksi viestintäjohtajaksi Mari Kalmari
Kaupungin viestintäjohtajan rekrytoinnissa on edetty valintaan. Tehtävään valittu Mari Kalmari on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri pääaineenaan viestintä.
Ympäristölautakunnassa Vantaan ympäristövastuuraportti 2020-2021
Ympäristölautakunta kokoontui torstaina 15.4. Lautakunnalle esiteltiin muun muassa Vantaan ympäristövastuuraporttia 2020-2021.
Ysiluokkalaiset ideoivat ruokatottumuskyselyn – vaalea liha on nuorten yleisin proteiinin lähde
Yhdeksäsluokkalaiset juttelivat etäopetuksessa terveystiedon tunnilla ympäristöterveydestä ja puheeksi nousivat heidän omat ruokatottumuksensa.
Etsivät nuorisotyöntekijät jalkautuvat nuorten aikuisten pariin
Uudessa työmuodossa etsivät nuorisotyöntekijät työskentelevät kauppakeskuksissa, kirjastoissa ja muissa tiloissa, joissa nuorten oletetaan viettävän aikaansa.