Patotien päiväkoti

Patotien päiväkoti

Patotien päiväkodissa toteutamme lasta kuuntelevaa, kannustavaa, positiivista pedagogiikkaa. Toimipaikassamme arjen toiminnassa korostuvat kestävän toiminnan periaatteet. ​

Oppimisen iloa pidetään yllä. Iloitaan yhdessä. Kasvattajat ovat sitoutuneet omalla toiminnallaan luomaan lasta hyväksyvän, myönteisen ilmapiirin painottaen kunkin lapsen vahvuuksia ja huomioimalla hänen kiinnostuksen kohteensa oppimisessa. Näin lasta autetaan saamaan kokemuksia omista vahvuuksista ja vahvistetaan itseluottamusta.​

Lasta autetaan kasvamaan tulevaisuuden ekososiaalisesti sivistyneiksi ympäristötietoisiksi kansalaisiksi.

Yhteinen oppimisympäristömme

Patotien päiväkodin toiminta Patotie 8:ssa on lakkautettu 15.9.2020. Ryhmät ovat siirtyneet väistötiloihin elokuuhun 2022 asti, jolloin uusi Patotien päiväkoti aloittaa toimintansa. Kaksi ryhmää toimii Virtatie 4 ja kaksi ryhmää Kaivokselan päiväkodin tiloissa.​

Myyrmäki ja Kaivoksela tarjoavat monipuolisia ja vaihtelevia oppimisympäristöjä. Toiminnassa hyödynnämme lähialueen metsiä, leikki- ja liikuntapuistoja, uimahallia sekä urheilukenttiä. Lisäksi käytämme kaupunginkirjastoa, kulttuuripalveluita sekä alueen lajittelu- ja kierrätyspisteitä.​

Yksikköön kuuluu myös Vihertien asukaspuisto, jossa toteutetaan ohjattua ulkona ja sisällä toteutettavaa toimintaa. ​

Näin huolehdimme lasten hyvinvoinnista

Varhaiskasvatuksen hyvinvointityö on lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista ja sen toteuttaminen kuuluu koko henkilöstölle. ​Jokaisen lapsen turvallisuudesta huolehtiminen on kaikkien kasvattajien yhteinen asia. ​

Lasta kohdellaan arvostavasti, häntä kuunnellaan ja ideoitaan huomioidaan. Lapsella tulee muodostua tunne, että hän voi vaikuttaa häntä koskeviin asioihin. Asioista päätetään myös yhdessä, opetellaan demokratian sääntöjä.​

Lapsiryhmiin luodaan yhdessä säännöt, joita tarkastellaan arjessa, mitä on yhdessä sovittu. Vältetään turhia kieltoja. ​Patotien päiväkodissa panostetaan tunne- ja kaveritaitoihin. Hyviin käytöstapoihin kiinnitetään myös huomioita. Kiusaamisen ehkäisysuunnitelma päivitetään vuosittain. ​

Viestintä ja yhteistyö huoltajien kanssa

Toimintakulttuuriimme kuuluu avoin ja luottamuksellinen keskusteluilmapiiri. ​

Lasten päivittäiset kuulumiset vaihdetaan huoltajien kanssa lasten tuonti ja hakutilanteissa. Lisäksi huoltajien kanssa viestitään eri kanavien kautta, kuten sähkö-postin, puhelimitse ja whatsappin kautta. ​

Lisäksi huoltajia tiedotetaan lapsiryhmien ilmoitustauluilla.​​

Esiopetus ja valmistava opetus päiväkodissamme

Päivittäinen toiminta-aika: 8.30-12.30​

Valmistava opetus: 12.30-13.30

Esiopetuksessa olevien lasten määrä: 21​

Ajankohtaista