Hae uutisia
Kasvuklinikka: Uutta päin – kasvua liiketoimintaan!
Kasvuklinikoiden tavoitteena on innostaa yritysjohtoa, esimiehiä ja työntekijöitä uudistamaan osaamista ja oppimaan uutta. Kasvuklinikat ovat yrityksille loistava mahdollisuus verkostoitua.
Länsimäen kirjastossa mahdollinen altistuminen koronavirukselle 7.10.
Kirjastossa 7.10.2020 klo 15-19 vierailleet ovat näin ollen voineet altistua tartunnalle, mutta lähikontakteja asiakkaisiin tai henkilökuntaan ei ole ollut.
Vantaa, Helsinki, Espoo ja Kauniainen muistuttavat vastuullisesta vapaa-ajan toiminnasta korona-aikana
Vantaan, Helsingin, Espoon ja Kauniaisten kaupungit muistuttavat, vapaa-ajan järjestöt ovat avainasemassa turvaamassa toiminnan jatkuvuutta tässä tilanteessa.
Luova ja käytännönläheinen Adaya työllistyi Reitti-palvelun avulla
Reitti-palvelussa nuori saa henkilökohtaisen omavalmentajan, jonka kanssa hän suunnittelee ja toteuttaa reittinsä työelämään tai koulutukseen.
Vapaa-ajan lautakunta myönsi avustuksia liikuntaan, lapsille ja nuorille sekä paikalliseen kansalaistoimintaan
Merkittävin yksittäinen avustus myönnettiin Urhea-säätiölle, joka toteuttaa vantaalaisissa yläkouluissa Urhea-valmennusta.
Kivistö saa kirjaston ja uudet nuorisotilat – nuoret testasivat
Miltä näyttää Kivistön uusissa nuorisotiloissa ja kirjastossa? Vantaa-kanava pääsi kolmen nuoren mukana tutustumaan tiloihin, jotka avautuivat 7. lokakuuta.
Vernissalla Rikotaan rajoja 8.10.
Ihmisten tasavertaisuutta korostava Rikotaan rajoja -musiikkitapahtuma valtaa Kulttuuritehdas Vernissan torstaina 8.10. klo 19 – 22.
Tervetuloa Vantaankoski-foorumiin 29.10.2020
Tule kuulemaan ajankohtaiset uutiset Vantaan elinkeinopalveluista ja Länsi-Vantaan kaavoitustilanteesta,sekä tutustumaan Hanken International Talent -ohjelmaan.
Vantaan Armas-festivaali kutsuu seniorit iloisen kulttuuriohjelman pariin
Festivaaliohjelmaa järjestetään kulttuuritiloissa, museoissa, hoivakodeissa ja ulkona luonnossa. Suurin osa ohjelmasta on maksutonta.
Kivistön kirjastopiste ja nuorisotila avataan 7.10.
Kivistön asukkaiden palveluja täydennetään kirjastopisteellä ja nuorisotilalla. Valoisat ja värikkäät tilat avataan osoitteessa Topaasikuja 11.