Tikkurilan suuralue
Musiikkiopisto/Kulttuurikeskus Orvokin Orvokkisali
Orvokkisali on varustettu modernilla esitystekniikalla, muun muassa musiikkiteatteria ja pop&jazz-konsertteja varten.
Talkoot lintujen hyväksi – näin linnunpönttöjä nikkaroitiin Tikkurilassa
Vantaan Tikkurilantorilla urakoitiin syyskuun lopulla linnunpönttöjä talkooporukalla. Kurkkaa videolta, miten pikkuvarpusen yksiö syntyy.
Vaikuta Pelto-ojan asemakaavan valmisteluaineistoon 1.11. mennessä
Vantaan ratikan Pelto-ojan asemakaavan valmisteluaineistoon voi tutustua ja jättää mielipiteitä 11.10.-1.11. kirjaamoon. Suunniteltava alue sijaitsee Kuninkaalan kaupunginosassa Kyytitien varrella.
Lummesali
Lummesali sijaitsee Tikkurilan kirjastotalossa musiikkiopiston päätoimipisteen yhteydessä.
Vantaan uuden Väritehtaan kaupunginosan suunnittelukilpailun voitto jaetaan kahden työn kesken – ”Yhdistämme kaksi inspiroivaa visiota”
Kansainvälisen kutsukilpailun Tikkurilan Väritehtaan alueen suunnittelusta on voittanut kaksi kilpailutyötä. Tuomaristo päätti, että parhaiten kilpailulle asetetut tavoitteet täyttivät ehdotukset "Kaupunki, luonto, elämä, värit" sekä "Parklife". Väritehtaan kaupunginosasta halutaan urbaani ja
Vantaan ratikka - Kuusikon alueen asukastilaisuus 27.9.
Vantaan ratikan suunnittelijat ovat kertomassa ratikan Kuusikon alueen suunnitelmista ja ratikkaan liittyvistä ajankohtaisista asioista asukastilaisuudessa Kuusikon koululla. Tilaisuuksia on tulossa myös muille pientaloalueille.