Tikkurilan jokiranta uudistuu

Tikkurilan jokiranta

Tikkurilan jokiranta kehittyy rinnakkain voimakkaasti uudistuvan keskustan kanssa.

Tikkurilan keskusta-alueen kehitys, uudet ratayhteydet sekä asuin- ja liikerakentaminen tuovat alueelle lisää käyttäjiä. Tulevaisuudessa jokirannan puistoalue palvelee yhä useampia asukkaita ja turisteja. Jokiranta on Tikkurilan uudistuvan keskustan merkittävä virkistysalue.

Tikkurilan jokirannasta järjestettiin vuosina 2015–2016 maisema-arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti LOCI maisema-arkkitehdit Oy Keidas-nimisellä ehdotuksellaan. Voittajaehdotuksen pohjalta valmistui vuonna 2017 yleissuunnitelma, jonka mukaan tavoitteena on kehittää jokirannasta viihtyisä ja monikäyttöinen puistoalue. Jokiranta on uudistuvan Tikkurilan keskustan merkittävimpiä virkistysalueita.

Åvikin leikkialue valmistuu kesällä

Vuoden 2019 aikana aloitettiin Åvikin leikkipaikan rakentaminen. Leikkialue sijoittuu Tikkurilantien varressa puistoalueen keskellä sijaitsevalle Åvikin huvilan tontille. Leikkialue valmistuu alkukesällä 2020. Leikkialueen teema ”kaislikossa suhisee” on saanut innoituksensa ympäröivästä jokiluonnosta ja tulee näkymään leikkipaikan ilmeessä. Aidatulle leikkipaikalle sijoitetaan monipuolisia leikkivälineitä eri-ikäisille käyttäjille sekä pohjavettä hyödyntävä vesileikkipaikka. Paikalla sijaitsee paljon vanhoja hienoja puita, jotka pääosin säilytetään. Rantaan rakennettavat puu- ja kivipintaiset tasot mahdollistavat oleskelun vesirajan tuntumassa. Tikkurilan keskustasta tulevaan hulevesiputkeen rakennetaan hulevesien biosuodatustunnelit hulevesien viivyttämiseen ja kiintoaineksen keräämistä varten.

Vernissan ympäristö entistä paremmin virkistyskäyttöön

Tikkurilankosken ympäristössä jatketaan vuonna 2020 Vernissa- ja Väritehtaanrannan puistoalueiden rakentamista. Padon purkamisen seurauksena vedenpinta laski ja uutta ranta-aluetta vapautui virkistyskäyttöön. Veden äärelle rakennetaan oleskelupaikkoja ja molemmin puolin rantaa tehdään uudet kulkureitit. Samalla parannetaan alueen valaistusta. Jokivarren puustoa pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon.

Samassa yhteydessä rakennetaan myös uusi Keravanjoen ylittävä Vernissasilta, joka valmistuessaan parantaa merkittävästi alueen kevyen liikenteen yhteyksiä ja toimii osana Helsinkiin johtavaa pyöräilyn laatukäytävää.

Suunnittelua jatketaan Tikkurilanrannassa

Jokirannan kehittäminen jatkuu myös Tikkurilanrannan itäosan ja ratasiltojen alituksen suunnittelulla.

Tikkurilan jokirannassa suunnittelun yleisenä tavoitteena on toteuttaa kulkuyhteydet joen molemmille rannoille. Tikkurilanrannan itäosassa rantaviivaa täytetään ja uusi kulkuyhteys linjataan uutta rantaviivaa myötäillen Heurekansillan ali ja edelleen ratasillan ali Vernissan pihalle.

Tikkurilantien ylittävältä kevyenliikenteen sillalta tehdään uudet portaat ja luiskayhteys puistoon, mikä parantaa koko jokirannan ja Heurekan saavutettavuutta Tikkurilan aseman suunnasta. Heurekansillan kupeeseen rakennetaan porrastuvia oleskelutasanteita veden äärelle. Keravanjokeen laskeville hulevesille suunnitellaan maanalainen puhdistus- ja viivytysrakenne parantamaan hulevesien laatua. Jokivarren nykyistä puustoa pyritään säilyttämään ja poistettavien tilalle istutetaan uutta. Alueen valaistusta parannetaan.

Tikkurilankoski ennallistettiin luonnonmukaisen kaltaiseksi

Keravanjoen Tikkurilankoski on alun perin ollut kalliopohjainen luonnonkoski. Paikalla on ollut myllytoimintaan ja myöhemmin öljytehtaan toimintaan liittyviä patorakenteita 1600-luvulta lähtien. Nykyinen pato rakennettiin vuosina 1912–13.

Keravanjoella on potentiaalia kehittyä edustavaksi taimenjoeksi, kun kulkuesteet poistetaan ja poikastuotannon olosuhteita parannetaan. Taimenien lisääntyminen oli Tikkurilankoskessa heikkoa padosta ja huonosti toimivasta kalatiestä johtuen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi 13.2.2018 Vantaan kaupungille vesilain mukaisen luvan Tikkurilankosken padon osittaiseen purkamiseen ja kosken kunnostamiseen. Tikkurilankoski ennallistettiin luonnonmukaisen kaltaiseksi ja padon keskiosa purettiin 20 metrin matkalta. Patoaltaan uhanalaiset vuollejokisimpukat siirrettiin pois kesällä 2018 ja purkuhanke toteutettiin vuonna 2019.

Padon purkamisen myötä kehitetään myös kosken rantojen virkistyskäyttöä lisäämällä kulkuyhteyksiä ja oleskelupaikkoja. Suojeltujen rakennusten, polttouunin piipun ja padon reunaosat säilyttämällä säilytetään alueella merkittävä Tikkurilan teollisuushistoriaan liittyvä kulttuurihistoriallinen arvo.

Tikkurilankosken padon purkaminen palkittiin Vuoden 2019 projektitekona. Purkuprojekti tuli myös jaetulle toiselle sijalle RIL2019-palkintojenjaossa.

Jokirannan vehreät visiot